Kuten aina, myös tänä vuonna äidinkielen 6-kurssin opiskelijat pääsivät kurssillaan katsomaan teatteriesitystä. Tänä vuonna teatteriesitykseksi valittiin Duncan Macmillanin ja Jonny Donahoenin kirjoittama “Kaikki hienot jutut”, jonka on suomentanut Mari Lehtonen ja Ilja Peltonen.
Esitys kertoo seitsenvuotiaasta lapsesta, jonka äiti yrittää itsemurhaa. Lapsi alkaa laatia listaa asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista, eli ”kaikki hienot jutut”. Listaan kuuluun esimerkiksi jäätelö ja mereen pissaaminen salaa.
Lista seuraa päähenkilömme mukana lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuuteen. Se syvenee, kasvaa, muuttuu, saa kokonaan uusia sävyjä ja merkityksiä. Se muuttaa tekijänsä kuvaa maailmasta, sen pienistä ja suurista iloista.
Erikoista esityksessä on se, että siinä on vain yksi näyttelijä ja loput esityksen hahmoista ovat yleisössä olevia katsojia. Jokaiselle katsojalle annetaan yksi lappu, jossa on numero taikka numerosarja, jonka näyttelijä huutaa jossakin vaiheessa näytelmää ja katsojan täytyy lukea paperille kirjoitettu teksti. Näyttelijä myös pyytää joitakin katsojia esittämään tiettyjä hahmoja, kuten lapsen isää tai eläinlääkäriä, kuitenkin kertoen, mitä katsojan täytyy sanoa ollessaan roolissaan.
Näytelmä lähtee saman tien käyntiin ja on loppuun asti erittäin kiinnostava, eikä katsojalle tule tylsää esitystä katsoessaan. Teatteriesitys on tunteita nostattava. Katsojat haltioituvat esityksestä ja monille esitys meneekin ihon alle. Katsomossa pystyy näkemään kyynelehtiviä katsojia. Esityksessä on kuitenkin myös iloisia kohtia, jotka saivat yleisön nauramaan. Esitys saa yleisön ihmisiin myös toivoa. Suosittelisin näytelmää niin aikuisille kuin nuorillekin. Näytelmä ei kuitenkaan sovi ihan perheen pienimmille, herkille taikka sellaiselle, joka on kohdannut itsemurhan elämänsä aikana.
