Syksy on ollut meille abeille kiireistä aikaa. On ollut paljon arkista koulutyötä sekä Ylioppilastutkintolautakunnan järjestämät piknik-hetket koulumme liikuntasalissa, joita voi myös kutsua ylioppilaskirjoituksiksi. Näillä kokeilla on suuri merkitys tulevaisuutemme kannalta, tai ainakin niin meidän on annettu ymmärtää. YTL palautti juuri syksyn kokeiden arvosanat. Tämä herätti osassa oppilaissa hilpeyttä, osassa taas pettymystä. Kokeiden painoarvot, vastuullisuus ja siirtyminen aikuisuuteen luovat suuren kasan paineita pieneen hetkeen.
Kirjoituksiin valmistautuminen oli pitkä ja työläs prosessi. Kokeisiin alettiin lukea jo hyvissä ajoin kesälomalla, jottei koulun alettua iskisi paniikki. Kaikillahan tunnetusti eiv’t samanlaiset suunnitelmat toimi, joten oli useita abeja, jotka ilmoittivat menevänsä koettelemukseen lukematta.
Kokeeseen meneminen, eväiden pakkaaminen ja teippaus sekä koetilanteessa omalle paikalle siirtyminen olivat todella ahdistavia tilanteita. Se kaikki, mihin olimme itseämme valmistaneet, oli oikeasti tapahtumassa juuri nyt. Hiki valui otsalta ja sydän tykytti. Ehtisikö kuudessa tunnissa tehdä kaiken vaadittavan? Rehtori ilmoitti kokeen alkaneeksi. Se oli menoa nyt.
Kun kokeet olivat ohi, pystyimme huokaisemaan helpotuksesta. Kirjoitukset olivat nyt ohi, mutta vain vähäksi aikaa. Pian keväällä odottaa sama urakka suuremmalla koemäärällä. Lukemisesta pääsi siis eroon vain hetkeksi. Joululoma tähtäimessämme joudumme jälleen alkaa laatia itsellemme lukusuunnitelmaa kevättä varten. Tästä se taas lähtee, pitkä jakso pänttäämistä, jota lukio ja lakki meiltä vaativat.
