”Rakas joulupukki, tahtoisin lahjaksi parempaa menestystä Suomelle Pisa-tutkimuksissa”
Näin ajattelee varmasti moni koulutusviranomainen ja poliitikko viime viikolla Pisa-tutkimuksen tulosten julkaisemisen jälkeen. Suomen tulokset peruskoulun päättävien nuorten koulutaitoja mittaavassa tutkimuksessa ovat median mukaan ”romahtaneet”, ja viime päivinä olemme saaneet kuulla yhden jos toisenkin virallisen tahon vaativan julkisesti uudistuksia peruskoulujärjestelmäämme. Suomi oli pudonnut reilussa kymmenessä vuodessa matematiikan osalla kärkikolmikosta 12:nneksi. Kokonaistuloksissa ysiluokkalaisemme olivat kuitenkin sijoittuneet seitsemänneksi saavuttaen näin parhaan eurooppalaisen maan tittelin.
Pääosin Suomen edelle tutkimuksessa olivat kiilanneet Aasian maat, joita mahtui seitsemän parhaan joukkoon seitsemän. Kuitenkin Aasiasta tullaan edelleen Suomeen ihastelemaan upeaa koulutusjärjestelmäämme. Vaihtuvatko osat seuraavien vuosikymmenten aikana, jos tämä laskeva trendi jatkuu Suomen osalta?
Ylivoimaisesti parhaiten tutkimuksessa pärjäsi Shangai, joka pesi vastustajansa kaikilla osa-alueilla. Kuitenkin Ylen 3.12.2013 julkaisemassa artikkelissa ” Kiinalaiskoululaiset maksavat oppimisestaan kovan hinnan” käsitellään sitä, kuinka Aasian – ja etenkin Shangain – nuoret joutuvat opiskelun takia todella suuren paineen alle. Myös maiden lasten itsemurhaluvut ovat kasvaneet huolestuttavasti.
Mikä on siis menestyksen hinta? Onko parempi, että kasvuiässä olevat nuoret viettävät koko päivän aamusta iltaan koulussa, minkä jälkeen siirtyvät kirjastoon opiskelemaan yömyöhään asti pärjätäkseen ikäisilleen yhteiskunnan luomassa kovan kilpailun ilmapiirissä?
Koulussamme vierailleet vaihto-oppilaat ja ystävyyskoululaiset Kiinasta ovat kertoneet meille omakohtaisia kokemuksiaan kotimaansa järjestelmästä. Vapaa-aikaa on vähän, ja yöt käytetään nukkumisen sijaan opiskeluun. Moni asuu erillään vanhemmistaan koulun kampuksilla ja käy perheensä luona vain viikonloppuisin tai pari kertaa vuodessa lomilla. Asian vahvistivat myös muutama viikko sitten koulustamme Shenzheniin ystävyyskouluvierailulle lähteneet toimittajamme, joiden kokemuksista voit lukea tästä numerosta.
Eräs kiinalainen tyttö kuvaili vaihto-oppilaskokemustaan Hyrylän lukiossa ihanana välivuotena opiskeluun, vaikka osallistui muun muassa monille pitkän matematiikan kursseille. Suomessa kun nuoret saavat elää nuoruuttaan villinä ja vapaina, koulupäivät ovat lyhyitä ja läksyjä on vähän. Silti Suomi on vain muutaman sijan jäljessä opiskelun tehomaasta Kiinasta. Jotain meillä on siis tehty oikein.
Viime vuosina koulun asema ainoana opetuksen antajana on kuitenkin heikentynyt, kun älypuhelimet ja padit ovat löytäneet tiensä lähes jokaisen nuoren koululaukkuun. Tietoa etsitään googlettamalla, vieraita kieliä opitaan pelaamalla, ja tunnin tärpit voi lukea Twitteristä. Digimaailma on tullut pysyväksi osaksi kulttuuriamme, ja nuoret tuntevat olevansa täysin hukassa päivänä, jolloin kännykkä unohtuu kotiin. Aikaisemmin suurimmalla osalla tunneista puhelimia ja tietokoneita käytettiin salaa – ja oppimisen kannalta vääriin tarkoituksiin, kuten kaverin kanssa viestittelyyn.
Tämän vuoden aikana opettajamme ovat kuitenkin ymmärtäneet digimaailman mahdollisuudet, ja elektroniset apuvälineet on tuotu osaksi oppitunteja. Lukion ykkösluokkalaiset saivat jopa hankkia koulumme avustukselle itselleen oman läppärin lukuvuoden alussa. Toimittajamme testasikin koneen käyttöä tunneilla perinteisen sinikansivihon sijaan viime jakson ajan ja kokosi kokemuksensa artikkeliin.
Matematiikan tunneilla hän kuitenkin turvautui perinteiseen menetelmään. Myös Helsingin Sanomien sunnuntain 8.12.2013 Pisa-tutkimusta ruotivassa artikkelissa ”Voi pojat” arvioi matematiikanopettaja Toni Sjöroos, että ”matematiikkaa pitäisi opiskella niin, että istut hiljaa ja keskityt”. Kaikki elektroniset vimpaimet pitäisi siis pystyä asettamaan sivuun. Ehkä tulokset matematiikan saralla ovat siis tippuneet juuri siksi, että nuoret ovat aina vain kiintyneempiä ja riippuvaisempia omista älypuhelimistaan. Omaa ”kultaa” ei pystytä laittamaan hetkeksikään laukkuun. Myös kiinnostus kynän ja kumin kanssa puurtamiseen on laskenut. Matikka ei suoraan sanottuna huvita.
Pekka Kupari esittää samassa HS:n artikkelissa osassa koululuista jo käytössä olevan ratkaisun ongelmaan. ”Koulujen olisi pystyttävä sovittamaan padit ja pelit osaksi opetusta, koska ne ovat osa nuorten elämää.” Opetusta voisi yrittää tehdä mielenkiintoisemmaksi nuorille antamalla heidän käyttää oppimisvälineenä elektroniikkaa.
Monissa aineissa lukiossa näin on tehty, mutta peruskoulussa kännykkäparkit ja ruutuvihkot ovat edelleen yleisiä. Perässä laahaavan peruskoulun kannattaisi ottaa mallia toisen asteen koulujen opettajista. Olisi tärkeää saada nuoret innostumaan oppimisesta kuromalla kuilu vanhanaikaisen opetuksen ja nykyistä digiaikaa elävien nuorten välillä. Ehkä näin yleinen toive siitä, että Suomi kiipeäisi takaisin mitalisijoille seuraavissa Pisa-tutkimuksissa, toteutuisi.
Myös minä haluaisin esittää oman toiveeni aattoillan ollessa enää muutaman viikon päässä:
Lukekaa Hyvettä. Osaamme nimittäin yhdistää opiskelun ja vapaa-ajan toimivaksi kokonaisuudeksi. Opiskeluintoa on hyvä lähteä etsimään Studia-messuja käsittelevästä artikkelista glögi- ja piparivertailun antimia herkutellen. Hykerryttävistä horoskoopeista tai riemukkaista sarjiksista taas saa hyvää vastapainoa loppuvuoden opiskelurutistukseen.
