Olen haaveillut vanhojen tansseista niin pitkään kuin muistan. Lähes yhtä kauan on ollut mielessä myös oman tanssipuvun tekeminen, vaikka se tuntuikin mahdottomalta. Puvun tekeminen kuulosti liian vaikealta, enkä uskonut pystyväni siihen. Siksi en koskaan ottanut haavettani tosissaan, vaikka ei siinä mitään vikaa oikeastaan ollut. Se, miten päädyin tekemään pukuni itse, olikin hauska yhteensattuma.
Kaikki lähti käyntiin siitä, kun yläasteen käsityönopettajani Katja Kanerva ehdotti käsityökerhon perustamista. Olin heti mukana, sillä käsityöt ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Sitten alkoikin vaikea pohdinta siitä, mitä haluaisin tehdä. Jonkin aikaa mietin erilaisia tekniikoita, joita olisi kiva kokeilla, mutta en päätynyt mihinkään työhön, jossa niitä voisi hyödyntää. Lopulta mieleen tuli vanhojentanssimekon teko. En edelleenkään pitänyt sitä realistisena, sillä minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta juhlapuvun ompelemisesta. Ajatus ei kuitenkaan kadonnut mihinkään, ja niinpä päätin kysyä Katjalta sen realistisuutta.
Katja innostui heti, ja hetken pohdittuamme tulimme lopputulokseen, että kokeilemme. Siinä kohtaa projektin toteutuminen tuntui hullulta, mutta olimme molemmat innoissamme. Aloin selata Pinterestiä ja löysinkin melkein heti ihanan mekon. En kuitenkaan uskaltanut ehdottaa sitä heti, vaan jatkoin selailua jonkin aikaa. Kun ihanampaa pukua ei löytynyt, lähdimme suunnittelemaan valitsemani kuvan pohjalta unelmieni mekkoa.
Haasteita puvun tekemisessä oli alusta asti. En valinnut kovinkaan yksinkertaista mallia, vaan kuvan puvussa oli paljon kangasta ja yksityiskohtia. Koska meillä oli vain kuva mallina, jouduimme ensin tekemään itse kaavat yhdistelemällä eri lehdistä löytämiämme kaavoja ja muokkaamalla niitä sopivammaksi. Siinä meni paljon aikaa, mutta kaavat saatiin kuin saatiinkin tehtyä. Sen jälkeen kävin ostamassa kankaat ja muut ompelutavarat: neljä metriä satiinia, kahdeksan metriä sifonkia sekä ompelu- ja saumurilangat. Tarkoituksena oli tehdä satiinista aluspuku ja sen päälle sifongista yksityiskohtaisempi kerros.
Vastoinkäymisiäkin tuli muutamia, ja kohtasimme sellaisen heti kankaita leikatessa. Käytimme yhden lauantain hamekappaleiden ja yläosan satiinikappaleen leikkaamisessa. Viikkoa myöhemmin tarkoituksena oli ommella hameen kappaleet yhteen. Nuppineulottaessa tajusin, että puolet satiinikankaista oli kymmenen senttimetriä liian pitkiä. Mietimme kauan sitä, mikä meni pieleen, kunnes tajusimme, että olin leikannut kaikki kankaat samoin päin. En ollut ottanut huomioon sitä, että kaavan molemmat puolet eivät olleet symmetriset.
Tilanne ratkesi sillä, että Katja kävi ostamassa lisää satiinia. Sitten pystyimme aloittamaan hameiden ompelun. Päätimme tehdä jokaiseen hamekerrokseen laskokset, koska onnistuessaan sellaiset ovat todella kauniita ja näyttäviä.
Kaikki artikkelin kuvat: Aino Rekikoski
Päällimmäisiin hamekerroksiin halusimme tehdä pienemmät laskokset kuin alimmaiseen kerrokseen, sillä niiden oli tarkoitus toimia puvussa yhtenä yksityiskohtana. Samalla panimme koetukselle myös omat taitomme, koska haasteita oli luvasssa. Sifonki on materiaalina hyvin liukasta ja helposti purkautuvaa, joten laskostaminen ei ollut mikään yksinkertainen työvaihe. Käytimme monta tuskaista tuntia pienten laskosten tekemiseen, ja vasta monen yrityksen jälkeen saimme pienemmät laskokset yhtä suuriksi ja hameiden vyötäröt oikean kokoisiksi.
Sitten alkoi yläosan suunnitteleminen. Ajattelimme, että järkevintä olisi ensin tehdä yläosan satiinikerros ja ommella siihen päällinen sifongista. Kokosimme satiini-yläosan kolmesta palasta ja mallailimme mekon osia mallinuken päällä.
Sen jälkeen alkoi puvun vaikein vaihe: sifongin asetteleminen yläosaan. Leikkasimme sifongista ensin samanlaiset palat kuin satiinistakin, mutta vain suurempina. Halusin yläosaan laskoksia, joten ainut vaihtoehto oli suurentaa yläosan kaavaa. Lähdimme tekemään yläosan päällimmäistä kerrosta kolmesta osasta: kahdesta etu- ja yhdestä takakappaleesta. Jotta saimme laskokset muodostettua, päätimme rypyttää kappaleiden ylä- ja alareunat.
Laskokset eivät kuitenkaan etukappaleissa tahtoneet pysyä muodossaan, vaikka rypyttäminen osoittautui oikeaksi vaihtoehdoksi. Päätimme kysyä Katjan ystävältä apua, sillä hänellä oli kokemusta pukujen ompelemisesta. Hän ehdotti, että tekisimme yläosaan vuoren, johon kiinnittäisimme kaikki kappaleet. Käytännössä tämä tarkoitti, että yhdistimme kaikki takakappaleen kolme kangasta ensin olkasaumoista yhteen ja asettelimme laskokset oikeaan muotoon. Teimme saman myös etukappaleille.
Yhdistin yläosan kappaleet ja huolittelin saumat saumurilla. Sen jälkeen olikin hihojen ompelun aika. Tein molemmat hihat valmiiksi yksityiskohtineen ennen yläosaan kiinnittämistä. Rannekkeisiin teimme kuminauhasta nätit rypytykset, ja samalla hihoista tuli pussimaiset.
Lopuksi yhdistin ylä- ja alaosan yhteen vyötäröltä. Ompelu oli hyvin haastavaa ja aikaavievää, sillä kerralla piti saada yhteen kuusi kangasta. Kappaleiden yhdistäminen onnistui kuitenkin hyvin, ja viimeisenä vuorossa oli piilovetoketjun ompelu. Siitä minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta, mutta Katjan neuvojen ja käsin ommellun tukiompeleen avulla sain senkin siististi kiinni. Enää puuttuivat mekon sovittaminen ja lyhennys.
Sovitin yhtenä iltapäivänä pukua, ja se sopi täydellisesti. Otimme samalla myös mitat mekon pituudesta. Katja lupasi lyhentää helmat ja huolitteli ne sen jälkeen saumurilla. Lisäksi olimme pohtineet vyön tekemistä pukuun, ja Katja lähti kokeilemaan sitä. Lopputuloksena syntyi kapea vyö, johon Katja oli käsin ommellut valtavasti pieniä lasihelmiä. Vyöstä tuli ihana, ja se sopi pukuun täydellisesti!
Puku valmistui ajoissa kaikesta stressistä ja vastoinkäymisistä huolimatta, vaikka meni kyllä hiukan täpärälle. Muistaakseni mekko tuli valmiiksi vain viikko ennen tansseja. Näin jälkikäteen voin kuitenkin sanoa, että oman mekon tekeminen kannatti kaikesta stressistä huolimatta. Puku oli juuri sellainen, kuin halusinkin sen olevan, ja sain varmuutta myös omista ompelutaidoistani. Tästä projektista ei loppujen lopuksi olisi tullut mitään ilman Katjaa, joten iso kiitos Katjalle!
Jos mietit oman pukusi tekemistä, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Projekti ei tule olemaan helppo, mutta sitä sen ei pidäkään olla. Haasteita on tiedossa varmasti, mutta onnistunut lopputulos on vaivan arvoinen. Tärkeää on varata tarpeeksi aikaa puvun suunnittelemiselle ja tekemiselle, sillä koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Kokeneellekin ompelijalle sattuu virheitä. Myös aikaisemmasta ompelukokemuksesta on paljon hyötyä pukua tehdessä, sillä se nopeuttaa työvaiheita melko paljon. Tärkeintä ovat kuitenkin halu yrittää ja pitkäjänteisyys: niillä pääsee jo pitkälle.
Puvun tekeminen oli hyvin antoisaa, ja opin paljon uusista tekniikoista ja materiaaleista. Itselle tärkeintä oli kuitenkin huomata, että hulluimmistakin unelmista voi tehdä totta, jos on vain tarpeeksi rohkeutta yrittää. Kannattaa siis lähteä kokeilemaan mahdottomiltakin tuntuvia asioita, sillä lopputulos saattaa yllättää!
