Vaikka Kanada onkin hyvin monikulttuurinen maa, näkyi isänmaallisuus vahvasti jokapäiväisessa arjessa. Kouluissa noustiin jokaisen päivän aloitukseksi kuuntelemaan Oh Canada -kansallislaulu ja Kanadan lippuja oli esillä huomattavan paljon. Tämä Kanadan lipun mallinen kukka-asetelma löytyi Canada’s Wonderland -huvipuistosta.
”Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa. Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa.”
Haaveilin vaihto-oppilasvuodesta ala-asteikäisestä asti. Elokuussa 2011 lukion ensimmäisen vuosikurssin jälkeen pitkäaikainen haaveeni toteutui, kun pakkasin laukkuni, hyvästelin perheeni ja ystäväni ja jätin turvallisen koti-Suomen taakseni. Lentokoneen nokka suunnattuna kohti Kanadaa hyräilin hiljaa itsekseni Haloo Helsingin hitiksi noussutta kappaletta Maailman toisella puolen. Vietin seuraavat yksitoista kuukautta Yhdysvaltojen rajan lähettyvillä sijaitsevassa Mississauga-kaupungissa, joka on kasvanut aivan kiinni suurkaupunki Torontoon.
Lentäminen ei ollut minulle mitenkään uutta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun mukanani ei ollut ketään tuttua. Yhdeksän tunnin yölennolla oli hyvää aikaa käydä mielessä läpi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot, enkä nukkunut silmällistäkään. Epäilyksistäni huolimatta isäntäperheeni oli minua kentällä vastassa, ja he tunnistivatkin minut lähettämieni kuvien perusteella.
Ensimmäiset päivät uudessa perheessä ja talossa olivat hyvin jännittyneet, ja kaikki yrittivätkin tehdä oloni tervetulleeksi. Perheeseeni kuului Iranista kotoisin oleva isä, Puolasta muuttanut äiti sekä 13-vuotias tyttö ja 11-vuotias poika. Perheen koti oli aivan valtava ja todella hieno. Kaikilla oli omat makuuhuoneet ja jokaisen yhteydessä yksityinen kylpyhuone, myös minulla. Ihastuinkin omaan huoneeseeni heti ensisilmäyksellä.
Pääsin todella nopeasti normaaliin arkeen kiinni, sillä jo saapumistani seuraavana päivänä minut passitettiin voimistelusalille. Harjoittelin läpi vuoden perheen lapsien kanssa samassa telinevoimisteluseurassa Gymnastics Mississaugassa. Harjoitteluolosuhteet salilla olivat aivan optimaaliset. Harjoitustunteja kertyi joka viikko yhteensä 25, viisi tuntia joka arki-ilta koulun jälkeen. Voimistelusalin puitteet olivat moitteettomat, paremmat kuin Suomessa missään. Valmennus oli erittäin ammattitaitoista, ja tulin todella läheiseksi valmentajieni kanssa. Opin vuoden aikana paljon uutta ja sain itsevarmuutta, kun pystyin tekemään valmentajieni opastuksella liikkeitä, joiden tekemisestä en ollut haaveillutkaan. Lisäksi näin intensiivinen harrastus auttoi minua pääsemään pois neljän seinän sisältä ja saamaan kavereita, sillä tutustuin nopeasti ryhmäkavereihini.
Koti-ikävä ei päässyt missään vaiheessa yllättämään minua. Olin liian kiireinen ja aina menossa ehtiäkseni ikävöimään. Olen aina ollut ihminen, joka pitää matkustelusta ja nauttii uusista haasteista. Sopeuduin nopeasti uuteen elämääni Kanadassa, vaikka isäntäperheen kanssa olikin aina välillä ongelmia.
Englannin kielen kanssa minulla ei ollut suurempia vaikeuksia. Tietysti aluksi jännitti puhua äidinkielenään englantia puhuvien kanssa, mutta kaikki olivat todella kärsivällisiä ja ymmärsivät tilanteeni. Totuin nopeasti vieraalla kielellä kommunikointiin ja luin paljon kirjoja parantaakseni sanavarastoani. Koulussa opiskelu englanniksi ei tuottanut suurtakaan vaivaa, ja ymmärsin käytännössä aina mitä puhuttiin. Onneksi olin Kanadan englanninkielisellä alueella, sillä ranskaa en olisi osannutkaan.
Opiskelin Kanadassa yli tuhannen oppilaan high schoolin urheilulinjalla. Koulua urheilijoilla oli todella vähän, vain 3,5 tuntia joka päivä, joten harjoittelulle jäi runsaasti aikaa. Kouluni oli todella monikulttuurinen, ja englanninkielen opettajani kertoi, että keskimäärin yli puolet oppilaista puhuu äidinkielenään jotakin muuta kieltä kuin englantia. Niinpä sulauduin joukkoon helposti, eivätkä oppilaat tai kaikki opettajatkaan tienneet minun olevan vaihto-oppilas.
Kanadalaisessa koulussa lukujärjestys oli joka päivä sama ja aineet vaihtuivat vain kerran lukuvuoden aikana. Matematiikka ja kemia olivat paljon helpompaa kuin Suomen lukiossa, mutta englannin tunnit olivat tietysti hyvin erilaisia verrattuna siihen, mihin olemme täällä meidän lukiossamme tottuneet. Suurena osana kursseja oli Shakespearen teosten, kuten Romeo ja Julia ja Macbeth, läpikäyminen ja analysointi. Niiden lukeminen ja ymmärtäminen tuotti vanhan englannin takia minulle vaikeuksia, mutta internetin avustuksella selvisin siitäkin.
Ehdin vuoden aikana käydä katsomassa kaikki lähialueen tärkeimmät nähtävyydet ja lisäksi piipahdin kaksi kertaa Yhdysvaltojen puolella lomalla. Mieleenpainuvimpia kokemuksia olivat Niagaran putouksilla käyminen, viikonloppu laskettelukylässä Blue Mountainilla, Toronton CN Towerin korkeuksiin pääseminen, kaupunkiloma New Yorkissa Suomen äitini kanssa ja viikon Miamin-loma aivan vuoteni loppuvaiheilla. Lisäksi halloweenin vietto, jättimäisen huvipuiston kausikortin tuoma vapaus huvitella vuoristoradoissa ja koulun senioreiden juhlapäivä prom olivat unohtumattomia elämyksiä. Vuoden aikana ehtii tapahtua niin paljon, että kaikkea on mahdotonta listata yhteen artikkeliin, mutta tässä oli hieman esimakua siitä, mitä vaihto-oppilasvuoden aikana ehtii tehdä.
Kasvoin henkisesti ja itsenäistyin Kanadan vuoteni aikana enemmän kuin Suomessa olisi ollut ikinä mahdollista. Vaihtarina täytyy oppia taitoja, joista on hyötyä koko loppuelämän ajan. Vieraassa maassa ja kulttuurissa pitää pystyä ottamaan vastuuta itsestään ja teoistaan sekä sopeutua uusiin tilanteisiin. Vieraassa perheessä eläminen sekä kymmeniin uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole helppoa, mutta prosessin aikana oppii itsestään ja kanssaihmisistä jotakin uutta. Avoin, kohtelias ja sopeutuvainen ihminen tulee toimeen missä tahansa päin maailmaa.
Vuoteni lopulla kotiinpaluun lähestyessä minulla oli hyvin ristiriitaisia tunteita. Uusien ystävien ja upeiden harjoitusmahdollisuuksien hyvästeleminen tuntui todella kurjalta, mutta samalla odotin kotiinpaluuta ja oman perheeni näkemistä. Lähdön hetkellä lohdutti, että uskomattomien kokemusten muistot säilyisivät mielessäni lopun ikää, mutta samalla tiesin, että osa minusta jäisi iäksi Kanadaan. Palatessani en ollut enää sama ihminen kuin lähtiessäni, olen nyt itsevarmempi ja monta kokemusta rikkaampi.
Isäntäperheeni: perheen äiti oli kotoisin Puolasta ja isä Iranista. Lapset olivat 11- ja 13-vuotiaita.
Isäntäperheeni talo oli upea ja se oli valmistunut juuri ennen Kanadaan tuloani. Perhe nukkui uudessa kodissaan ensimmäistä kertaa sinä yönä kun saavuin Kanadaan. Kaikille oli talossa omat huoneet, myös minulle, ja jokaiseen makuuhuoneeseen kuului oma kylpyhuone.
Kävin Kandassa yli tuhannen oppilaan koulua. Urheilulinjalla koulua oli vain 3,5 tuntia päivässä, joten englanniksi opiskelu ei käynyt liian raskaaksi. High schoolini oli todella monikulttuurinen. Englanninkielen opettajani arvioi, että puolet oppilaista puhuu äidinkielenään jotakin muuta kiletä kuin englantia. Niinpä sulauduin joukkoon hyvin eivätkä muut oppilaat tienneet minun olevan vaihto-oppilas. Opettajistakin vain harva tiesi minun taustani. Kuvassa erittäin huumorintajuinen kemian opettajani.
Koulubussi vei minut ja muut kouluni voimistelijat joka päivä suoraan koululta voimistelusalille.
Kansainvälinen ja kovatasoinen telinevoimistelukilpailu Montrealissa oli hieno kokemus. Vuoden aikana pääsin kilpailemaan muutaman kerran intensiivisen kotisalilla harjoittelun lisäksi. Telinevoimistelun taso Kanadassa oli todella korkea.
Amerikassa kaikki on vähän isompaa, niin myös huvipuistot ja vuoristoradat. Canada’s Wonderland on paras huvipuisto, jossa olen ikinä käynyt. Yhdessä päivässä ehtii käydä kokeilemassa vain murto-osan laitteista, joten halvan kausikortin ostaminen oli paras ratkaisu. Kyseisessä huvipuistossa kaikki vuoristoradat olivat korkeampia, pidempiä ja nopeampia kuin yksikään, jossa olen aikaisemmin käynyt.
Kanadan kesä oli pitkä ja kuuma eikä siellä ole yleisiä maauimaloita, joten varakkaammat perheet haluavat rakennuttaa yksityisen uima-altaan pihalleen ja piha-altaat olivatkin varsin yleisiä. Kesä oli pitkä ja kuuma, joten oman altaan eduista pystyi nauttimaan usean kuukauden ajan.
Kalliokiipeily oli uskomaton kokemus. Tuttavaperheeni vei minut kalliokiipeilemään ensimmäistä kertaa elämssäni. Päivän päätteksi adrenaliinivarastoni oli varmasti tullut käytettyä loppuun ja käsieni lihakset tärisivät väsymyksestä.
Lokakuun lopussa ihmisten pihoille alkaa ilmestyä kurpitsalyhtyjä. Jack-o’-Lantern on tyypillinen halloweenin koriste ja innokas voi kaivertaa sen itse oikeasta kurpitsasta.
Halloweenina pihat koristeltiin kurpitsalyhdyillä, kummituksilla ja muulla pelottavalla materiaalilla.
Halloweenin aikoihin koko Canada’s Wonderland -huvipuiston alue oli muutettu Linnanmäen Kammokujaa muistuttavaksi kokonaisuudeksi. Pelottavasti maskeeratut puiston työntekijät saattoivat hyppäsivät selkäsi taakse juuri kun sitä vähiten odotti, kaiuttimista soitettiin aavemaista musiikkia ja alueelle rakennetut pimeät ja pelottavat labyrintit sisälsivät kaikkea painajaisunista ja kauhuelokuvista tuttua. ”Halloween haunt” oli veret seisauttava.
Halloweeninä lähdimme naamiaispuvut päällä ”karkki tai kepponen” -kierrokselle. ”Kerran elämässä” juttuna ovelta ovelle kiertely oli ihan hauskaa ja karkkivarastojen tuhoaminen kesti monta kuukautta.
Jouluna ei tuoksunut havupuu. Isäntäperheeni jouluperinteet eivät olleet minun makuuni: muovikuusesta puuttui joulun tärkein tuoksu, kinkun sijasta syötiin kalkkunaa, ennen jouluateriaa perheen lapset pelasivat PlayStationilla sotapelejä ja joululahjoista he saivat aikaan itkua ja riitaa. Minulle tärkeä joulurauha jäi puuttumaan.
Niagaran putouksien valtavan voiman voi kokea parhaiten juuri niiden vierestä Maid of the mist -veneen kannelta, jolla kastuin sadetakista huolimatta.
Maid of the mist -veneajelu Niagaran putouksilla oli hyvin vaikuttava ja hintansa arvoinen.
Keväällä sain kokea jotakin aika veikeää, pääsin nimittäin laskettelemaan kavereideni kanssa yli kahdenkymmenen asteen ”helteessä” lähes kesävaatteissa ennen kuin tekolumi suli laskettelukeskuksen rinteiltä.
Vaihto-oppilasvuoteni loppupuolella pääsin näkemään äitini, kun hän lensi seurakseni New Yorkiin muutaman päivän kaupunkilomalle. Brooklyn bridge oli yksi ehdoton vierailukohde.
New Yorkin Times Square ei pimene yölläkään. Aukio on valaistu billboardeilla läpi yön ja se on täynnä turisteja vuorokaudenajasta riippumatta.
Näköala Empire State Buildingin kattotasanteelta oli huikea.
New Yorkissa satoi kaatomalla, kun menimme veneellä Staten Islandille katsomaan Vapaudenpatsasta. Näky oli vaikuttava ja mieleenpainuva myös veneen matkustamosta, joten päätimme jäädä katon alle rankkasateelta suojaan.
YOLO – You only live once. Promin perinteisiin kuuluu, että ennen varsinaista juhlatilaisuutta kokoonnutaan ottamaan valokuvia porukalla kavereiden kanssa.
Prom-päivänä sai tuntea itsensä prinsessaksi ja pitää hauskaa. Päivän ohjelmaan kuului kampaajalla käynti, manikyyri, valokuvien ottaminen, juhlapäivällinen ja tanssiminen dj:n johdolla.
Satojen harjoittelutuntien lisäksi vietin paljon vapaa-ajastani Gymnastics Mississaugan jäsenten kanssa: kävimme huvipuistossa, leikimme vesisotaa, kuvasimme musiikkivideon, pelasimme pelejä ja teimme kilpailumatkoja…
Vuoden aikana pääsin matkustamaan Kanadan rajojen ulkopuolelle muutaman kerran, ensin New Yorkiin ja heinäkuun alussa vain pari viikkoa ennen kotiinpaluutani Floridan Miamiin. Snorklaus Meksikonlahden lämpimässä vedessä oli ihanaa.
Krokotiili vai alligaattori? Everglades luonnonsuojelualueella oli monenlaista ohjelmaa turisteille.
Miamin lomalla pääsin käymään Everglades-kansallispuistossa, joka on laaja suoalue Floridan eteläosassa.
Valkoista hiekkaa ja turkoosia merta silmänkantamattomiin. Miami Beach oli heinäkuun ensimmäisellä viikolla polttavan kuuma.
Canada day: Kanadan itsenäisyyspäivää juhlistettiin heinäkuun ensimmäinen päviä juhlimalla ystävien kanssa ja syömällä hyvin. Illalla pimeän tultua lähiseudun asukkaat kokoontuivat ihailemaan upeaa ilotulitusnäytöstä.
Kuvassa harjoituskaverini telinevoimistelusalilta jäähyväisjulissani. Heidän kanssa tuli vuoden aikana koettua paljon, sillä vietimme voimistelusalilla yhdessä 25 tuntia viikossa ja lisäksi näimme useasti salin ulkopuolellakin. Jäähyväisten jättö oli vaikeaa, sillä vuoden aikana sain todella monta hyvää ystävää.
