Taide ei ole vain jälkeä materiaalilla tai muotoja tilassa. Siinä on kyse myös näkemyksestä. Tehdessään työtään taiteilija ei mieti junalipun hinnan nousua tai huomisen säätä vaan sitä, kuinka saisi oman näkemyksensä ja inspiraationsa näkymään teoksessaan. Tätä pääsin pohtimaan Keravan Taide- ja museokeskus Sinkassa, jossa kuvanveistäjä Alpo Jaakolan ja Heikki W. Virolaisen abstrakti taide pääsi oikeuksiinsa Näkijöitten sukua -näyttelyssä (28.11.2015-28.2.2016).
Taidemaailma otti suuren askeleen syvemmälle siirtyessään maisemamaalausten ja muotokuvien keskuudesta abstraktiin taiteeseen, sillä maisemakuvaa katsoessaan maallikko todennäköisesti ihailee teoksessa ainoastaan siveltimen jälkeä ja itse maiseman kauneutta. Abstraktissa teoksessa maallikkokin pääsee miettimään, mitä taiteilija haluaa teoksellaan ilmentää. Itseäni näyttelyssä mietitytti eniten Jaakolan teos “Pääskysen varjo”, sillä siinä minä näin jonkinlaista totuutta ja mystiikkaa.
Näyttelyn esitteen alkukappaleessa sanotaan: “Loimaan shamaanina tunnettu Alpo Jaakola (Loimaa 1929-1997) ja teosofisen maailmankuvan sisäistänyt kuvanveistäjä Heikki W. Virolainen (Helsinki 1936-2004) olivat molemmat totuuden etsijöitä, jotka uskoivat parhaiden teostensa syntyneen ulkoisen voiman ohjaamina.”
Inspiraatiota voi hakea lukemattomista paikoista, mutta mystiikka on niistä kaikista kiehtovin. Näyttelyä oli mitä mielenkiintoisinta katsella tietäen, että kenties joidenkin teosten inspiraatio olisikin tullut muualta kuin itse taiteilijan mielen sopukoista.
Näyttely sisälsi myös tutumpia inspiraation lähteitä. Jaakola esimerkiksi on kuuluisa Kalevala-aiheisista teoksistaan ja ilmensi teoksissaan niin Lemminkäistä kuin Väinämöistäkin. Myös Virolainen käytti veistoksessaan ”Ristiinnaulittu Väinämöinen” hyväkseen kansalliseeposta ja onnistui luomaan teoksen, joka sekä hämmentää että pistää miettimään materiaalinsa ja sommitelmansa johdosta. Katsoja alkaa pohtia sekä teoksen tekotapaa että yhteyttä Kalevalaan. Teoksen selässä on kaiverrettuna teksti: “Väinämöinen naulitsi itsensä kansamme kohtaloon. Kanteleensoitto synnyttää kyyneleitä, ne kirkastavat ja voimistavat ihmisessä olevaa hyvää tahtoa.
Näyttely oli täynnä syvällistä pohdintaa. Jo nimi “Näkijöitten sukua” kielii siitä, että näyttelyyn tultaessa ei filosofiselta ajattelumallilta voida välttyä. Oli selvää, että Jaakolaisen ja Virolaisen tarkoitus ei pelkästään ollut näyttää meille heidän henkimaailmasta peräisin olevia ajattelumaailmoitaan, vaan myös tehdä selväksi sen seikan, että myös katsojan näkemys osa on aina yhtä tärkeä. Taitelija haluaa katsojan ymmärtävän sekä itse teoksen motiiveja että sen yhteyttä suurempaan. Näyttelyn seinään olikin kirjoitettu kullanvärisin kirjaimin: “Sama elämä katsoo itseään kaikista silmistä”.