Tämä on testamentti, jota en pitkään aikaan uskonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni 12.2.2013 eräässä Hyveen kokouksessa, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla, etten voi jatkaa päätoimittajana enää kovin pitkään. Elämäni pahin painajainen oli alkanut.
Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja Hyvettä koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Ensimmäisenä päätoimittajana jouduin hankalan paikan eteen, eikä lehden ensimmäinen kevät ja alkusyksy ollut herkkua. Sain kuulla pilkkauksia ja huutelua lehtemme blogimaisuudesta. Marraskuinen uudistus antoi kuitenkin toivoa, sillä lehtemme muuttui ammattimaisemmaksi. Kuvittelin kaiken olevan hyvin. Mutta sitten vastaan tuli kokous, jossa päätimme vaihtaa päätoimittajan. Minun olisi pitänyt olla tietoinen, että olen abiturientti ja jätän lukion taakseni pian. Kokouksessa mielessäni pyöri monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritin kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.
Uskon, että ohjaava opettaja Minna Pessa-Makkonen tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan kiittää Hyveen lukijoita, jotka tekivät tilastoista nautittavia katsoa. Samalla haluan nöyrästi kiittää kaikkia toimittajia vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
Hyve antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää stressiä. Panostus on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten lehden alkuaikoina, kun pienempänä poikana kirjoitin ensimmäisen artikkelini, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli mukaansatempaava taival. Kirjoitin ja haastattelin yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet tunnit töitä ja valvottuja öitä saavat nyt haikeuden sävyt. Kirjoittamisesta ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran kännykkäni muistuttaa tuosta Hyveen mystisestä deadlinesta. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä jätän nyt lehden, suljen Wordin, luovutan päätoimittajuuden jatkajilleni ja pyydän sielulleni rauhaa.
Tuusulassa huhtikuun 24. päivänä 2013
Joona Kosloff
