Oletko koskaan haaveillut menemisestä katsomaan Euroopan huippujalkapalloliigojen otteluita paikan päälle? Oletko ymmälläsi siitä, kuinka vaikeasti saatavilla olevien lippujen hankinnassa tulisi toimia? Hyve selvitti, onko tavallisella suomalaisella edes mahdollisuutta saada käsiinsä näitä lippuja.
Pelaajat kuuntelevat keskittyineinä Mestareiden liigan hymniä. Ottelu on alkamaisillaan.
Otteluksi valikoitui sattumalta Arsenalin ja Schalken välinen Mestareiden liigan lohkovaiheen kohtaaminen (24.10.2012). Kun otteluohjelmien arvonnat oli suoritettu, selvisi, että kyseinen ottelu sattuisi olemaan ohjelmassa juuri sinä aikana, jonka tulisimme toimittajakollegani kanssa viettämään Lontoossa. Reissu oli varattu jo useita kuukausia aiemmin. Olimme yhtä mieltä siitä, että otteluun olisi päästävä! Tämä olisi ehkäpä ainutkertainen mahdollisuus päästä seuraamaan Mestareiden liigaa, joten päätös oli helppo. Katsomaan mentäisiin, vaikka liput maksaisivat lähes kuinka paljon hyvänsä.
Asian selvittely alkoi kotona syyskuun alussa internetin avulla. Virallisilta Arsenalin sivuilta selvisi, että heidän faneillansa on etuosto-oikeus lippuihin ja jäljelle jääneet liput tulevat myöhemmin yleiseen myyntiin. Käytännössä tätä ei tapahdu. Suuriin, valtavan suosittuihin urheilutapahtumiin kaikki liput myydään tiskin alta. Mutta ei hätää. Tilanteeseen löytyy ratkaisu. Nimittäin raha. Sen avulla ovet aukenevat tapahtumaan kuin tapahtumaan riippumatta sen laadusta tai suosituimmuudesta. Täytyy vain osata varoa huijareita.
Jalkapallolippuja välittävät netissä useat lipunvälittäjät. Kannattaa googlettaa eri vaihtoehtoja ja lukea lippujenostajien kokemuksia eri sivustoista. Nyrkkisääntönä voidaan pitää hintaa. Uskomattoman halvalta kuulostava hinta on useimmiten miina. Välittäjät eivät myy lippujaan niihin printatulla hinnalla. Itse päädyin ostamaan liput footballticketnet.com-sivustolta, joka veloitti lipuista kolminkertaisen summan. Sivusto vaikutti luotettavalta, lupasi toimittaa liput ennen tapahtumaa sovittuun paikkaan, tässä tapauksessa hotellillemme. Hieman kuitenkin hirvitti, maksuhan veloitettiin tietysti saman tien. Menivätköhän rahat nyt huijarin taskuun? Kyseessä ei ollut varsinkaan opiskelijan lompakolle todellakaan mikään pikkusumma (noin 160 €/lippu).
Ilmoitin heti hotellille päästyämme vastaanottovirkailijalle odottavamme jalkapallolippuja tänne toimitettavaksi. Näin välittäjäfirma oli pyytänyt, jotta joku olisi lippuja vastaanottamassa. Illalla hotellille kaupungista palattuamme tiedustelimme respasta, josko lähetys olisi jo saapunut. Suureksi riemuksi ja yllätykseksi virkailija kaivoi tiskinsä takaa ruskean kirjekuoren ja ojensi sen minulle. Aidot, ainakin hyvin aidonnäköiset, liput kuoresta paljastuivatkin. Paikallinen postimies Pate oli esimerkillisesti hoitanut oman osuutensa. Liput olivat hyvissä ajoin, jo kolme päivää ennen ottelua, asiakkaan hallussa.
Matsipäivää oli odotettu kuumeisesti. Kun tuo keskiviikko vihdoin koitti, oli fiilis mahtava. Eipä sitä joka poika ole Mestareiden liigaa päässyt paikan päälle seuraamaan. Kavereistani ei yksikään. Stadionin ympäristöön päätimme lähteä useita tunteja ennen aloituspotkua haistelemaan paikallista ennakkotunnelmaa.
Metrotunnelin pimeydestä vapautumisen jälkeen koitti uskomaton, yllätyksellinen näky. Stadionia ympäröivät pikkukadut olivat täyttyneet erilaisista kojuista; oli tarjolla fanituotteita, makeisia, kaikennäköistä ruokaa ja vaikka mitä muuta. Monet ihmiset availivat pihoilleen omia kojujaan, ja jotkut hoitivat myyntihommia suoraan ikkunoistaan käsin. Kätevää. Briteillä on selvästikin loistava bisnesvaisto.
Liput osoittautuivat aidoiksi elektronisen lukulaitteen näytettyä vihreää valoa portilla. Siirryimme katsomoon samantien. Siellä vierasjoukkue Schalken monituhatpäinen kannattajajoukko viritteli voitonlaulujaan. Olivat he tosin pitäneet hurjaa meteliä jo stadionin ulkopuolella sisäänpääsyä odotellessaan ja sitä edeltävän marssinsakin aikana. Osoittaa huikeaa rakkautta kannattamaansa seuraa kohtaan lähteä noin valtavan suurella porukalla Saksasta asti Schalkea kannattamaan.
Arsenalin peli oli sekaisin oikeastaan koko ottelun ajan. Harhasyöttöjä tuli juuri ratkaiseviin paikkoihin, ja kunnon maalipaikkoja oli hyvin harvoja. Schalke keskittyi puolustamaan, minkä se hoiti mainiosti. Pallot syöksyivät reppuun hyvin rakennetuista nopeista tilanteista ottelun loppupuolella, ja valotaululle ilmestyi 0-2 loppulukemiksi aivan ansaitusti. Schalke kontrolloi peliä täysin, vaikka pallonhallinnan kotijoukkue taisi voittaakin. Myös Arsenalin fanit olivat yhtä uneliaita kuin viheriötä ympäri juosseet idolinsa. He eivät vain ilmeisesti kyenneet saamaan samanlaista tunnetta kannustukseen kuin paikallisderbyissä verivihollista Tottenhamia vastaan. Vai pelottiko äänekkäiden saksalaisten armottoman äänekäs vielä loppuvihellyksen jälkeenkin jatkunut ”chänttäys”? Arsenal-fanit olivat tosin omaksuneet kannatuskulttuuriinsa kesän kotiolympialaisten juoksuradoilta tutun ilmiön. Noin 40 000 katsojaa nimittäin spurttasi ulos katsomosta ja samalla koko stadionilta kuin Usain Bolt konsanaan välittömästi Schalken 0-2-maalin jälkeen.
Kokemus oli pelillisten hienouksien puuttumisesta huolimatta erittäin mieleenpainuva. Jokainen sekunti oli osa mahtavaa, ainutkertaista elämystä, ja muistelen tuota keskiviikkoiltaa varmasti vielä vuosienkin päästä. Tällaista ei Suomessa pääse kokemaan. Ottelun aikana muistelin tosin ajoittain sitä, kuinka paljon kokemus tulikaan maksamaan. Ottelu eteni nimittäin lähes kahden euron minuuttinopeudella. Toivottavasti rohkaistut tämän artikkelin perusteella lähtemään seuraamaan tätä upeaa lajia sinne, missä sitä oikeasti osataan pelata ja missä oikeasti on jalkapallokulttuuria – eli Keski-ja Etelä-Euroopan suurille areenoille.
