Billy Elliot – Helsingin Kaupunginteatterin huikea musikaali

Billy Elliot – Helsingin Kaupunginteatterin huikea musikaali

 

Helsingin Kaupunginteatterissa pyörii jouluun asti suurmusikaali Billy Elliot. Musikaali perustuu samannimiseen elokuvaan, joka onkin monelle tuttu. Billy on englantilaisen kaivostyöläisperheen poika. Billyn äiti on kuollut muutama vuosi sitten, ja Billy asuu isänsä, isoveljensä ja mummonsa kanssa. Eletään sodanjälkeisiä kovia aikoja, eikä elämä työläisperheessä ole taloudellisesti helppoa, etenkin kun päälle painavat työläisten protestilakot. Perheessä vaikuttavat vahvasti perinteiset arvot, joiden mukaan poikien pitää olla kovia ja vahvoja. Billyn isä toivoisikin pojastaan muiden poikien tapaan nyrkkeilijää, mutta Billy löytääkin omat haaveensa tanssin maailmasta, balettisaleilta.

Tarina kuvaa koskettavasti nuoren pojan kasvamista ja itsensä etsimistä, äidin ikävää ja toisaalta omien haaveiden rohkeaa toteuttamista. Taustalla elää myös tarina isän kasvusta ja muutoksesta.

Kaupunginteatterin Billy Elliot -musikaalissa lavalla nähdään mielettömiä roolisuorituksia, ja tietenkin näistä nousevat kirkkaasti esille nuoret pääroolien esittäjät. Päärooleissa on kolme eri miehitystä, eli Billyn ja hänen parhaan ystävänsä, Michaelin, rooleja esittävät yhteensä kuusi nuorta poikaa, jotka ovat 9–14-vuotiaita. Nuoresta iästäänhuolimatta näyttelijät tuntuvat ”vanhoilta tekijöiltä” lavalla ollessaan. Heidän harteillaan nimittäin ovat esityksen monet tähtikohtaukset upeista tanssinumeroista koskettaviin lauluesityksiin.

Olen itse päässyt katsomaan musikaalin jo kahdesti. Ensi-ilta oli upea kokemus, kaikkine ”julkkiksineen” ja ensi-illan glamourineen, kuohuviinilasit kilisivät ja iltapuvut loistivat. Toisen kerran näin esityksen muutama viikko sitten, jolloin pääsin ennen esitystä viettämään aikaa backstagelle, jossa esiintyjät valmistautuivat illan esitykseen. Tunnelma oli leppoisa ja välitön. Oli helppo huomata, että näyttelijät ovat ”kuin suurta perhettä” keskenään ja esimerkiksi nuo nuoret näyttelijät olivat ”kuin kotonaan” ja pitivät keskenään hauskaa.

Itseäni tanssijana esitys kaikkinensa kosketti jotenkin tosi paljon. Erityisesti Billyn oma pohdiskelu esityksen loppupuolella, jossa hän kertoo, mitä hän tuntee tanssiessaan ja mitä tanssi hänelle merkitsee. Toisaalta myös Billyn ”vihatanssi” sai ihon kananlihalle.

Suosittelen esitystä ihan kaikille. Musikaali on hienosti toteutettu ja tietenkin tuo äärimmäisen tärkeä aihe, oman itsensä ja kavereiden kunnioittaminen juuri sellaisina kuin he ovat, on aina ajankohtainen ja sopinee ihan kaikille. (kuvat ja lisätietoja: www.hkt.fi )

–Rooleissa mm. Henrik Björklund / Amos Brotherus / Lassi Hirvonen, Luka Haikonen / Luca Elshout / Kasperi Virta, Siiri Kaskilahti / Ella Ingraeus / Nicole Karlsson, Jonna Järnefelt / Helena Haaranen, Risto Kaskilahti / Kari Mattila, Leena Uotila / Leenamari Unho, Petrus Kähkönen, Antti Keinänen / Elias Girod, Sofia Hilli, Pekka Hiltunen, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Ilkka Kokkonen, Jukka Kontusalmi, Tuukka Leppänen, Kai Lähdesmäki, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Inka Tiitinen, Antti Timonen, Panu Vauhkonen, Mikko Vihma

Suomennos Mikko Koivusalo

Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen

Kapellimestari Risto Kupiainen

Lavastus Jani Uljas ja Jari Ijäs

Puvut Elina Kolehmainen Valosuunnittelu William Iles

Äänisuunnittelu Kirsi Peteri, Jori Tossavainen

Kesto noin 2 t 45 min (väliajan kanssa)

Liput 54 €,38 € (alle 17-v ja opiskelijat)

Näytökset pidetään Linnanmäen Peacock-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterin remontin vuoksi.

 

Essi Koski