Ajanottochipit kiinnitettyinä lenkkareihin
Vuoden vaihteessa saimme hullun, mutta myös mielenkiintoisen idean puolimaratonista. Sulattelimme ideaa muutamia päiviä ja koetimme houkutella useampaa kaveria mukaan, mutta kukaan ei ollut valmis lähtemään haasteeseemme, joten siinä sitten olimme kahdestaan ideamme kanssa. Saimme osaksemme jonkin verran ennakkoluuloja, joiden ansiosta halumme näyttää muille, että pystymme tähän, vain kasvoi kasvamistaan. Kun viimein ilmoittauduimme mukaan vuosittain keväällä järjestettävään Helsinki City Run – puolimaratoniin, hälvenivät viimeisetkin ennakkoluulot meitä kohtaan ja tilalle tuli tukemista. Meillekin totuus siitä, mihin olimme ryhtyneet, valkeni vasta ilmoittautumisen jälkeen kunnolla ja oli aika aloittaa harjoittelu todenteolla!
Tähän asti olimme käyneet satunnaisesti juoksemassa maksimissaan kymmenen kilometrin pituisia lenkkejä ilman sen suurempia tavoitteita, joten reilu 21 kilometrin mittainen puolimaraton tulisi vaatimaan vielä paljon harjoittelua! Halusimme harjoitella yhdessä koitosta varten, sillä yhdessä liikkuminen on motivoivampaa ja hauskempaa kuin yksin ja olimmehan yhdessä menossa juoksemaan puolimaratoninkin. Internetistä löysimme harjoitteluohjeen puolimaratonista haaveilevalle, josta sovelsimme itsellemme sopivan ohjelman. Kuitenkin pimeä vuodenaika, koulukiireet sekä ristiin menevät aikataulut osoittautuivat jo muutaman viikon jälkeen suureksi hidasteeksi ja harjoittelu alkoi kevättä kohti mentäessä muuttua viikko viikolta vähäisemmäksi. Alku vuodesta olimme käyneet juoksemisen ohella hiihtämässä, salilla, ratsastamassa sekä pyöräilemässä, nyt jäljellä oli enää vain ratsastus ja kerran viikossa tehtävät juoksulenkit. Sokerina pohjalla oli vielä sitkeä kevätflunssa, joka vaivasi molempia useamman viikon. Kuitenkin usko itseemme säilyi kaikesta huolimatta ja olimme edelleen positiivisella ja avoimella mielellä liikenteessä.
Aika lensi kuin siivillä ja pian toukokuu kolkutteli jo ovella kovaa vauhtia. Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli vihdoin aika lähteä katsomaan, mihin meistä todella olisi. Sen suurempia aikatavoitteita emme ottaneet, vaan lähdimme hyvillä mielin nauttimaan tapahtumasta ja hankkimaan itsellemme uusia kokemuksia. Helsinki City Runissa oli tänä vuonna ennätysmäärä kilpailijoita, peräti 18 000 osallistujaa, joista 45 prosenttia oli naisia ja mukana oli jopa 70 eri kansallisuutta. Lähdöt järjestettiin 2500 henkilön ryhmissä, jotka oli jaoteltu tavoiteaikojen perusteella. Meidät sijoitettiin viimeiseen lähtöryhmään, sillä olimme asettaneet ilmoittautumisen yhteydessä tavoiteajaksemme kaksi ja puoli tuntia. Itse reitti kulki Töölönlahden ympäri Alppilan ja Kallion kautta Keskuspuistoon, josta matka jatkui Ruskeasuolta aina Pikku Huopalahteen. Pikku Huopalahdesta lähdettiin palaamaan kohti maalia taas Keskuspuiston kautta kiertäen kohti Paavo Nurmen patsasta ja Olympiastadionia.
Harjoittelun lisäksi myös oikeanlainen ravinto ennen kehoa kuormittavaa suoritusta on tärkeää. Olimme menneellä viikolla tankanneet hiilihydraatteja ja nestettä normaalia enemmän kehoon varastoon, jotta jaksaisimme itse suorituksen paremmin. Hiilihydraatit täyttävät elimistön glykogeenivarastot, joista lihakset saava energiaa suorittamiseen. Hyviä runsashiilihydraattisia lähteitä, joita mekin käytimme, ovat muun muassa pasta, riisi, leipä sekä tuoremehu. Vaikka energiaa onkin tankattu kehoon säilöön, on myös pidempien harjoitusten aikana hyvä nauttia jotain verensokeria nostattavaa. Helsinki City Runissa tarjolla juottopisteillä veden lisäksi oli Gatorade-urheilujuomaa ja viimeisellä huoltopisteellä myös banaaninpalasia.
Kolmannelta huoltopisteeltä sai vettä ja Gatoradea.
Vihdoin seisoimme lähtöviivalla valmiina puolimaratonille ja aloimme odottaa lähtömerkkiä. Joukossamme oli paljon ensikertalaisia, niin kuin myös me olimme. Kaikkia varmasti jännitti ainakin jonkin verran, mutta ulospäin näkyivät vain ihmisten iloiset ja innokkaat ilmeet. Lähtö itsessään oli aika ahdas, ja muutama sata metriä lähtömerkin jälkeen kuluikin vain hitaasti ihmismassan seassa madellen, mutta väljemmille vesille päästyämme tilaa alkoi juoksemiselle tulla hetki hetkeltä enemmän. Ensimmäiset neljä kilometriä hujahtivat nopeasti Töölön, Kaisaniemen ja Eläintarhanlahden maisemia ihaillen. Edessä olikin jo ensimmäinen juottopiste, jonka jälkeen matka jatkui Länsi-Pasilaan päin. Laakson sillalla vastaan saapuivat jo ensimmäisessä ryhmässä lähteneet juoksijat, joiden matka alkoi olla jo lopuillaan. Vaikka juoksijoita tuli sekä edestä että takaa ohi, selvittiin sen suuremmalta tungokselta ja tönimiseltä. Ilma oli melko lämmin´, ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, joten seuraava juottopiste Keskuspuiston tuntumassa oli jo odotettu. Koska emme olleet juoneet suuria määriä vettä tai urheilujuomia ikinä aikaisemminkaan harjoitteluiden aikana, oli meidän juotava kohtuudella vain muutamia huikkia, jottei elimistömme joutuisi kokemaan äkisti suuria muutoksia ja menisi niistä sekaisin kesken suorituksen. Keskuspuistossa onneksi puut varjostivat hieman reittiämme, joten eteneminen oli miellyttävää hieman viileämmässä. Puolet matkasta oli jo nopeasti takanapäin Pikku Huopalahteen päin juostessa. Oma paikkakin oli monien ohitteluiden jälkeen vihdoin löytynyt ja juoksu rullasi verkkaisesti eteenpäin. Osa alkoi jo ottaa kävelyaskelia silloin tällöin, mutta me sitkeästi pidimme saavutetun temmon yllä. Keskinopeutemme oli 9.5 kilometriä tunnissa.
Matkaa takana lähes 10 kilometriä
Pikku Huopalahden alkupäässä oli taas huoltopiste, jonka aikana hidastimme vauhtimme reippaaseen kävelyyn juomisen ajaksi. Kun voimaa oli saatu kerättyä hieman talteen nesteiden avulla, jatkoimme juoksua Pikku Huopalahden ympäri, jonka puolessa välissä 15 kilometriä alkoi olla takanapäin. Viimeinen juottopiste läheni nopeasti ennen Keskuspuistoon uudelleen saapumista, ja varsinkin selkälihakset alkoivat jo osoittaa merkkejä väsymyksestä, ja nilkkoihin sattui. Parin sadan mittainen rivakka kävely teki terää, ja juoksu sujui taas paremmin. Ihmiset alkoivat selvästi olla väsyneitä, jotkut valittelivat oloaan ja toiset joutuivat pysähtymään hengähtääkseen tai venyttelemään. Meidät valtasi kuitenkin ilo ja onnistumisen tunne kaiken väsymyksen yli. Olimme yhtä hymyä viimeiset kilometrit, osin kameroiden ja osin hyvän suorituksen takia. Aina loppumetreille asti riitti kannattajia, ja kun juoksimme sisään Olympiastadionille sen porteista, oli näky ja tunnelma sanoinkuvaamaton. Edessä näkyi useiden eri maiden lippuja, video- ja valokuvaajia, jo maaliin tulleita juoksijoita ja ennen kaikkea maali. Kaiuttimista kuului kuulutuksia ajoista ja maaliin tulleiden nimistä. Askel keveni ja nopeutui huomattavasti loppumetreille, ja yhdessä ylitimme maalin ajassa 2 tuntia ja 22 minuuttia. Olimme tehneet sen, juosseet puolimaratonin ja vielä 8 minuuttia alle tavoiteajan! Vielä oli käytävä leikkauttamassa irti ajanottolaite lenkkarista ja haettava mitalit. Stadionin ulkopuolella sijaitseva huoltopiste odotti meitä herkkuineen, muun maussa hedelmäpirtelöineen ja rahkoineen. Lopuksi meillä oli vielä mahdollisuus saunoa Helsingin uimastadionilla.
Loppusuora Olympiastadionilla
Maaliviiva
Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli todella upea kokemus, vaikka seuraavana päivävä kävelymme saattoi näyttää melko hauskalta kipeytyneiden lihasten ja penikoiden takia. Kuitenkin oli ilo huomata, kuinka puolen vuoden treenaaminen oli tuottanut tulosta ja kuinka lopulta pystyimme kuin pystyimmekin ylittämään itsemme. Nyt vain ensi vuoden tapahtumaan odottamaan!
Onnellisina maalissa suorituksen jälkeen
PS! Jos missasit Helsinki City Runin, mutta mielesi janoaisi silti osalliseksi johonkin juoksutapahtumaan, kannattaa tsekata Helsinki Midsummer 10k & 5k, The Summer Run, Runner’s Twilight, sekä Midnight Run Helsinki -tapahtumat![insert_the_ghostly_shit]
[/insert_the_ghostly_shit]
