Osa ottelun päästaroista on jo jäälle ehtinyt, kun vihoviimeistä jäänpuhdistusoperaatiota vielä suoritetaan.
Vuosi sitten Helsingin olympiastadionilla pelattiin jääkiekkoa ensimmäisen kerran 70 vuoden tauon jälkeen, kun helsinkiläisseurat IFK ja Jokerit ottivat yhteen Talviklassikoksi nimetyssä ottelussa. Mainiosti järjestetystä tapahtumasta haluttiin luoda vuosittainen perinne, ja se saikin jatkoa, kun helsinkiläisseurat kohtasivat uudemman kerran ”Stadikalla” 4.2.2011.
Ulkoilmatapahtuman järjestäminen ei koskaan ole yksinkertaista. Jo viikkoja ennen itse Talviklassikkoa mediassa otettiin käyttöön kaikenlaisia sääskenaarioita. Mitä jos on liian kova pakkanen tai jos lämpötila on plussan puolella? Mitä jos sataa lunta tai vettä? Tai mitä jos auringon säteet osuvat suoraan maalivahdin silmiin? Kaikkeen oli varauduttava. Myös ottelun siirtämiseen ja jopa sen peruuttamiseen kokonaan. Ottelun lähestyessä ongelmaksi ei todellakaan noussut liian lauha keli vaan kylmyys. Pakkasrajaksi oli asetettu –20 astetta, ja hyvin lähellä tuota lukemaa oltiin pelipäivänäkin. Ottelu päätettiin kuitenkin pelata suunnitelmien mukaisesti. Kovempikaan pakkanen ei välttämättä olisi tietänyt Talviklassikon peruuntumista, johon olisi päädytty vain, jos pelaajien terveys olisi ollut uhattuna.
Jo tuntia ennen ottelun alkua molempien joukkueiden kannattajia valui tasaisena virtana kohti Olympiastadionia. Kovasta pakkasesta huolimatta joukkueidensa väreihin pukeutuneet kannattajat olivat iloisella mielellä, vaikka edessä olikin kolmisen tuntia suoranaista jäätymistä ”Stadikan” puupenkeillä. Tätä monen lätkäfanin kauden kohokohtaa ei jätettäisi väliin mistään syystä. Tosin, kyllä vuodentakaisen pikkupakkasen vaihtuminen reilusti kylmempään säähän oli vaikuttanut joidenkin katsojien osallistumisaktiivisuuteen. Nyt vapaita paikkoja oli jokaisessa katsomonosassa, kun vuosi sitten Olympiastadion täyttyi aivan ääriään myöten ihmisistä. Paikalle saapuneet reilut 30 000 katsojaa järjestivät varsinaisen muotinäytöksen. Katsojat eivät tosiaankaan halunneet antaa itsensä kylmettyä. Kaikennäköisiä viritelmiä aina pilkkihaalareista lähtien saatiin tapahtumassa ihailla. Ennakkotiedotetta, jossa katsojia kehotettiin pukeutumaan erityisen lämpimästi, oli selvästi noudatettu. Ja ne, jotka eivät olleet, kokivat varmasti vieläkin ikimuistoisemman Talviklassikon.
Ennen itse ottelun alkua saatiin Olympiastadionilla kokea normaalista jääkiekko-ottelusta poikkeavaa ohjelmaa. Ensinnäkin lunta alkoi sataa oikein taivaan täydeltä, mikä olisi hyvin eriskummallista normaalissa SM-liigan ottelussa. Kiekkolegenda Matti Hagman sai kunnian pudottaa ottelun avauskiekon ja Hornet-hävittäjä lenteli Olympiastadionin yläpuolella. Hornetia ei pilvisessä iltapäivässä kovin hyvin nähnyt, mutta onneksi kuuli kuitenkin. Lisäksi jo viime vuoden tapaan Sakari Kuosmanen kajautti komeasti ilmoille Finlandia-hymnin.
Itse ottelu lähti tunnustellen liikkeelle. Alussa ei paljon maalipaikoilla juhlittu. Tietysti uuteen ympäristöön ja uusiin olosuhteisiin totuttelu vaati pelaajilta hieman aikaa. Myös muutaman kerran pidetyt lumenauraustauot sotkivat pelin tempoa. Helsingin IFK otti erän edetessä yhä enemmän ja enemmän otetta itselleen ja sai luotua hyviä maalipaikkojakin. Vaikka hyvistä maalipaikoista ei IFK osunut, lähti se kuitenkin erätauolle 1–0 johdossa, kun erän puolivälissä Eero Somervuoren keskiympyrästä lähettämä roiskaisu livahti maaliin. Syntipukkia etsittäessä katseet kääntyvät ehdottomasti jokerimaalivahti Eero Kilpeläiseen. Ei tällä tasolla tuollaisia työtapaturmia saisi missään nimessä tapahtua.
Toinen erä oli kokonaisuudessaan hienoista IFK:n hallintaa. IFK siirtyi jo 2–0 johtoon Robert Nyholmin survoessa kiekon maalin edestä verkon perukoille. Jokerit ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt vaan kavensi jo muutaman minuutin kuluttua. Ylivoimaa ehdittiin pelata vain seitsemän sekuntia, kun Jokereiden nuori lupaus Teuvo Teräväinen lakaisi irtokiekon tyylikkäästi häkkiin.
Kolmas erä oli tasoltaan selvästi ottelun paras. Molemmat joukkueet loivat useita maalipaikkoja, ja välillä tunteetkin kuumenivat. Erän ainoaksi jäi kuitenkin Jokereiden Jarkko Ruudun laukaisema tasoitusosuma alivoimalla. IFK-puolustaja Daniel Fernholm pelasi lepsusti oman maalin takana. Jokereiden Jani Rita karvasi häneltä helponnäköisesti kiekon ja syötti nopeasti ypöyksin maalille jääneelle Ruudulle, jolla oli helppo työ iskeä tasoitusmaali. Kolmannen erän lopussa joukkueilla oli paikkansa ratkaista ottelu, mutta tehottomuus vaivasi, joten edessä oli jatkoaika.
Jatkoaika oli maaliton, joten lopullinen ratkaisu ja lisäpisteen kohtalo jouduttiin hakemaan voittolaukauskilpailusta. IFK oli lopulta vahvempi, ratkaisevan maalin taituroi Petteri Wirtanen. Lopputulos voittolaukauskilpailun jälkeen IFK:lle 3–2. Jokereiden ja IFK:n väliset kamppailut ovat klassikoita aina muutenkin, mutta totta kai tällaisessa spesiaalitapahtumassa jäätävissä oloissa on vielä reilusti lisäjännitettä.
Tämänvuotinen Talviklassikko oli tapahtumana hieno. Yleisö ryhtyi useaan otteeseen railakkaaseen kannustukseen; hyppiminen ja huutaminen tietysti myös auttoivat katsojia pysymään lämpiminä. Erätauoilla yleisöä pyrittiin pitämään lämpimänä erilaisilla ohjatuilla aktiviteeteilla. Parantamisen varaa ei järjestelyiden osalta liiemmin jäänyt; tosin olen yleensä tottunut syömään hotdogini lämpimänä, en kylmänä. Vaikka moitteita tämän vuoden Talviklassikosta on vaikea löytää, on todettava viimevuotisen tapahtuman olleen ainakin itselleni vielä upeampi kokemus. Tuolloin Talviklassikko oli ennennäkemätön. Jo ottelun lipuista taisteltiin toisten halukkaiden lipunostajien kanssa hampaat irvessä, kun taas tänä vuonna pilettejä oli myynnissä aina kiekonpudotukseen saakka. Tuolloin jokerikannattajat järjestivät massiivisen marssin Olympiastadionille ja heidän katsomossaan pidettiin aivan valtaisaa meteliä. Totta kai tänäkin vuonna meteliä pidettiin läpi ottelun, merkittävästi pienemmällä teholla tosin. Tietysti tällainen tapahtuma olisi helsinkiläiselle jääkiekon ystävälle upea vaikka vuosittainkin, mutta järkevämpänä pitäisin sen järjestämistä pääkaupungissamme vaikkapa neljän vuoden välein. Muutoin Talviklassikosta häviää tyystin sen ainutlaatuisuus ja yleisön mielenkiinto katoaa. Annettaisiinko Talviklassikko ensi vuodeksi vaikkapa Tampereelle?
