Maaliamme vartioineen Santeri Kaarnamon liikkuminen suossa oli ajoittain kankeahkoa. Kuvat: Miika Kosloff
Suomi on tunnettu tuhansien järvien maana. Suomi on myös, jos ei nyt aivan tuhansien, niin kuitenkin hurjan monien hullujen, tai vähintäänkin hyvin erikoisten, urheilulajien maa. Suomessa käydään vuosittain SM- tai MM-tason mittelöitä ainakin seuraavissa lajeissa: kesäpilkki, umpihankihiihto, umpihankikonttaus, saappaanheitto, vessapaperin heitto, kännykänheitto, suopotkupallo, järvisähly, ilmakitaransoitto, löylynheitto, eukonkanto, piereskely, vittuilu, tarinaniskentä, rautakankikävely, avantouinti, nakujuoksu, chilinsyönti, sääskentappo ja sahtikellunta. Koulumme nykyisistä abeista muodostettu seitsikko osallistui heinäkuussa Leivonmäellä järjestettyihin Suosählyn SM-kilpailuihin. Suosählydebytantit lähtivät kovin odotuksin tähän erittäin raskaaseen, päivän kestävään koitokseen; kullankiilto silmissään totta kai.
Koko joukkueemme oli saapunut jo turnauspäivää edeltävänä iltana turnaussuon välittömään läheisyyteen. Manageri-kapteenimme oli järjestänyt täysihoitomajoituksen mökillään, joka sijaitsi vain kivenheiton päässä Leivonmäen kuuluisasta kilpasuosta, jonka huhuttiin olevan nyt märempi ja upottavampi kuin koskaan. Joukkue passitettiin illalla hyvissä ajoin nukkumaan, heti taktiikkapalaverin jälkeen, olisihan aamukahdeksalta herätys ja lähtö kohti taistelutannerta. Kyllähän mökillä muutakin puuhaa saattaisi löytyä kuin hirsien vetäminen, mutta mitään ei haluttu jättää sattumanvaraan. Juhlittakoon mestaruutta sitten seuraavana iltana.
Kattilankansien yhteen hakkaamisesta seuraa desibelilukema, jonka seurauksena jok’ikinen tuleva mestari saadaan varmasti vaikka kuinka mielenkiintoisesta REM-unestaan hereille. Tätä tosiasiaa todisti jokainen omasta pedistään, sijaitsi se sitten sängyllä, sohvalla tai lattialla. Virkeinä kuin peipposet suuntasimme aamun alkajaisiksi runsaaseen aamupalabuffetiin kuin ruotsinlaivalla konsanaan. Aamutointen suorittamisen jälkeen starttasimme. Matkalla kuuntelimme taisteluhenkeä nostattavaa musiikkia; soittolistan sisältö jääköön nyt kuitenkin arvoitukseksi.
Rapatessa roiskuu. Sen sai huomata myös joukkueemme maaliruisku Ville Reijonen ja Markus Kurkinen.
Perille saavuimme tunnin ennen ensimmäisen koitoksemme alkua, jossa joukkueemme, Tuusula Swampers, saisi vastaansa Tampereen Kondiksen. Pelialustaan ensikosketuksen jälkeen saattoi itse kukin tehdä johtopäätöksen, että tässä lajissa vastustajia olisikin kaksi: vastustaja ja suo. Aika ajoin toimittajakin upposi vyötäröään myöten suohon, täysin valehtelematta. Siinä sitä sitten vasta olikin kampeamista takaisin pinnalle. Vaihtopenkille raahauduttiin useimmiten täysin uupuneena ja asiaankuuluvasti yltä päältä suoaineksessa. Toisaalta saipa siinä atleetti kauneushoidon poikkeuksellisesti urheilusuorituksen aikana ? nimittäin osallistumismaksuun sisältyneen turvehoidon muodossa. Kondis kaatui lopulta tunnustelevan ja varsin nihkeän esityksen jälkeen lukemin 2?1. Mutta ne tärkeimmät eli kolme pistettä kilahtivat tuusulalaisten laariin. Nyt oli turnaus pyörähtänyt käyntiin. Näistä asetelmista olisi hyvä jatkaa eteenpäin.
Toiseen otteluun vastus koveni. Vastaan asettui lohkon ykkössuosikkina pidetty Joensuun Händikäppers. Ei auttanut tuusulalaisia Mamma Miat eikä muutkaan takavuosien hitit, joilla paikallinen DJ pyrki nostattamaan suolle kunnon turnaushuumaa. Händikäppers näytti kokemuksen olevan valttia. Yksipuolinen tulitus keskeytyi ainoastaan satunnaisiin kengänkaivamis- ja maalivahdinnostamistalkoisiin. Kenkä valitettavasti katosi suon syövereihin. Onneksi maalivahdillemme ei kuitenkaan käynyt samoin. Suvereeni vastustajamme vei voiton tylyin 5?0-numeroin. Nyt olisi itseluottamus ja taisteluhenki kaivettava uudelleen ennen viimeistä alkulohkon kamppailua, jossa ratkaistaisiin lohkon toinen jatkoonmenijä joensuulaisten lisäksi.
Swampers sai kuolemanottelussa vastaansa Leivonmäen Vihjeparatiisi.comin. Vastus ei varmasti paljon helpottuisi edellisestä. Suosählyn mekassa kasvaneet ovat mielin määrin voineet harjoitella optimiolosuhteissa vaikka päivittäin, kun taas Tuusulasta sopivan suon löytäminen on sangen haasteellista. Ottelu oli erittäin intensiivinen. Sääntöjen rajamailla liikuttiin puolin ja toisin. Tuomarilta peli karkasi lapasesta jo heti alussa, tuomiot näyttivät jatkuvasti menevän vastustajan eduksi. Olikohan tässä nyt kyse siitä kotikenttäedusta?
Maaleja iskettiin vuorotahtiin. Tuusulalaiset näyttivät vievän kamppailusta voiton ja jatkopaikan ollessaan maalin johdossa vielä ottelun loppuhetkillä. Minuutti ennen kongin kumahdusta joukkueemme kapteeni sortui kuitenkin suoraan sanottuna erityisen typerään tekoon ottamalla turnauksen ensimmäisen jäähymme. Hyökkäyspäädyssä pallon käteen nappaaminen ei anna joukkuetovereille paljon aihetta selkääntaputteluun.
Jäähystäkin näytettiin selviävän, kunnes draaman kaari huipentui kymmenen sekuntia ennen päätösvihellystä. Vihjeparatiisille tuomittiin rangaistuslaukaus, kun maalivahtimme muka otti pallon käsiinsä maalivahdinalueen ulkopuolella. Törkeää! Sokea kanakin olisi pystynyt toteamaan, ettei maalivahtimme toimissa ollut mitään sääntöjenvastaista! Valitettavasti suosählyssä rankkarin torjuminen on lähes täysi mahdottomuus. Niinpä leivonmäkiset tasoittivat ja peli päättyi 3?3. Oliko tuomarilla sitten kohdistettu suuret panokset tasapelille? Siltä ainakin vahvasti vaikutti. Tasapisteissä Swampers jäi huonomman maalieronsa turvin lohkossa kolmanneksi ja putosi näin ollen jatkosta.
Organisoitua vastahyökkäystä käynnistelemässä Mikko Kallio (vas.) ja Ville Reijonen.
Pelipaikalta poistuimme rivakasti, hyvin pettyneinä. Suihkun kautta matkasimme takaisin tukikohtaamme, jonne päästyämme alkoivat taas ilmeet kirkastua. Ei me huonoille hävitty. Händikäppers voitti turnauksessa lopulta hopeaa ja Vihjeparatiisi pronssia. Ei siis lohkoarvontakaan ollut oikein suosinut. Mutta hälläpä väliä. Antoisaa, hyvin poikkeuksellista kokemusta rikkaampana lähdimme kotimatkalle seuraavana aamuna. Ja ensi vuonna varmasti uudestaan. Niin, ja jätettäköön sen toisen illan tapahtumat suosiolla selostamatta.
