Pääsiäinen ohi, lumet miltei kokonaan sulaneet, ja maa näyttää siltä, että siitä puuttuisi jotakin olennaista. Meneillään on hetki, jolloin luonto käynnistyy talviunilta ja suurin osa abeista huokaa helpotuksesta, sillä kirjoitukset ovat ohi. Kaksi ja puoli vuotta ei ole koskaan kulunut yhtä nopeasti kuin nyt.
Kurssit ovat kunnossa, kirjoituksista on selvitty, ja homma on pulkassa. Vapauden illuusio tuudittaa uneen illalla, mutta seuraavaksi vuorossa ovat pääsykokeet. Luku-urakka jatkuu, mutta nyt voi jo hengähtää. Lukio on ohi, ja tulevaisuus odottaa. Vaikka siihen mieltä myllerryttävään tulevaisuuteen lukeutuu vaikeita valintoja ja paljon uudistuksia, ei se silti pelota. Ehkä tämä valmius tulevaan on yksi lukion tärkeimpiä opetuksia.
Yhteisvalintapalvelimet käyvät kuumina, kun tuhannet ja tuhannet hakevat jatko-opiskelu paikkoja. Elämän tärkeiden kysymyksien äärellä tulee helposti mietittyä omaa merkitystä universumissa ja omaa paikkaa maanpäällisessä yhteiskunnassa. Vaikka tietää vasta niin vähän, pitäisi silti jo tietää, mihin alkaa rakentaa koko tulevaisuttaan. Aina on olemassa mahdollisuus vaihtaa opiskelupaikkaa, jos valinta ei tunnu mieluisalta, mutta silti paineet kasvavat. Olen aina ollut kateellinen niille, jotka ovat jo nuorena olleet varmoja siitä, mitä heistä tulee isona. Itse edustan sitä vähemmistöä, joka eivät vieläkään ole varma siitä, mitä haluaisi opiskella ja mitä haluaisi elämältä ylipäätään.
Opiskelupaikan lisäksi monilla on mielessä myös kesätyöpaikka tai miksei vaikka pidempikin ajanjakso työtä. Komeamman sukupuolen edustajilla työn lisäksi kohta vuorossa on harmaisiin astuminen. ”Puoli vuotta palkallista aivolomaa”, sanoisi joku optimisti. Itseni kohdalla se on pikemminkin vanhan velvollisuuden ja nykyisen tiedostuksen yhteenkolahdus, missä vanha velvollisuus ja isänmaa voittaa. Vaikka antipatriotismi on muotia, on silti omasta mielestäni tärkeää edustaa omaa maataan ja olla ylpeä kansalaisuudestaan (kohtuudella).
Armeija, siviilipalvelus, välivuosi, opiskelupaikka, ovat kaikki sanoja, jotka ovat hyvin ajankohtaisia lukion kolmannen vuoden opiskelijoille tällä hetkellä. On otettava uusi askel eteenpäin ja jätettävä jokin tuttu ja turvallinen taakse. Olemme viettäneet kaksi ja puoli vuotta samassa laitoksessa, missä on tullut kirottua aikaisia aamuja ja lähestyviä kokeita, mutta lopussa kiitos seisoo. Ylioppilaslakki ja -juhlat ovat kaikki vielä tulevaisuudessa, mutta eivät kovin kaukaisessa. Tässä vaiheessa pitäisi varmaankin kiittää opettajia tästä, mutta valmistuminen ja arvosanat ovat täysin opiskelijoiden omissa käsissä. Haluaisin silti kiittää opettajia, jotka ovat motivoineet omalla olemuksellaan oppimaan erilaisia asioita ja jopa saaneet minut kirjoittamaan artikkeleita verkkolehteen.
Lukioaika on jokaiselle omalaatuista ja mieleenpainuvaa. Sitä muistellaan vielä vanhanakin, joten kannattaa kerätä muistelemisen arvoisia hetkiä. Itse olen varma, etten unohda aikaani Tuusulan lukiossa. Nyt kun se on takana, on pakko myöntää, että muistot todellakin kultaantuvat ajan kanssa. Kun koulua oli jäljellä, oli kiire pois, mutta hyvin todennäköisesti joskus tulee vielä kaipuu takaisin ”yksinkertaisempiin” aikoihin.
