Tuntuu jotenkin haikealta, mutta samaan aikaan helpottavalta. Nyt on koittanut se hetki, kun meidän ikäluokastamme on tullut koulun vanhimpia. Vihdoin olemme abeja, joiden elämä on täynnä vanhojen asioiden loppuun viemistä ja samaan aikaan monien uusien asioiden aloittamista. On hankalaa tajuta, että aika täällä meidän söpössä ja idyllisessä Hyrylän toimipisteessämme on kohta jo oikeastaan ohi. Lukioelämä tuli tutuksi jo pari vuotta sitten, kun me silloin pienet ysiluokasta juuri ja juuri selvinneet elämästä tietämättömät teinit valloitimme lukiota ensimmäistä kertaa. Kaikki tuntui silloin niin isolta ja monimutkaiselta. Pari vuotta myöhemmin voin sanoa, että ongelmat olivat tuolloin suhteellisen pieniä.
Vaikka meidän abien mahdollisuudet viettää aikaa täällä lukion käytävillä ovat vähentyneet sitten ykkösluokan jälkeen joka ikinen koulupäivä, on silti tätä matkaa vielä jonkin verran jäljellä. Itse en malta odottaa, mitä kaikkea yhteistä tekemistä vielä keksimme meille abeille. Parhaimpia muistoja lukion ajalta taskuun on kerätty nimenomaan yhteisistä tapahtumista ja onnistumisista. Meillä oli huikeat wanhojen tanssit, jotka nostattivat yhteishenkeä ja tekivät porukastamme tiiviin ja yhteisöllisen. Eivätkä abitelttailu ja TJ-100-päivä unohdu koskaan!
Toisaalta välillä meidänkin pitää tarttua “härkää sarvista” ja tehdä vähän töitäkin. Syyskuu 2022 oli monelle meistä jännittävää aikaa, kun ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset alkoivat jo pikkuhiljaa tuntua liiankin todellisilta. Sormia napsauttamalla kirjoitukset olivatkin jo totista totta, ja oli aika näyttää parastaan. Pakko kyllä myöntää, että se “näyttää parastaan” ei välttämättä toteutunut, ihan niin kuin suunniteltiin. Onneksi pääsemme heti keväällä ottamaan uusintaottelun ja näyttämään itsellemme, mutta myös muille, että olemme haparoiden, pienten askelten kautta päässeet jo pitkälle aikuisuuden kynnyksen yli. Ainakin toivon niin.
On jotenkin hassua ajatella, että sen lisäksi, että meistä abeista on tullut ja tulee virallisesti aikuisia nyt abivuoden aikana, on ihanaa tajuta, että olemme tehneet sen yhdessä. Vaikka miss koronan vierailu yritti laittaa vähän kapuloita rattaisiin laskemalla hetkellisesti tunnelmaa, silti meidän tämän hetkisten abien tahti ei ole hidastunut. Kaikki on niin sanotusti koettu. Ne kliseiset ylä- ja alamäet, jotka ovat muuten ihan todellisia, ovat nyt jo vähenemään päin. Eli toisin sanoen olemme jo voiton puolella, jos ei oteta huomioon stressin määrää siitä, mitä tapahtuu lukion jälkeen. Nimittäin ainakaan minulla ei ole mitään hajua.
Okei, huijasin. Totta kai aina on pieni haju siitä, mitä voisi tapahtua, mutta kaikki on vielä epävarmaa. Monta vuotta olen lähtenyt kesälomalle tietäen, että koulu jatkuu loman jälkeen normaalisti. Nyt loman jälkeen en palaa tuttuun ja turvalliseen, vaan on aika kääntää sivua ja katsoa, mitä seuraava luku elämässä tuo tullessaan. Lukion jälkeen kaikkien polut vievät vääjäämättä eri suuntiin. Toisaalta se on ehkä ihan okei. Ihmiset muuttuvat ja tilanteet vaihtelevat. Pitää vain ottaa tiukemmin kaiteesta kiinni ja luottaa siihen, että oli sitten hyvää tai pahaa, kaikella on tarkoitus. Mutta vielä tätä lukioaikaa ja “varmaa” elämää on jäljellä, joten eiköhän nautita siitä vielä täysin siemauksin.
