Kesäloma, ja sen myötä abivuosi, lähestyvät hurjaa vauhtia. Pysähdyinkin miettimään, mitä kaikkea olen ehtinyt kokea ja saavuttaa näinä lukion kahtena ensimmäisenä vuotena. Yläasteella ja lukioon hakiessani en olisi ikinä voinut kuvitella, että teen lukiossa niin montaa erilaista asiaa, kuin mitä olen päässyt tekemään ja toteuttamaan. Yleensäkin se, miten paljon opiskelijat voivat osallistua koulun eri asioihin, on yllättänyt minut kerta toisensa jälkeen. Onhan mahtavaa, että me nuoret pääsemme näyttämään taitomme ja osallistumaan! Yhdysvaltalainen Benjamin Franklin totesi aikanaan: “Lähes kaikki suuri on nuorten tekemää.” Myös tunnettu saksalainen kirjailija Johann Wolfgang von Goethe on antanut tunnustusta nuorille sanoin: “Nuoret ovat luonnon uusi laskelma.” Se ainakin on varmaa, että meistä nuorista on moneen.
Myös Tuusulan lukiossa nuorten toiminta on ollut viime aikoina esillä huomattavan paljon. Neljä poikaa Hyrylän toimipisteestä lähtivät matkalle Japaniin ja yhdistivät tämän reissun opintoihinsa. Projekti herätti paljon kiinnostusta monelta taholta ja sai osakseen paljon huomiota ja positiivisia reaktioita. Varmasti yksi tärkeimmistä tekijöistä oli poikien oma aktiivisuus, rohkeus ja itsensä likoon laittaminen.
Japani-projektin kanssa samoihin aikoihin Hyrylän toimipisteen opiskelijakunnan hallitus aloitti Ystävyyskoulu Afrikasta -projektin, jonka tarkoituksena on päästä aloittamaan yhteistyö afrikkalaisen koulun kanssa ja siten oppia lisää heidän elämästään, kulttuuristaan ja koulutusjärjestelmästään. Mielestäni yksi yhteiskuntamme ongelmista nykypäivänä onkin se, ettei erilaisista kulttuureista tiedetä tarpeeksi. Tämä aiheuttaa useita väärinkäsityksiä, joilla voi olla surulliset seuraukset. Innostus Afrikka-projektiinkin lähti nuorilta, ja nuorten työryhmä projektia varten oli nopeasti koossa.
Luulen, että meidän nuorten valttikortteja ovat varsinkin nuoruuden into, uteliaisuus ja halu saavuttaa jotain hienoa ja onnistunutta. Emme halua tyytyä tylsään ja tavalliseen, vaan haluamme kokeilla rajoja ja haastaa itseämme. Mitä rajojen rikkomiseen tulee, niin toki me varmasti usein aiheutamme myös harmaita hiuksia vanhemmillemme, kun kotiintulo viivästyy aamuyöhön tai emme vastaa puhelimeen…
Nuorissa piilee valtava määrä potentiaalia, emmekä ole (ainakaan kokoaikaisesti) vain laiskoja älypuhelimen armoilla toimivia ihmisolentoja. Itselleni tärkeää on, että ideoitani kuunnellaan, saan toteuttaa itseäni, minulle annetaan vastuuta ja minuun yksinkertaisesti uskotaan. Nämä ovat asioita, joita varmasti jokainen nuori toivoo omalla kohdallaan tavalla tai toisella. Niiden asioiden eteen on myös jokaisen tehtävä itse töitä.
Nyt sitten kesälomalla on varsinkin meidän tokavuotisten yritettävä jaksaa tsempata syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Ne ovat itselleni, kuten aikalailla kaikille meistä, elämämme ensimmäiset yo-kokeet. Ajatus tuntuu jännittävältä, ehkä vähän pelottavalta, mutta samaan aikaan on ihanaa huomata, miten on edistynyt ja päässyt tähän pisteeseen. Menestyminen kirjoituksissakin on aika pitkälti itsestä kiinni. Joten nuoret, käyttäkäämme kaikki potentiaalimme ja taitomme. Ja kaikista tärkeintä: tehkäämme itsemme ylpeiksi.
Hyve-lehden toimitus toivottaa lämmintä ja runsasjäätelöistä kesää jokaiselle!