Kuvittele mielessäsi kymmenen tuhatta juoksijaa neonvihreät t-paidat loistaen juoksemassa Helsingin pimenneessä yössä. Ihmiset hurraavat katujen varsillaan, dj:t pyörittävät parhaita levyjään, ja ventovieraat vilkuttelevat parvekkeilla. Juoksijat kiiruhtavat eteenpäin Helsingin keskustan kaduilla nauttien vauhdin huumasta kuin yhtenä jättimäisenä kiiltomatona. Hengityksesi ääni yhtyy ympärilläsi olevien raskaaseen huohotukseen, askeltesi ääni kaikuu katukiveyksessä yhdessä kilpakumppaneidesi kanssa rytmittäen kulkuasi ja kannustusjoukkojen taputus vauhdittaa matkaasi. Sydän takoo rinnassasi, ja fiilis on mitä mahtavin. Viimein ymmärrät ihmisiä, jotka vakuuttavat nauttivansa juoksemisesta, sillä juoksemisen ilo on vihdoin tarttunut sinuunkin.
Olen inhonnut lenkkeilyä koko sisäisen urheilijani voimin niin pitkään kuin muistan. Valmentajien laatimien harjoitusohjelmien lenkit olivat pakkopullaa, ja vapaaehtoisesti lähdin juoksemaan vain pakon edestä. Parin viime kuukauden aikana juoksemani lenkit pystyin laskemaan kahden käden sormilla. Silti tartuin haasteeseen, kun minulle tarjottiin peruutuspaikkaa Helsinki Midnight Runiin päivän varoitusajalla ystäväni sairastuttua. Elokuun viimeisenä lauantai-iltana suuntasimme junalla toisen kaverini kanssa kohti pääkaupunkiamme niin kuin monena kesäiltana tätäkin ennen. Tällä kertaa olimme kuitenkin pukeutuneet juhlavaatteiden sijaan juoksutrikoisiin ja jalkojemme alla eivät kopisseet korkkarit.
Helsinki Midnight Run on Senaatintorilta lähtevä ja samaan paikkaan päättyvä juoksutapahtuma, jossa matkana on kymmenen kilometriä. Vaikka juoksusta jaetaan kolmelle parhaalle miehelle ja naiselle mitalit, kilpailevat osallistujat pääosin vain itseään vastaan. Niin myös minäkin. En ollut ikinä ennen juossut kahdeksaa kilometriä enempää, joten kokonainen kymppi sai epäilykseni omasta kunnostani heräämään. Lisäksi paineita lisäsi kaverini ilmoittautumisen yhteydessä tekemä arvio juosta matka alle tuntiin. Juoksijat nimittäin jaetaan lähtöryhmiin tämän ajan perusteella: nopeimmat lähtevät ensin ja eniten aikaa vaativat viimeisenä.
Illan aikana tunnelma Senaatintorilla kipusi ylemmäs Tuomiokirkon portaita,
ja lopulta meno oli melkein yhtä huumaava kuin festareilla. Kännissä örveltävät ääliöt kuitenkin puuttuivat, ja tapahtumaa valvovat poliisisedätkin olivat hymyssä suin. Puoli kymmenen aikaan ylitimme kaverini kanssa 4A-ryhmän juoksijoiden kanssa starttiviivan, lenkkariin kiinnitetyt ajanottosirut aktivoituivat ja aloitimme koitoksemme pitkin pimenneitä katuja. Samassa ryhmässä kanssamme satojen muiden lisäksi juoksi myös koulumme opettajia, jotka bongasimme ennen lähtöä.
Matka taittui kuin itsestään Helsingin keskustan kauneutta ihaillessa. Juoksureitin varrella oli tuhansittain ihmisiä kannustamassa. Paikoitellen rata oli reunustettu ulkotulilla, esiintyjät jouduttivat osallistujien menoa rytmikkäällä musiikilla, ja pimeässä loistavien paitojen meri aaltoili silmien edessä. Matka eteni juoksun huumassa väliaikapisteeltä juomapisteen kautta seuraavaan, kuin jalkani olisivat eläneet omaa elämäänsä. Juoksimme kaverini kanssa koko matkan vieretysten ja nautimme yhdessä rennosta juoksufiiliksestä. Kun maaliviiva ja sen ympärillä punaisena loistava ja leimuava portti näkyi viimeisen suoran päässä, alkoi hurja loppukiri. Spurttasimme kuin pikajuoksijat hehkuvaan lohikäärmeen kitaan ohittaen ne, joilla askel painoi jo. Tunne maaliviivan ylityksen jälkeen oli sanoinkuvaamaton. Aivan kuin koko vartalo olisi sykkinyt täynnä puhdasta hyvää oloa ja energiaa.
Juoksun jälkeen osallistujat saivat tankata banaaneilla, jogurtilla ja välipalakekseillä, joten saimme palautumisen hyvin käyntiin. Nautittuamme hetken aikaa torilla juoksun jälkeisestä euforisesta tunteesta suuntasimme kohti rautatieasemaa.
Midnight Run oli ensimmäinen juoksutapahtuma, johon osallistuin, ja se vei minulta jalat alta… Mutta onneksi vain kuvainnollisesti. Tapahtuman järjestelyissä ei ollut mitään huomauttamista, joten jokainen sai rauhassa keskittyä liikunnan riemuun, jota koko kymmentuhatpäinen neonhohtoinen joukko suorastaan hehkuikin. Helsingin pimeässä löysin valon, nimittäin juoksemisen ilon.
