Abivuoden kolmas periodi ja samalla koko lukioaikani viimeinen periodi alkaa tällä viikolla, ja se herättää monenlaisia tunteita. Tuntuu siltä, että olisin edelleen ensimmäisenä vuonna oppimassa uuden koulun käytäntöjä ja muodostamassa uusia ystävyyksiä, mutta samaan aikaan tuntuu siltä, että lukioajalleni on mahtunut tapahtumia kymmenen vuoden ajalta. Toisena vuonna kouluun tullessani minun piti matkustaa noin kilometriä pidempi matka, koska koulumme muutti uuteen rakennukseen, Monioon. Koulumatkani kasvoi noin puolesta kilometristä puoleentoista kilometriin. Tämä oli hyvin suuri muutos, sillä puoli yhdeksän aamuina herätyskello soi jo kello 7.50, aikaisemman kello 8.00 herätyksen sijaan. Nyt kymmenien myöhästymisten jälkeen on herätys alkanut tepsimään ja aikaa on jopa aamupalallekin.
Olen osallistunut lukioajallani moniin erilaisiin projekteihin. Päällimmäisenä tulee mieleen Agora-projektin matka Pohjois-Italiaan ja ystävyyskoulu-projekti, jossa matkustimme Saksaan. Ne olivat mahtavia kokemuksia, joissa karttui kokemusta niin ulkomaisesta kulttuurista kuin uusiin ihmisiin tutustumisestakin. Reissujen aikana pääsin tutustumaan oppilaisiin Jokelan ja Kellokosken toimipisteistä sekä Hyrylän toimipisteen muitten vuosiluokkien opiskelijoihin. Samalla opin paljon uusia asioita itsestäni. Lukioaikanani olen muutenkin päässyt tutustumaan ihmisiin, joista on tullut tärkeitä kavereitani. Uskon, että heidän kanssaan ystävyys jatkuu vielä monia vuosia ja ehkä koko loppuelämän. Vähän jännittää valmistuminen ensi keväänä ja se, mitä tulevaisuus tuo meille kaikille tullessaan.
Syksyn ylioppilaskirjoitukset menivät aikalailla suunnitelmien mukaan. Arvosanoista olen ylpeä, ja jos samaan malliin jatkan keväällä, voi opiskelupaikka Helsingin oikeustieteellisessä aueta ja unelmani toteutua.
Viimeiselle periodille olen asettanut itselleni muutamia tavoitteita, jotka toivon mukaan pystyn toteuttamaan. Tärkein tavoitteeni on äidinkielen ylioppilaskirjoitusten kannalta oleellinen, sillä tavoitteenani on oppia tekemään oikeaoppinen lähdeviittaus. Näin kymmenen moduulin jälkeen olisi se varmasti hyvä vihdoinkin saada kuntoon. On myös muita tavoitteita, kuten suoriutua hyvin kevään ylioppilaskirjoituksista, ja tällä kertaa lukea niihin vähän kauemmin ja kattavammin.