Hyve päätti selvittää, kuinka moni aikuinen hakee alaikäisille nuorille tupakkaa. Tarkoituksena oli kysyä kaupan edustalla vastaan tulevilta ihmisiltä, josko he hakisivat kysyjille tupakkaa, ja vastauksen saatua esittäytyä Hyveen toimittajaksi ja kysyä, miksi kyseinen henkilö hakisi tai ei hakisi.
Ensiksi matkaan lähti toimittajapari Noora ja Johanna. Rohkeutta oli kerätty jo useamman viikon ajan, kun vihdoin päätimme toteuttaa tutkimuksen 19.3. klo 13.30 Tuusulan S-marketin edustalla. Tähän aikaan ei S-marketilla ollut vielä paljon ihmisiä. Pienen juttutuokion täysin vieraiden ihmisten kanssa piti olla hauska, mutta toisin kuitenkin kävi. Kuten arvata saattaa, me suomalaiset emme todellakaan ole helpoimpia lähestyttäviä. Ensiksi täytyi valita kohde, jolle esittää kysymys. Tässä vaiheessa pulssi kohosi jo varsin kiitettävästi. Vastaan tuli niin tuttuja kuin kiireisen näköisiäkin ihmisiä. Kenelle heistä muka uskaltaisi mennä puhumaan, saati sitten kysyä jotain sosiaalisesti paheksuttua? Jouduimme keräämään rohkeutta kymmenisen minuutta ja mietimme tarkkaan, mitä sanoisimme ja keneltä kysyisimme.
Kun olimme saaneet kerättyä rohkeutta tarpeeksi, päätimme kysyä lähestyvältä eläkeikäiseltä mieheltä. Miehen asteltua tarpeeksi lähelle, toinen meistä sanoi hieman ujosti: ”Hei anteeksi, voisitko hakea meille askin tupakkaa?” Vastaus tulee samantien ja todella vihaisesti ja huutaen: ”EI, ei, en missään nimessä, en missään muodossa!” Alamme paniikissa rauhoitella miestä ja kerromme hänelle, millä asialla olemme. Hän rauhoittuu hieman ja kertoo, ettei hakisi alaikäisille, koska tupakka on heiltä kiellettyä. Saamme samalla myös valistuksen tupakan vaaroista ja kuulla miehen lopettaneen tupakan polton 30 vuotta sitten. Hän tivaa vielä, että emmehän oikeasti polta tupakkaa.
”Tää on ihan perseestä”
Huh huh, olipa aloitus tällekin tutkimukselle. Vaihdamme paikkaa ja joudumme keräilemään rohkeutta uuteen yritykseen pitkän aikaan. Seuraava valittu on myös vanhahko mies. Toistamme saman kysymyksen kuin edelliselle uhrille. Tämä herra vastaa myös tiukalla äänensävyllä kieltävästi ja suorastaan juoksee kauppaan meitä edes vilkaisematta, eikä jatkokysymyksille jää mahdollisuutta. ”Tää on ihan perseestä”, Noora kiteyttää hyvin meidän ajatuksemme. Kysyminen on todella ahdistavaa, ja ihmisten vihaiset reaktiot säikäyttävät. Emme saa edes tilaisuutta kertoa todellisia tarkoituksiamme. Päätämme, että kolmas kerta toden sanoo. Seisomme kaupan pihassa vielä noin vartin ja mietimme, keneltä kysyisimme. Meille tulee kylmä, ja viimeisetkin rohkeuden rippeet katoavat. Ei tästä mitään tule, eihän me edes oikeasti haluta tupakkaa. Lähdemme pettyneinä kotiin.
Tutkimus jatkuu jälleen seuraavana päivänä. Tällä kertaa matkaan lähtevät Vilma ja Eve uhoa täynnä siitä, että alun perin sovittu kiintiö kysyä kolmelta ihmiseltä tulee täyteen. Kun koulu vihdoin loppuu ja S-marketin piha alkaa häämöttää, karu totuus iskee päin naamaa: nyt se on menoa – tutkimus on hoidettava kunnialla kotiin!
Paikan olemme jo suunnitelleet ennakkoon ja päättäneet pysyä hieman syrjemmässä pääsisäänkäynnin luota. Valintamme on siis postin kulmalla oleva sivusisäänkäynti. Jäämme kulmalle seisoskelemaan ja alamme tutkailla tarjontaa. Kello on lähemmäs puoli viisi, ja ihmiset ovat selvästi matkalla töistä kotiin pysähtyneet ostoksille. Moni kävelee vauhdikkain askelin ohi vilkaisemattakaan meihin, emmekä kehtaa pysäyttää heitä. Ei tämän pitäisi näin vaikeaa olla, mutta kun yhtäkkiä jokainen vastaantuleva ihminen onkin kovin vihaisen näköinen eikä todellakaan lähestyttävän oloinen, ei paljon huvita alkaa tupakkaa kysellä. Alamme jo miettiä, ovatko kaikki näin nyrpeän ja äreän näköisiä jatkuvasti, vai johtuukohan tämä vain raskaasta työpäivästä tai yksinkertaisesti huonosta mielialasta.
L&M-aski rekvisiittana
Nuorisoporukan liittyessä seuraamme muutaman metrin päähän päätämme vaihtaa paikkaa toiselle sivusisäänkäynnille. Olemme olleet jo paikan päällä vartin verran; nyt on toimittava, että pääsemme joskus kotiinkin. Sopivasti edestämme meitä kohti kävelee keski-ikäinen mies, joka näyttää tarpeeksi leppoisalta kohteelta. Miehen ollessa kohdallamme saa toinen meistä viimein suun auki: ”Anteeksi, voisitko hakea mulle uuden askillisen tätä”, kysyn mieheltä pidellessäni kädessäni sinistä L&M-tupakka-askia, jonka olemme ottaneet mukaan rekvisiitaksi. Mies vilkaisee askia kädessäni, jatkaa kävelyään samalla pudistellen päätään ja mörähdellen jotain kieltävältä kuulostavaa vastausta. Hän on ehtinyt jo pitkälle sisälle ovista, kun vasta olemme avaamassa suutamme jatkokysymyksille. On siis toimittava jatkokysymyksissä ripeämmin, sillä ihmiset eivät nähtävästi jää paikoilleen ihmettelemään, vaan jatkavat vain muina miehinä matkaansa.
Kylmä alkaa jo pikkuhiljaa ottaa valtaa kehostamme, ja olisi kiva päästä pitkän päivän jälkeen kotiin rentoutumaan. Tavoitteeseemme on vielä kuitenkin matkaa, sillä olemme saaneet kysytyksi vain yhdeltä ainoalta ihmiseltä kuuden sijasta. Kohteen metsästäminen tuntuu niin haastavalta, ettei enää edes tekisi mieli ryhtyä tähän leikkiin. Kuitenkin omatunto käskee vielä jatkamaan ja hoitamaan luvattu asia loppuun, ja aloitamme taas ihmisten kartoittamisen. Olemme päättäneet, että seuraava kohde on nainen, sillä tutkimuksessamme ei ole vielä yhtään naissukupuolista edustajaa. Sattumalta eteemme ajaa autolla hieman keski-ikäistä nuorempi nainen, joka näyttää juuri etsimältämme henkilöltä. Odotamme rauhassa, että nainen poistuu autostaan ja lähtee tulemaan meitä kohti. Suustamme pääsee lause: ”Anteeksi, hakisitteko alaikäiselle tupakkaa?” Nainen katsoo meitä hämmentyneesti. Kysymyksemme oli hieman sovitusta poikkeava, mutta murto-osa sekunnin odottelun jälkeen hän kuitenkin vastaa kieltävästi. Esitämme salamana jatkokysymyksen: ”Miksette?” Saamme vastauksen: ”En kyllä alaikäiselle viitsis.” Kiitämme vielä naista hänen ajastaan ja kerromme, että teemme anonyymi tutkimusta koulumme verkkolehteen. Nainen hymyilee meille ja jatkaa matkaansa. Päätämme, että tämä saa nyt olla tässä, sillä puuha on niin aikaa vievää. Onneksi molemmat kohteemme olivat melko mukavia, eivätkä niinkään ihmisten vastaukset jättäneet huonoa makua suuhun koko touhusta, vaan sopivan ihmisen etsiminen.
Hyveen tupakkatutkimus ei aivan vastannut odotuksia ja tarkoitusta. Emme saaneet selkeää tulosta kysymykseemme ja olisimme voineet yrittää kysellä suuremmalta joukolta ihmisiä. Päädyimme kuitenkin lopputulokseen, että ”tupakkahakiksen” löytäminen tuntemattomien ihmisten joukosta on ahdistavaa, vaikeaa ja työlästä. Emme suosittele hommaan ryhtymistä kenellekään, sillä mielestämme tupakan polttaminen ei ole koko tämän touhun arvoista!
