Sydän hakkaa, kädet hikoavat, koulumme ruokala pyörii ympärilläni…”Koe alkaa klo 9.07, koe päättyy 15.07, onnea kokeeseen”… Se on menoa nyt, tik tok.
Ylioppilaskirjoituksista ollaan montaa mieltä. Monen mielestä ne ovat menettäneet arvonsa: jatko-opiskelupaikka määrittyy pääsykokeiden perusteella. Osan mielestä ylioppilaskirjoitukset ovat liian vaativat. Heidän mielestään jatko-opinnoissakaan ei tule enää yhtä suurta yksittäistä koitosta, mutta he tosin eivät ehkä ole perehtyneet yliopistojen tenttikirjapaketteihin. Lopuille kirjoitukset ovat haasteena kokeen luokkaa: samat asiat kysytään, vähän vain laajemmassa kokonaisuudessa. Tällä hetkellä ylioppilaskirjoitukset ovat tasapuolisin tapa testatata abiturienttien osaamistasoa maanlaajuisesti. Minulle kirjoitukset olivat suuri haaste, näytönpaikka, jonka otin vastaan pelon vallassa.
Kirjoitin tänä syksynä kaksi ainetta: ruotsin ja terveystiedon. Kumpikin aine koetteli jaksamistani ja päättäväisyyttäni eri tavoin. Ruotsin yo-kokeeseen valmistauduin henkisesti paljon, ja koetta edeltävä viikko oli yhtä tunnemyrskyä. Kuitenkin tutisevin jaloin onnistuin astumaan luolaan ja kohtaamaan hirviöni. Ihme kyllä selvisin koitoksesta: poistuin liikuntasalista, en ehkä täysin tyytyväisenä, mutta voittajana. Nyt turnajaisten ensimmäinen koitos oli ohi.
Toinen koitos koetteli tieto- ja osaamistasoani täysin eri tavoin kuin ensimmäinen. Puolentoista kuukauden tauottoman pänttäämisen jälkeen pääni surisi medikalisaatiota ja stressin vaikutusta työkykyyn. Tunnemyrsky oli laantunut, mutta epäilyksen kutina kutkutti takaraivossa: mitä jos en osaakaan selittää asioita kirjoituksissa? Mitä jos jäädyn täysin ja unohdan kaiken? Kirjoituspäivänä oli käden vuoro tutista.
Ennen kirjoituksia kuvittelin itseni tanssimassa sateessa itkien ilosta – tai surusta – koitosten ollessa ohi. Kuvittelin suuret tunteenpurkaukset ja helpotuksen keventävän huokauksen. Tahdoin kokea nämä tunteet ilman vähäisintäkään itsehillintää. En ollut valmistautunut tyhjään tunteeseen, joka kirjoituksia seurasi. En hermostuneeseen ja rauhattomaan yleisolemukseen. Kuvittelin ennen kirjoituksia myös, etten pohtisi tuloksia vaan vaivaisin mieltäni muilla asioilla. Kaikki, jotka ovat joskus kirjoituksessa olleet, tietävät tasan tarkkaan, pitäydyinkö päätöksessäni. No, toivottavasti ennakkotulosten saaminen antaa mielelleni tilaa keskittyä uuden jakson haasteisiin.
Kaikessa komeudessaan ylioppilaskirjoitukset ovat haastava prosessi, joka vaatii abiturientilta paljon niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Muutama päivä kirjoitusten jälkeen kävelin ulkona, kunnes pysähdyin, nostin katseen ylös ja hengitin. Aiemmin olin vain tuijottanut tietä koettaen kulkea mahdollisimman tehokkaasti ajan säästämiseksi. Siinä katsellessani ymmärsin, mitä olin tehnyt väärin. Ymmärsin, miksi minulla oli niin tyhjä olo. Olin keskittynyt niin määrätietoisesti päämäärään, etten muistanut nauttia matkasta.
Elämä on ainaista oppimista, ja kirjoitukset yksi elämän suurista oppitunneista. Nyt me abit olemme käyneet hirviön luolassa, ja ainakin suurin osa on poistunut elävänä. Tulosten odottaminen on kutkuttavaa. Samalla pikkuhiljaa alkaa valmistautuminen kevään finaaliin. Mutta nyt, tik tok, annan kellon tikittää, hengähdän syvään ja sen jälkeen nautin hetken rauhasta.
