Reilu 12 kuukautta sitten, vuoden 2018 elokuussa, nousin lentokoneeseen ja jätin Suomen sekä perheeni taakseni. Olin matkalla Yhdysvaltoihin, jossa päädyin viettämään yhdeksän kuukautta vaihto-oppilaana. Yhdeksän kuukautta täysin toisenlaisessa kulttuurissa ja vieraassa perheessä oli vaikea mutta myös avartava kokemus. Vasta kaukana kotimaastani tajusin ikävöidä ja arvostaa niitä asioita, jotka ovat täällä Suomessa meille kaikille arkipäivää. Näin ollen Suomesta tuli minulle entistä rakkaampi amerikkalaisten linssien läpi, ja muun muassa näitä asioita ikävöin yhdeksän kuukauden aikana tuolla valtameren toisella puolella:
1. Puhdas vesi
Vedestä koitui suurin ongelmani vaihtovuoden aikana. Raskaasti kemikalisoitu hanavesi ärsytti atooppista ihoani niin paljon, ettei se ole elämäni aikana ollut niin huonossa kunnossa. Suihkussa käymisestä tuli tarkasti säännösteltyä sirkusta. Myös hanasta tuleva juomavesi haisi kuin julkiselle uima-altaalle klooreineen kaikkineen. Amerikkalaisilla oli tähän helppo ratkaisu, nimittäin jääkaappiin integroitu vesitankki, jonka vesi suodatettiin. Systeemi oli vähän sama kuin Suomessakin joitakin vuosia sitten suosittuna olleissa Brita-filttereissä, eli se oli kaikkea muuta kuin kätevä. Pullovesikin epäonnistui millään tavalla juomakelpoiselta maistumisessa. Nykyään kiitän Suomea sen puhtaasta vedestä joka päivä.
2. Hiljaisuus
Meitä suomalaisia yhdistää uniikki piirre – taipumus hiljaisuuteen ja nimenomaan hiljaisen elämäntavan universaali hyväksyntä. Suomessa voidaan olla tuppisuina ruokapöydässä, autossa, koulun käytävällä ja kassajonossa, eikä se ole kenenkään mielestä outoa. Jenkeissä asia on toisin. Hiljaisuus on Yhdysvalloissa äärettömän vaivaannuttavaa ja noloa, ja siitä on aina keinolla millä hyvänsä päästävä eroon. Oli äärettömän raskasta, etenkin alussa, yrittää jatkuvasti keksiä small talkia tai mitä vaan järkevää sanottavaa. Amerikkalaiset eivät oikein muutenkaan ymmärtäneet “oman ajan tarvetta”. Joskus sitä vain haluaa olla yksin ja hiljaa.
3. Opettajien akateemiset taidot
Vaikka pidinkin amerikkalaisista opettajista paljon (ja siellä tapasinkin elämäni mahtavimpia opettajia), koko vuoden minua häiritsi se, että opettajat Jenkeissä eivät välttämättä ole mitenkään akateemisesti taitavia. Opettajan ammatin standardi on matala; persoonalla on enemmän väliä kuin sillä, mitä tietää ja osaa. Se pisti erityisesti minun silmääni, sillä suomalaisiin opettajiin verrattuna amerikkalaiset ovat hyvin läsnä oppilaidensa elämissä. He oikeasti välittävät nuorista, ovat tietoisia oppilaiden jutuista ja varmistavat, että jokaiseen nuoreen on jonkinlainen henkilökohtainen yhteys. Joka päivä minulta kysyttiin, mitä minulle kuuluu. Se oli huippua, mutta ei koskaan korvannut opetuksen sisältöä. Huomasin aika ajoin hiljaa korjailevani opettajien sanomisia. Ja, tarvitseeko sitä edes mainita, että todistuksessani on pelkkiä straight A’s.
4. Leipä, etenkin ruis
Ruisleipä on amerikkalaiselle populaatiolle varsin tuntematon tapaus, ainakin siinä muodossa, jossa me suomalaiset ruisleivän tiedämme. Yhdeksänkuukautinen taival Jenkeissä tuli pitkäksi ilman ruisleipää. Leipä Amerikassa on muutenkin outo käsite sellaisenaan; tavallisesti leipä koostuu aina kahdesta leivänpalasta, jolloin siitä tulee sandwich. Kaikki kaupasta saatava leipä on niin höttöistä, että se tarttuu hampaisiin sitä syödessään, ja kaikki ne “terveelliset” vaihtoehdot, joita kaupat Ohiossa tarjoavat, ovat äärettömän kuivia ja suoraan sanottuna outoja. Eikä puhettakaan siitä, että leivän päälle laitettaisiin voita ja kurkkua.
5. Kävelytiet
Kuten kaikki aikaisemmin mainitsemani asiat, kävelyteiden määrä (tai niiden olemassaolo) riippuu paljolti siitä, missä päin Yhdysvaltoja ollaan. Minun kotikaupungissani kävelyteitä ei ollut. Vain suuremmissa kaupungeissa, kuten Cincinnatissa ja sen lähiöissä, oli mahdollisuus kävellä ja pyöräillä jalkakäytävillä. Käytännössä minun piti siis liikkua paikasta toiseen aina autolla, sillä julkinen liikenne oli kävelyteiden lisäksi olematonta. Jos kouluun halusi mennä vaikka pyörällä, oli pakko polkea nelikaistaisten teiden varressa. Siellä tuli todella ikävä itsenäisyyttä, jonka käveleminen ja pyöräileminen antavat minulle täällä Suomessa.
Olen kokemuksistani Yhdysvalloista hyvin kiitollinen, ja jokaikinen päivä tuossa maailmamme “mahtavimmassa maassa” oli opettavainen. Vaikka Ohio on minulle nyt toinen koti, en voisi olla oikeasta kodistani, rakkaasta Suomesta, enemmän ylpeä. Suomalaisuudesta on nyt tullut iso osa identiteettiäni, ja se on Yhdysvaltojen ansiota. Kiitän sitä maata ja sen kansalaisia kaikesta siitä, mitä minä siellä sain, mutta kiitän vielä enemmän Suomea siitä, että olen saanut syntyä näin oikeastimahtavaan maahan.
