Teatterissa ei tainnut olla yhtäkään paikkaa vapaana. Olen aina ollut sitä mieltä, että musikaalit eivät ole minun juttuni ja ylipäätänsä näytelmätkin vain menettelevät. Liian modernit taidenäkemykset menevät yleensä yli minun…
The Greatest Showman – alkuvuoden puhutuin musikaali
Kuva: ®wallpapersite The Greatest Showman -niminen musikaalidraamaelokuva sai ensi-iltansa 8.12.2017. Seja sai heti alkuunsa suuren suosion, joka vain kasvoi 2018 vuoden puolella. Musikaali perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu aikaan, kun viihdeala sai alkunsa. Elokuva pääsi 2018 vuoden Oscar-ehdokkaaksi parhaan kappaleen kategoriaan ja sai kolme Golden Globe-ehdokkuutta, joista…
Billy Elliot – Helsingin Kaupunginteatterin huikea musikaali
Helsingin Kaupunginteatterissa pyörii jouluun asti suurmusikaali Billy Elliot. Musikaali perustuu samannimiseen elokuvaan, joka onkin monelle tuttu. Billy on englantilaisen kaivostyöläisperheen poika. Billyn äiti on kuollut muutama vuosi sitten, ja…
Synkkä musikaali ravisteli yleisöä
Hyrylän lukion ja yläkoulun yhteinen musikaaliprojekti huipentui joulukuussa viiteen esitykseen. Tänä vuonna musikaalin tyylilajina oli kauhu. Koskettava ja kauhistuttava Apinankäpälä saikin monen katsojan silmäkulmat kastumaan ja alahuulen väpättämään. Monien katsojien mielestä…
Todistusaineistoa musikaalista
Musikaalissa oli näyttelemässä lavan täydeltä opiskelijoita. Kuukausia valmisteltu Ihan lööpistä -musikaali esitettiin koulumme auditoriossa viikolla 50 neljässä eri näytöksessä. Musikaalin juoni kertoi dekkarikirjailija Terävästä, jonka vaimo oli kadonnut. Huhujen mukaan…
Musikaalin mukana
© Kuvat Jeni Berg Musikaalin kulisseissa Koulussamme oli taas tänä vuonna musikaalinäytös. Terhi Paloheimo ja Päivi Ojakangas olivat ohjanneet sen niin kuin useimpina vuosina aiemminkin. Musikaalin ensi-ilta oli maanantaina 8.4.…
Koulumaailman decamerone
Elettiin marraskuuta 2011, kun sain käsiini ensimmäisen kerran Laura Wathénin raakileversion käsikirjoituksesta. Silloin siitä oli hyvin vaikea vielä saada selvää kokonaisuutta, muutenkin ehkä minulla oli vaikeuksia edes ymmärtää koko käsikirjoituksen kokonaisuutta. Olimme…