Toimittajat eksyivät Järvenpään ja Tuusulan rajalla epäilyttävälla maaseutualueella. Yleisen hämmennyksen jälkeen toimittajat löysivät itsensä vuosittaiseen Platonin Akatemiaan. Se järjestettiin – niin kuin joka vuosi aikaisemminkin – Järvenpään Kallio-Kuninkalassa.
Päivä Platonin Akatemiassa alkoi briiffauksella ladon yläkerrassa. Sieltä paljastuikin sali, joka on myös yksi suosituista äänitysstudioista. Tilassa kirjailija ja filosofi Jukka Laajarinne esitteli olemisen filosofiaa muun muassa Muumien kautta. Yleisökin esitti oivia kysymyksiä.
Alkutapahtuman jälkeen menimme kartanoalueen päärakennukseen, josta sai erittäin hyvää luomukahvia ja hieman välipalaa. Kun kahvi ja aamuinen pohdinta olivat saaneet aivonystyrät vireille, olimme valmiita etenemään ”pajoihin”, joita oli kahvin jälkeen ympäri kartanoaluetta.
Pajojen aiheina olivat muun muassa painajaiset, fundamentalismi ja uskonnot, dilemmat ja muu filosofinen pohdinta. Hetken pajoja kierreltyämme siirryimme katsomaan lukiomme elokuvaprojektin tuloksen, joka oli siis lyhytelokuva ”Ylpeydestä vihaan” ja kertoi 37 yleisimmästä tunteesta suomalaisessa kulttuurissa. Näimme myös muita tunteisiin liittyviä lyhytfilmejä, jotka olivat mielenkiintoisia ja taiteellisia. Jokainen lyhytelokuva oli erittäin viihdyttävää, mutta sen lisäksi ne saivat katsojan pohtimaan kokonaisuutta aiheesta ”suuret tunteet”, joka oli koko tapahtuman teema. Tämän jälkeen pajat jatkuivat, ja uusiakin pajoja oli toiminnassa kiertelyä varten.
Kartanolla tarjottiin vielä ruoka, mutta sen laadusta toimittajat eivät osaa nyt sanoa sen enempää, sillä Järvenpään keskustan pitsat aiheuttivat liian suuren kiusauksen.
Platonin akatemia oli kokonaisuutena virkistävä ja intellektualinen tapahtuma. Siellä sai mietiskeltävää kauniissa maalaismaisemassa ja nostalgisten rakennusten tuijottamana tunsi itsekin olevansa toisella vuosisadalla. Varsin virkistävä ja mukava tapahtuma. Suosittelemme vuotuista Platonin Akatemiaa kaikille, jotka vähänkin pitävät tälläisestä aivojen kohtaamisesta!