”Onneksi olkoon sinusta tulee tämän kevään ylioppilas!” Siis, mitä? Todella? Vautsivau! Eikun hetkonen, tulokset eivät olekaan sellaiset, kuin olin ne päässä kuvitellut. Melkeinpä jokainen aine on pistettä paria vaille korkeampi arvosana. Tästä seuraa ”aikuismaiset” itkupotkuraivarit. Ja ennen kuin huomaankaan tuntojani haastatellaan kahden toimittajan voimin Keski-Uusimaan artikkeliin.
Abivuoteni ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Kun mietin sitä haarniskaansa käpertynyttä, surun ja ikävän murtamaa tyttöä, joka joutui raskain hartein abivuoden pyörteisiin, ja sitä tyttöä nyt, jalat tukevasti maassa pää pilvissä etsimässä jotain positiivista jokaikisestä vastoinkäymisestä, ymmärrän tämän matkan tarkoituksen.
Kello tikitti viimeisen vuoteni Hyrylässä ennätysnopeasti – tai siltä se ainakin tuntui kirjapinojen takaa katsoen. Nyt lukiotaipaleeni on ohi, ja tulevaisuus tulee. En tiedä, mitä se tuo tullessaan, mutta taidan ottaa siitä selvää. Muutaman neuvon voisin näin jälkiviisaana antaa: Muistakaa nauttia lukioajan huolettomuudesta ja rajattujen mahdollisuuksien rajattomuudesta. Tehkää ainevalintanne sydäntänne – ja ehkä hitusen myös järkeä – kuunnellen. Opiskelkaa vaikka hepreaa, jos se tekee teidät onnelliseksi. Ja mikä tärkeintä, osallistukaa! Rakkaimmat lukiomuistoni ovat juuri näistä yhdessä koetuista kokemuksista, jotka säilyvät sydämessäni aina.
Kulunut vuosi on minun sankaritarinani. Siinä päähenkilö menettää tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen elämässään – oman sankarinsa. Jatkaa yksin mutkittelevaa matkaansa raskain jaloin ja kohtaa monia esteitä, mutta päätyy kuitenkin haarniskassaan kynä ojossa hirviön luolaan. Poistuu lopulta tutisevin jaloin voittajana, mutta tyylipisteet eivät aivan riitä kultamitaliin. Onneksi uljas prinssi kiitää mustalla ratsullaan pelastamaan prinsessan, jota ei tarvitse pelastaa. Tytön, joka ”klaaraa” yksin. Ja he elävät elämänsä onnellisena…
Nyt on aikani jättää hyvästit tiktokille, hirviöille, ritareille, poluille, sankareille, ja herra x:lle – prinssin taidan kuitenkin pitää. Tunnehurrikaanitrombitsunamimaanjäristys järkytti elämääni, mutta samalla järisytti sen uudelle raiteelle. Matka kohti ääretöntä ja sen yli voi alkaa. Nyt on tosi kyseessä, mutta pyrin sisällyttämään pienen palasen satua jokaiseen päivääni. Lähden rohkeasti tavoittelemaan unelmiani – heti kun ne vain itselleni selviävät – ja nautin jokaisesta päivästä ihmeiden ihmettelyä ihmetellen. Ja muistan aina antaa elämälle mahdollisuuden.
Kiitän ja niiaan.
With love, Anna.
