Yleisimpiä kysymyksiä, joita naiset pohtivat ennen päätöksentekoa armeijaan menon suhteen ovat
- Pärjäänkö fyysisesti?
- Pääsenkö porukkaan mukaan?
- Entä jos en tiedä, mitä pit” tehdä?
- Voivatko kuukautiset vaikeuttaa esimerkiksi metsäleirejä?
Nämä kaikki ovat sellaisia asioita, joista monet naiset ovat jo armeijassa selviytyneet. Fyysisessä kestävyydessä on varmasti jokaisessa varuskunnassa sukupuolesta riippumatta suurta vaihtelua. Jos peruskestävyys on kunnossa ja itsensä kehittäminen tavoitteena, varmasti pärjää jo pitkälle.
Olen kuullut monilta tutuiltani, jotka ovat suorittaneet naisten vapaaehtoisen asepalveluksen, että yhteishenki on ollut todella hyvä, on sukupuoli sitten mikä tahansa. Niitäkin juttuja somesta kuulee, että naisia ivataan ja porukkaan pääseminen tuottaa hankaluuksia, mutta ne ovat onneksi harvoja tapauksia.
Yksi parhaista kommenteista, jonka olen kuullut armeijassa olosta on: “Sun ei tarvitse osata mitään, mitä sulle ei opeteta.” Näinhän se on. Harvalla todennäköisesti lojuu kaapin pohjalla rynnäkkökivääri, jonka tuntee kuin omat taskunsa. Siitä, etteikö tietäisi mitä tehdä, ei siis kannata ottaa paineita, sillä kaikki lähtevät lähes samalta viivalta ensimmäisenä päivänä.
Kuukautiset saattavat aiheuttaa päänvaivaa, jos miettii metsässä yöpymistä. Ehkä helpoin keino välttyä hankaluuksilta on e-pillerit, joilla saa vaikutettua kuukautisten alkamisaikaan. Ilman niitä ei kuitenkaan ole mitään hätää, sillä monet ovat pärjänneet perinteisillä menetelmillä täysin metsäoloissakin.
Miksi nainen suorittaisi asepalveluksen?
Useimmiten ensimmäisiä kommentteja, joita kuulee, kun mainitsee menevänsä naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen, ovat:
- “Miksi ihmeessä sä sinne haluat?”
- “Tuhlaat elämästäsi vuoden, jonka voisit käyttää esimerkiksi tekemällä töitä ja saamalla rahaa.”
Tietenkin kaikilla on oma näkemyksensä asepalveluksesta ja monelle, jolle sen tai siviilipalveluksen suorittaminen on pakkopullaa, voi naisten vapaaehtoisuus olla todella vaikea ymmärtää. Naiset saattavat lähteä inttiin useistakin eri syistä. Osa saattaa esimerkiksi haluta uusia kokemuksia, osa saattaa haluta tasa-arvoa, ja osa saattaa vain yksinkertaisesti olla kiinnostunut puolustusvoimista ja mahdollisesti myös puolustusvoimissa työskentelystä. Itse olen kuullut armeijan käyneiltä sukulaisiltani niin paljon hauskoja tarinoita ja kömmellyksiä, etten vain voi olla menemättä. Kaikki kokemukset ja uudet tuttavuudet, joita on mahdollista tuon vuoden aikana saada houkuttelevat vähintään kokeilemaan.
Mitä pidemmälle ajassa on tultu, sitä yleisemmäksi naisten osallistuminen asepalvelukseen on tullut. Uskon, että mitä pidemmälle tulevaisuuteen mennään, sitä enemmän se myös yleistyy. Olen myös monesti miettinyt, kuinka näinkin tasa-arvoisessa maassa asepalvelus tai siviilipalvelus ei ole vieläkään tullut pakolliseksi myös naisille.
“Naiset eivät kuulu inttiin”
Luin jokin aikaa sitten hauskan tekstin, jossa kerrotaan humoristisesti liioitellen syitä, miksi on ajateltu, etteivät naiset kuuluisi armeijaan. Simo Nuuttila vitsailee pakinassaan “Naiset eivät kuulu inttiin” (Ruotuväki.fi) muun muassa yhden syyn olevan, että naiset ovat armeijassa vain viettelemässä miehiä. Pakina on niin viihdyttävää luettavaa, ettei muuta voi sanoa kuin: “Kyllä! Miksikäs muutenkaan?”
