Ihan alkuun haluan sanoa, että vaihtarivuosi oli tähänastisesta elämästäni vaikein mutta samalla antoisin vuosi. Vaihtovuosi kasvattaa ihmisenä niin paljon, etten etukäteen edes ollut osannut kuvitella henkisen kasvun olleen niin hurjaa kuin se oli.
Vaihtarivuosi opetti minulle paljon, erityisen paljon pitkää pinnaa, koska asiat tehtiin eri tavalla kuin koti-Suomessa. Pinnaa vaadittiin myös erityisesti kielen oppimisen kanssa. Vaikka olin opiskellut englantia toiselta luokalta lähtien, oli sen käyttäminen pääkielenä alkuun outoa.
Matkani alkoi viiden päivän koulutuksella New Yorkissa. Sieltä lensin Denverin kautta Medofordiin, joka on vielä kahden tunnin ajomatkan päässä Klamath Fallsista.
Olin vaihdossa Klamath Falls -nimisessä kaupungissa Oregonissa, Amerikan Yhdysvalloissa. Kaupunki on noin 40 000 ihmisen maalaiskaupunki, jossa maanviljely on suuressa roolissa. Kaupungissa on kolme high schoolia, joista minä kävin Henley High Schoolia. Koulu on noin 700 oppilaan opinahjo. Opiskelu eroaa paljon suomalaisesta koulujärjestelmästä esimerkiksi siinä, että tunnit alkavat ja päättyvät aina kellon soimiseen, kaikki monisteet arvioidaan, mutta sitten taas kokeet ovatkin suurimmaksi osaksi monivalintoja.
Yhdysvaltalaisessa koulujärjestelmässä urheilu on suuri osa koulun arkea, eikä Henley High poikkea normista. Koulullamme on paitsi amerikkalaisen jalkapallon stadion, baseballstadion, eurooppalaisen jalkapallon stadion, neljä tenniskenttää, myös harjoittelukentät amerikkalaiselle ja eurooppalaiselle jalkapallolle sekä baseballille.
Vierailin useissa eri kohteissa, ja jos alkaisin kaikkia niitä tähän listaamaan niin siinä menisi ikuisuus, joten annan kuvien puhua puolestaan.
Vaihto-oppilaita eli kohtalotovereitani Henleyssä oli Ruotsista, Itävallasta, Kiinasta, Belgiasta, Thaimaasta ja Kanadasta.
Amerikkalaisille armeija ja maanpuolustus ovat kunnia-asioita. Itse olin mukana JROTC-koulutuksessa, joka on armeijan johtajakoulutusta. Meidän koulussamme järjestettiin sen nuorten versiota. Koulutusta piti ilmavoimien kaksi veteraania. Siihen kuului se, että joka keskiviikko kouluun pukeuduttiin armeijan siniseen univormun ja päivittäin pidettiin oppitunteja, joilla käsittelimme lentokoneita ja yleisiä yhteiskunnallisia käyttäytymissääntöjä. Mutta eihän tällainen koulutus olisi mitään ilman fyysistä suorittamista. Kävimme joka perjantai oman ryhmämme kanssa tekemässä lihaskuntoharjoituksia.
Elämäni Yhdysvalloissa oli suurin piirtein samanlaista kuin Suomessa. Ainakin heti kun olin oppinut paikallisen kulttuurin ja toimintatavat. Arki rutinoitui yllättävän nopeasti, eikä tavoille oppiminenkaan ollut niin vaikeaa kuin aluksi luulin. Saavuin takaisin Suomeen kesäkuun puolessa välissä, mutta Suomessa asiat eivät olleet menneet juurikaan eteenpäin tai ei ainakaan niin paljon kuin olisin luullut.