Viiden viikon päästä olen kirjoitussalissa. Istun eväideni kanssa ja odotan kokeen alkamista. Kyseessä on äidinkielen lukutaidon ylioppilaskoe. Ensimmäinen viidestä. Seuraavat viisi viikkoa, jotka edeltävät kirjoituksia, ovat varmasti tähänastisen elämäni stressaavimmat ja rankimmat. Neljän aineen kirjoittaminen samalla kerralla vaatii paljon lukemista ja aikatauluttamista. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikesta ei voi tietää kaikkea.
Ajatus siitä, että tulevana keväänä minun pitäisi päättää asiat, jotka vaikuttavat koko loppuelämääni, stressaa ja oikeastaan vähän myös ahdistaa. Tuntuu siltä, että olisin edelleen lukion ykkösellä, vaikka kohta on jo valkolakki päässä. Kolme vuotta tuntuu hyvin pitkältä ajalta, mutta miten on mahdollista, että se on kulunut yhdessä silmänräpäyksessä. Viiden viikon päästä pitäisi osata kaikki, mitä lukion aikana on oppinut. Opiskelua on lukulomalla paljon kyseessä, sillä runon analyysin käsitteistö ja matematiikan kurssien sisällöt ovat jo osittain hiipuneet muistista. Lukulomalla on myös tärkeää muistaa rentoutua, minkä takia seuraavan viikon sisään olen menossa Tallinnaan ja Tukholmaan pienille abien virkistysretriiteille.
Monille nämä hetket ovat vielä stressaavammat. Jos ei esimerkiksi tiedä, mihin haluaa mennä jatko-opiskelemaan, on varmasti hyvin vaikeaa päättää, mitä tekee, kun korkeakoulujen yhteishaku alkaa ja kirjoitukset ovat ohi. Viiden viikon päästä ovat kuitenkin kaikki samassa tilanteessa. Ajatella, että salissa olevasta yli sadasta opiskelijasta kaikki kirjoittavat ja kuvittavat oman tarinansa. Kaikki kulkevat omista risteyksistään ja omia reittejään pitkin.
Viimeisenä kunnon koulupäivänä, kaksi viikkoa sitten perjantaina, söimme viimeisen kerran porukalla yhdessä pöydässä kouluruokailussa. Hetki oli täynnä iloa, ja muistelen sitä varmasti vielä vuosien päästä ilolla ja lämmöllä. Lukiovuodet ovat täynnä monia hyviä muistoja, jotka kulkevat elämässä mukana varmasti aina. Vaikka seuraavat viisi viikkoa ovat raskaat henkisesti ja fyysisesti, on ainakin jotain, mitä kokeisiin lukemisen välissä voi muistella ilolla ja pienellä haikeudella.
