Platonin Akatemia 2015 – monipuolisesti luonnosta ja kulttuurista

Platonin Akatemia 2015 – monipuolisesti luonnosta ja kulttuurista

Platon45

Platonin Akatemia on tapahtama, jota on järjestetty jo vuodesta 1997. Tapahtuman vastuullisena tuottajana toimii Platonin Akatemian kannustusyhdistys, josta tuli rekisteröity yhdistys 19.3.2015. Yhdistyksen puheejohtajana toimii Tapio Turpeinen, varapuheenjohtajana Seppo Kärpänen ja sihteerinä Antti Honkanen. Tänä vuonna tapahtuma sijoittui Rantatielle ja sen moniin upeisiin museoisin, kuten Erkkolaan ja Aleksis Kiven kuolinmökkiin. Tapahtumapaikkoina toimivat myös majatalo Onnela ja Taistelukoulu.

Platonin Akatemia on monipuolinen tapahtuma, jonne on vapaa pääsy. Platonin Akatemian nuorin osallistuja on ollut vain muutaman viikon vanha ja vanhin osallistuja jopa 90-vuotias, eli tapahtuma soveltuu kaiken ikäisille vallan mainiosti. Platonin Akatemia on tunteen ja järjen festivaali.

Tänä vuonna Platonin Akatemian teemana oli luonto ja kulttuuri. Luennoilla, työpajoissa ja panelikeskusteluissa käsiteltiin muun muassa Suomen puolustusta, sarjakuvaa, kirjoittamista, Sibeliusta, bioetiikkaa, oppimisen digitaalisia apuvälineitä, hyönteisruokaa ja elämän peruskysymyksiä.

Ensimmäistä kertaa tapahtumaan osallistuivat kaikki Tuusulan lukiolaiset.

Onnelan infopisteessä jaettiin tietoa tapahtumasta.

Onnelan infopisteessä jaettiin tietoa tapahtumasta.

Onnelassa oli esillä Ulla Karsikkaan, Valter Jaakkolan, Julia Talvitien, Katja Uksilan taidetta.

Onnelassa oli esillä Ulla Karsikkaan, Valter Jaakkolan, Julia Talvitien ja Katja Uksilan taidetta.

Taistelukoululla keskusteltiin Suomen puolustamisesta.

Taistelukoululla keskusteltiin Suomen puolustamisesta.

Samuli Helavuo esittelee hyönteisruokaa.

Samuli Helavuo esittelee hyönteisruokaa.

Halosenniemen saunassa tehtiin sarjakuvia.

Halosenniemen saunassa tehtiin sarjakuvia.

Toimittajamme kertovat kokemastaan

Bioetiikan luento

Heti aamutuimaan minä menin rantatielle Onnelan majatalon parkkipaikalle ja aloin etsimään epätoivoisesti tuttuja naamoja. Olin kuullut, että saunallakin olisi jotain tapahtumaa, mutta en uskonut sen koskevan minua. Loppujen lopuksi  päädyin lähimpään rakennukseen, jossa ilahduttava Juke opasti minut tuota pikaa oikeaan saliin. Hetken istumapaikan etsimisen jälkeen istuin ja luento sai alkaa.

Kauan kouluja käynyt Johanna Ahola-Launonen siirtyi valokeilaan ja alkoi kertoa meille bioetiikasta. Tämä filosofian ja biologian törmäys sälähti korvaan aluksi epävireisesti, mutta esiin tuli onneksi mielenkiintoisia näkökulmia. Bioetiikan luento ja itse bioetiikka pyörii rajanvetokysymysten ympärillä. Esimerkkeinä kuultiin muun muassa parantamisen ja parantelun eroista ja siitä, mikä sitten olisi ‘’oikein’’ ja mikä ‘’väärin’’. Näissä yhteyksissä tuli muun muassa puheeksi jonkin ‘’vamman’’ poistaminen lääketieteen keinoin verrattuna esimerkiksi kauneus kirurgiaan. Ihan asiallisten aatteiden väliin Ahola-Launonen heitti ‘’ufo-juttuja’’, jotka juurtavat hänen filosofian opiskeluihinsa. Nämä pointit olivat hieman kaukaa haettuja, mutta luento oli kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen, varsinkin kun itse pidän biologiasta.

Aake Lahtela

Tommi Liimatan luento

Kännykkäkameroiden räpsyessä Tommi Liimatta onnistui pitämään coolinsa – itse en pystyisi samaan. Liimatta käsitteli luontoa ja kirjoittamista luennollaan eloisasti erilaisin esimerkein. Luento alkoikin Liimatan omilla lyriikoilla ja jatkui lausahduksella: ”Luontoa voi romantisoida vain se, joka on siitä vieraantunut.” Tämän muistan ikuisesti, sillä se todella laittoi minut ajattelemaan. Luennolla käsiteltiin myös kirjoittamista kokemuksena, Liimatan osuutta yhtyeessä Absoluuttinen Nollapiste ja hänen uusinta kirjaansa Jeppistä.

Veera Turtiainen

Tommi Liimatan kirjoittamispaja

Pajassa, johon menin, toimi ohjaajana helsinkiläinen muusikko, sarjakuvapiirtäjä, kuvataiteilija ja kirjailija Tommi Liimatta. Työpaja alkoi Liimatan esittelyllä, jossa hän kertoi, miten on edennyt urallaan tähän päivään. Liimatta kertoi erilaisista kirjoitustyyleistään ja omista tavoistaan kirjoittaa tekstiä. Työpajassa oppilaat korjasivat yhdessä Liimatan kanssa Liimatan omia tekstejä. Oppilaat pääsivät myös itse kirjoittamaan omia tekstejä, joissa aiheena oli toukokuu. Pajan lopuksi Liimatta antoi palautetta kaikkien teksteistä. Kirjoituspajan ilmapiiri oli leppoisa, ja kaikki pääsivät ilmaisemaan itseään paperille.

 

 

 

Platon32

Kuvat: Roni Paasimaa

Avatar photo
Toimitus

Lehden intohimoinen toimitus suhtautuu uusiin ideoihin ja kokousnaposteltaviin hyeenamaisella innokkuudella. Toimituksen to-do-listalla ovat Helsingin Sanomien levikin ohittaminen ja maailmanrauhan palauttaminen.