Nykyaikana opiskellaan yhä pidempään ja pidempään, työelämään päästään kunnolla aina vaan myöhemmin ja varsinkin lukio-opiskelu on vielä varsin kaukana oikeasta työelämästä. Paljon on yritetty jo tehdäkin; opiskelua koetetaan jouduttaa, välivuosia vähentää ja opiskelijoiden annetaan tutustua työelämään jo peruskoulusta lähtien, mutta silti monet lukiolaiset tuntuvat olevan täysin pihalla työelämästä ja sen käytännöistä – en toki itsekään koe sisäistäneeni sitä vielä läheskään täydellisesti.
Usein lukiokoulutuksen ongelma onkin, että vaikka ylimääräistä ja tulevaisuuden kannalta oikeasti hyödyllistä toimintaa järjestetään todella paljon – ainakin meidän lukiossamme, – nämä ylimääräiset kurssit ovat nimenomaan ylimääräisiä. Passiivisille lukiolaisille kaikki ylimääräinen on pahasta, ja niitä vältellään viimeiseen asti. Usein näitä ylimääräisiä aktiviteetteja kiertävätkin ne muutamat aktiivilukiolaiset, jotka osallistuvat kaikkeen mahdolliseen ja vaativat hieman enemmänkin. Lukio-opetus onkin tällä hetkellä liian ylioppilaskirjoituspainotteista ja abien päitä sekoittaa entisestään kysymys siitä, mihin haluaisi lukion jälkeen, kuten abikolumnikin kertoo. Emme juurikaan opiskele lukiossa elämää varten, lukuun ottamatta esimerkiksi muutamia yhteiskuntaopin kursseja, urapäivää, joka järjestettiin perinteisesti jälleen lukiossamme tai aktiivisen opiskelijakuntamme järjestämää Elävää kirjastoa.
Itse olenkin huomannut, että ylimääräiseen toimintaan sitoutuneet opiskelijat ovatkin lähes poikkeuksetta myös aktiivisia koulun ulkopuolella ja käyvät usein jo töissä, hoitavat vastuutehtäviä tai jopa molempia. En kuitenkaan päättelisi tästä, että liittymällä lukiomme opiskelijakunnan hallitukseen tai Filmiseppiin saa suoraan työtarjouksia sähköpostiin, mutta niinkin voi toki käydä, sillä melko ammattimaiselta Filmiseppiemme toiminta vaikuttaa. Heistä on varmasti tulossa tulevaisuuden Hollywood-tähtiä Furyn ja Interstellarin kaltaisiin huippuelokuviin ja kuuluisiksia, kuten lukiomme yhdestä toisestakin priimuksesta, Pete ”Blind Thought” Pesosesta. Hänellä on selvästi jo vähintään yhtä loistelias ura tiedossa kuin Cheekilllä, ainakin haastattelustamme päätellen.
Suurempana vaikuttajana tähän syy-seuraussuhteeseen pitäisin kuitenkin sitä, kuinka ylimääräinen toiminta opettaa paljon enemmän ja saattaa jopa koukuttaa. Mahdollinen opetus ylimääräisillä kursseilla itsessään on varmasti hyvin samankaltaista kuin pakollisillakin tunneilla, mutta halu uhrautua, auttaa, yrittää ja opetella ovat ominaisuuksia, jotka ovat ainakin minulle tulleet tutuiksi, ja edistäneet uraani jo tässä vaiheessa elämää runsaasti. Suostumalla pieniin pyyntöihin eli uhrautumalla hieman saa herkästi ikään kuin jalkaa oven väliin, luotua suhteita ja lopulta sitä, mitä on itsekin tavoitellut. Itselleni näin kävi osallistuessani vuosi sitten Innolukio-kilpailuun, jonka kautta sain työpaikan. Olen myös päässyt muun muassa vastaamaan tekniikka-asioista teknologiajätti-Microsoftin järjestämässä opetusalan tapahtumassa messukeskuksessa, vaikka sellaista en osannut vielä vuosi sitten kuvitellakaan.
Koulumme osallistui Innokampuksen järjestämään vastaavaan tapahtumaan, Tartu Ideaan -kilpailuun, myös tänä vuonna, ja opiskelijoidemme joukkue LimuSipsiDippi menestyi siinä upeasti ja pääsi peräti finaaliin saakka! Alun perin pojat eivät olleet edes osallistumassa kyseiseen kilpailuun, mutta rehtorimme pienen painostuksen alaisina he lähtivät mukaan. Finaalissa pojat jatkoivat ideointia ja voikin olla, että palkintojen ja upeiden ideoiden lisäksi käteen jäi paljon suhteita. Toivottavasti he myös huomasivat jättää edes hieman jalkaa oven väliin, sillä ovi oli heille aivan apposen auki.
Kolmen vuoden lukiourani aikana olen huomannut, että vastaamalla ”kyllä” pääsee paljon pidemmälle kuin vastaamalla ”ei”. Tästä esimerkkinä ovat sekä Agora-matka, Kiina-projekti, Hyveen päätoimittajan rooli että Innolukio-kilpailuun osallistuminen. Ihan aina ei tietenkään tarvitse sanoa ”kyllä”. Esimerkiksi kysymykseen ”Tulisiko pakkoruotsi lopettaa?” ei varmasti tarvitse vastata myöntävästi, ainakaan jos asiaa kysytään opetentissä haastattelemaltamme Elina Kivistöltä. Vaikka sanomalla ”kyllä” ei taatakkaan tulevaisuuden suunnitelmia välittömästi, niin auttaa se suhteiden luomisessa ja tulevaisuudessa varmasti paljon – jopa enemmän kuin lähes takuuvarmojen horoskooppiemme lukeminen.
