Keski-Euroopan suuret kannatuskulttuurit ovat varmasti monelle jalkapallon seuraajille kovin tuttuja. Ääntä pidetään jokaisessa matsissa ja omaa joukkuetta tuetaan tilanteessa kuin tilanteessa. Omaa joukkuetta puolustetaan kiivaasti myös kentän ulkopuolella joten välillä syntyy suuriakin tappeluita kannatusryhmien välillä. Suomi on vähän syrjässä Euroopan ytimestä, kaukana pohjoisessa, jonne kaikki rantautuu hitaammin. Vaikka Ruotsissa on jo pitkän aikaan nähty loistavaan fanikulttuuria niin jalkapallon kuin jääkiekonkin puolella, niin Suomeen kulttuuri on vasta muutamien viime vuosien aikana levinnyt ja tulee jatkossa kasvamaan yhä laajemmin varsinkin jääkiekon puolella. Jokaisella SM-liigan joukkueella on oma hieno kulttuurinsa jota fanit pyrkivät viemään parempaan suuntaa koko ajan. Näiden etulinjassa kulkevat Suomen vihatuimat fanit eli Jokereiden kannattajat. Mutta mitä joukkueen fanikulttuuri tarkoittaa? Toivottavasti pystyn antamaan tästä mahdollisimman selkeän kuvan Eteläpääty ry:n järjestämän fanimatkan turvin.
Samaan aikaan, kun rantapallot vielä lojuvat Hartwall-areenan jäällä HIFK:n kesäloman alun merkiksi, oli ilmoittautuminen jo käynnistynyt puolivärierän 3. peliin, jonka vastustaja oli vielä silloin hämärän peitossa. VAIN nopeimmat mahtuivat mukaan, sillä 200 henkilön kiintiö, jonka SM-liiga on asettanut, on aivan liian pieni suurelle ja kiekosta elävälle fanijoukolle. Mutta ei voi mitään, näillä on mentävä. Samoihin aikoihin, kun varmistui puolivälieräsarjan vastustaja, niin samalla vietiin viimeisiä paikkoja busseista ja jäätiin odottamaan lauantaita, jolloin suuntana olisi Jyväskylä.
Lauantai 7.4 koittaa ja jokerifanit kasautuvat fanibaarinsa ”Memon” ympärille odottelemaan bussien lähtöä. Bussimatkan aikana nostetaan fiilis kattoonsa, että on varmasti valmis antamaan parhaan panoksensa omalle joukkueelle. Vaikka oltiin sarjassa 2-0 häviöllä, niin mitään pelkoa tai luovuttamisen merkkejä ei näkynyt ollenkaan. Bussissa huokui sellainen tunnelma, että kyllä me vielä tämä sarja käännetään, vaikka oltiinkin otettu kotipelistä kirvelevä kotitappio. Viimeistään jokaisen fiilis ja jännitys alkoi nousta, kun saavuttiin 40 minuuttia ennen ottelun alkua Synergia-areenan pihaan.
Halliin päästyämme otimme nopeasti omat paikkamme haltuun ja ei kestänyt kauaakaan, kun jo ensimmäinen ”chantti” kaikui areenassa. Vaikka porukkamme oli pieni ja vastassamme oli koko muu halli, niin saimme yllättävän hyvin äänen kuuluviin hallin sisällä. Ja tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista faniudessa. Eli jos ollaan paikalle asti tultu, niin miksi ei huudettaisi koko ottelun ajan omalle joukkueelle? Miksi vaan seistäisiin tumput suorina ja katsottaisiin peliä. Näin aika usein tapahtuu Suomessa ja omaa joukkuetta kannustetaan vain johtoasemassa. Ei sillä pitäisi olla mitään merkitystä, ollaanko johdossa vai tappiolla. Kentällä on kuitenkin kokoajan se sama joukkue, jonka puolesta olet valmis tekemään mitä tahansa.
Kun olimme hippoksella, niin me annoimme itsestämme ihan kaikkemme, vaikka ottelu kestikin yli 80 minuuttia. Katsomossa pompittiin, huudettiin ja taputettiin, että varmasti oma joukkueemme kuuli kannustuksemme. Me olimme oman joukkueen tukena, vaikkakin osalla meidänkin faneista on vielä opittavaa äänenkäyttönsä kanssa. Joka kerta, kun Jokerit tekivät maalin, niin vieraspäädyn seisomakatsomo repesi riemuun ja huudot alkoivat tulla taas entistä kovemmin. Jarkko Ruudun taas lentäessä ulos koko kulma alkoi buuaamaan. Miksi? Sillä olimme nähneet aivan jotain käsittämätöntä. Ottelussa, missä ei anneta lähes ollenkaan jäähyjä, lentää kaveri suihkuun siitä, että käy taklaamassa vastustajan pelaajan laitaan. Okei, allekirjoitan itsekin että tilanteesta pitikin tulla jäähy, mutta tuollaisen löysän linjan jälkeen tuleva ankara tuomio oli kyllä liikaan. Ei ihme että provosoimme tilannetta pitkään. Jäälle alkoi myös lennellä kolikoita. Hyvä asia? Ei missään nimessä! Tämä täysin turha ja fanikulttuuria sotkeva tekijä on pakko kitkeä nopeasti pois, sillä omienkin faniemme sisällä halveksutaan niitä henkilöitä, jotka heittelevät kolikoita kentälle.
Suomalaisilla on kuitenkin vielä todella paljon opittavaa kannatuskulttuurista ja kuinka sitä pitäisi ilmasta katsomossa ja kentällä. Vaikka haluan, että suomalaiset ottavat vaikutteita Keski-Euroopan kannatuskulttuureista, niin en kuitenkaan halua, että Suomeen rantautuu kannattajien väliset joukkotappelut. Nämä ongelmat teettävät myös paljon ongelmia järjestysmiehille ja poliiseille. Suomessa on jo hieman tämän tapaista toimintaa, mutta ei vielä läheskään yhtä suuressa mittakaavassa kuin muualla Euroopassa. Pieni torikokous myös syntyi 3. puolivälieräpelin jälkeen kun olimme kävelemässä busseille. Muutama Jypin kannattaja tuli huutelemaan meidän suuntaan. Nopeasti nämä kolme herrasmiestä oli piiritetty ja YHDELLÄ järjestysmiehellä oli kova työ pitää kannattajat erossa toisistaan. Onneksi mitään tappelua ei syntynyt ja päästiin lähtemään kohti Stadia, päät kuitenkin hieman painuksissa hävityn pelin jälkeen.
Mielestäni suomalaisilla on kaikista vaikeinta kannustaa omaa joukkuetta tappioasemassa ja myös silloin kun joukkueella on käynnissä huono kausi. Juuri silloinhan joukkuetta pitäisi tukea vielä enemmän eikä fanikatsomo silloin saisi vetäytyä kuoriinsa ja antaa toisen joukkueen faneille, ainakaan kotihallissa, katsomoita haltuun. Miten saataisiin tuotua se keskieurooppalainen kulttuuri Suomeen jolloin saataisiin nostettua Suomen fanitoiminta täysin uudelle tasolle. Silloin koko laji hyötyisi siitä ja saataisiin taas viettää uusia ainutlaatuisia hetkiä kiekon parissa. Mutta pystytäänkö oikeasti tuomaan kulttuuri Suomeen. Mielestäni Suomessa joillakin seuroilla fanikulttuuri on jo todella hyvällä pohjalla, mutta sitä täytyy pystyä aina kehittämään. Vaikka pystytäänhän aina muilta katsomaan mallia, että mitä voisi tehdä paremmin, niin kuitenkin koko fanikulttuuri lähtee jokaisen ihmisen sydämestä ja siitä mille joukkueelle on valmis uhraamaan elämänsä. Väärää joukkuetta ei ole jokaisen pitää tehdä niin kuin sydän sanoo. Kun jokainen tekee näin, niin kulttuuri lähtee muuttumaan fanien suuntaan ja voidaan saada katsomoon sellainen meno mikä ollaan sinne aina haluttu saada. Sillä tavalla saatat kokea vielä tulevaisuudessa monia ikimuistoisia hetkiä oman joukkueesi parissa.
Minä olen tehnyt oman valintani ja olen kokenut aivan mahtavia hetkiä seuratessani tällä kaudella 43 ottelussa Jokereiden pelaamista ja en vaihtaisi hetkeäkään pois. Samalla olen myös saanut tänä vuonna todella paljon uusia ystäviä joita en mistään hinnasta vaihtaisi pois. Kirjoittaessani tätä 5. puolivälierä pelin jälkeen, mieleni on aika haikea. Pronssipeli ja kesäloma edessä eikä vieläkään päästy taistelemaan mestaruudesta. Vaikka mieli onkin maassa ja syksyä odotetaan jo kovasti, niin kuitenkin tiedän, että kyllä se meidän aika vielä tulee, ehkä jo ensi vuonna!
