Töölössä, kuten muuallakin Suomessa, pelataan puolityhjille katsomoille.
Euroopassa jalkapallosarjat on jo saatu päätökseen, poikkeuksena muutaman pohjoiseurooppalaisen maan sarjat. Poikkeuksiin lukeutuu Suomi ja Suomen Veikkausliiga, jossa jalkapallokausi käynnistyi huhtikuun puolivälissä. Mutta mikä on Veikkausliigan taso verrattuna eurooppalaisiin sarjoihin? Tätä lähdettiin selvittämään Helsingin HJK:n ja Pietarsaaren FF Jaron välisestä kamppailusta 23.4.2012.
Maksullinen, maksullinen, maksullinen, maksullinen… Lopulta ilmainen parkkiruutu löytyi kuin löytyikin Uimastadionin vierestä, Töölön jalkapallostadionin (tai Sonera Stadiumin tai miksi sitä ikinä tahdotaankaan nimittää) välittömästä läheisyydestä. Onneksi aikaa oli varattu runsaasti ja stadionin muovisille, ruskehtaville istuimille oli laskeuduttu jo puolisen tuntia ennen itse ottelun alkua. Edessä olisi varsinainen titaanien taisto, josta riittäisi juttua lehdistössä seuraavan viikon ajan. Tai sitten jalkapalloa vain hyvin etäisesti muistuttava ysikymppinen, jonka seuraaminen tuo kyyneleet silmiin jokaisella katsomossa värjöttelevällä katsojalla. Tai kaikista todennäköisimmin jotakin tuolta väliltä. Mitä tuleman pitääkään, selvinnee tuota pikaa.
Kotijoukkue HJK:lla on tällä, kuten aikaisemmillakin kausilla, vain yksi tavoite: Suomenmestaruus. Suomen viheriöitä jo useamman vuoden ajan dominoineelle seuralle mikä tahansa muu lopputulos olisi täysi katastrofi. Vierasjoukkue FF Jaro taas kieriskelee koko tulevan talven ajan valtavassa euforiantunteessa, mikäli se pystyy säilyttämään sarjapaikkansa myös ensi kaudelle.
Ottelu lähti nihkeästi liikkeelle, näennäisesti kotijoukkueen hallinnassa. Tässä tapauksessa hallinta tosin tarkoitti pallon siirtelyä pelaajalta toiselle omalla kenttäpuoliskolla. Kymmenen peliminuutin kohdalla jysähti. Nimittäin pallo kotijoukkueen maalivahdin, Ville Wallénin ohitse verkkoon. Maali syntyi Ilya Vaganovin pään kautta vapaapotkun jälkitilanteesta. Kotijoukkue kuitenkin tiivisti tahtiaan ja iski kolme maalia tiiviiseen tahtiin kärsivällisen ja äänekkään fanikulmauksen kirittäessä joukkuetta ”Klubi”-huudoilla. Näissä 3-1 -lukemissa lähdettiin puoliajalle.
Toisen puoliajan HJK aloitti väkevästi ja kasvatti johtoaan 47. minuutilla Mikko Sumusalon tarkalla yläkulmasijoituksella maalin edestä. Tämän jälkeen HJK keskittyi voiton varmisteluun, ja kun pietarsaarelaisilla jo helppojen syöttöjen suorittaminen tuotti suuria vaikeuksia, ei ottelussa lisämaaleja nähty. Täydet kolme pistettä jäivät Töölöön 4-1 -lukemin.
HJK:n taitotaso riittää dominoimaan kotimaan kenttiä sen niin halutessa. Tästä taidosta nähtiin vivahteita vain ensimmäisen puoliajan maalikimaran aikana. Vain reilut kymmenen minuuttia HJK pelasi edes lähes tosissaan. Muuten se alentui vierasjoukkue Jaron tasolle: palloa roiskittiin puolelta toiselle, eikä kiinnostusta riittänyt kuin tasan siihen, mikä riitti pitämään Jaron aisoissa. Ja Jaro oli surkea. Turha sitä kiertelemään. Joukkueen nimilistakin on varsinaisen kirjava. Rosteri on koottu pääosin ulkomaalaisista ”never heard”-pelaajista, joilla ei taitoa riitä nimeksikään. He tuskin mahtuisivat missään muussa maailman kolkassa eliittiliigassa pelaavan joukkueen edes vaihtopenkkiä lämmittämään. Tämäkö on sitä kotimaisen jalkapalloilun edistämistä? Joukkueellinen pelaajia rahdataan maailman ääristä Suomeen pelaamaan tässä tapauksessa potkupalloa, jota Jaro pelaa. Siinä ei ole kuningas jalkapallosta tietoakaan. Hävetkää! Kuten myös HJK, joka alentuu tuommoisella tasolla pelaamaan. Ja joku vielä viitsii ihmetellä, miksi futisstadionimme ammottavat tyhjyyttään.
HJK:n faneille täytyy antaa tunnustusta. He jaksoivat urhoollisesti koko ottelun ajan pitää tunnelmaa yllä. Syynä ei voinut olla kotijoukkueen peliesitys, vaan suuri mielenkiinto lajia kohtaan. Harmi sinänsä, että heidän hengenheimolaisensa muualla Euroopassa saavat nauttia myös pelillisesti laadukkaasta jalkapallosta. Monien joukkueiden kannattajilla on mukavia porkkanoita kauden keskellä, esimerkiksi Mestarien liigan otteluita. HJK on useimmiten mukana näissä karkeloissa, mutta vain karsinnoissa. Noutaja tulee viimeistäänkin ennen itse lohkovaihetta, johon seura tosin kerran on selviytynyt kaudella 1998–1999. Tuo kausi siintää vieläkin kirkkaana seuran fanien mielessä: ”Josko tänä vuonna?” Toiveet nousevat entisestään ensimmäisen karsintakierroksen suurinumeroisen voiton jälkeen. Toinen tai viimeistään kolmas karsintakierros kuitenkin romuttaa helsinkiläisten toiveet jatkopaikasta. Suomen ykkösjoukkueen ja esimerkiksi Saksan Bundesliigassa pelaavan joukkueen tasoero on yksinkertaisesti vain niin suuri, ettei mahdollisuutta päästä jatkoon käytännössä ole, vaikka joukkue pelaisi kauden parhaan pelinsä. Lajin edistämiselle Suomessa olisi tärkeää, että tällainen superyllätys saataisiin edes noin viiden vuoden välein. Valitettavasti suurta muutosta ei ole näköpiirissä, joten jalkapallonystävät niin Helsingissä, kuten muuallakin Suomessa, saavat jatkossakin katsella samanlaista puuroa kyllästymiseen asti.
Camp Noulla riitti porukkaa ja tunnelmaa.
Verrataan hieman HJK:n ja FC ”Barca” Barcelonan otteluita keskenään. Barcan ottelua Racing Santanderia vastaan olin seuraamassa lokakuussa 2011. Kataloniassa jalkapallo on ehdoton ykköslaji. Barcan otteita seurataan pelipäivinä lähes jokaisessa Barcelonan kuppilassa ja lisäksi myös 100 000 ihmistä vetävän Camp Noun lehtereillä. Lipuista saa taistella hampaat irvessä, sillä jokainen ottelu on lähes loppuunmyyty. Oli suuri nautinto saada seurata maailman parhaan jalkapalloilijan Lionel Messin ja kumppaneiden leikittelyä pallon kanssa. He liikuttelivat palloa nopeilla, lyhyillä syötöillä pelaajalta toiselle menettämättä sitä turhaan vastustajalle. Ottelun edetessä syntyivät kolme tarvittavaa maalia ja katalonialaisille odotettu voitto. He kuitenkin pelaavat omaa peliään, riippumatta siitä, kuka on vastassa. Se on ihailtavaa, toisin kuin HJK:lla. Mahtavin kokemus kyseisessä tapahtumassa oli kuitenkin se, kun lähes 100 000 ihmistä virittivät äänijänteensä samalle taajuudelle ja kajauttivat komeasti ilmoille Barcan kannustushymnin. Fanit elivät muutenkin vahvasti jokaisessa ottelun tilanteessa mukana. Pakkohan se on todettava: suomalaisen on lähdettävä ulkomaille kunnollista jalkapalloa nähdäkseen.
