Tik tok tik tok… Sekuntiviisari kiitää raivoisasti eteenpäin – tai ainakin siltä se tuntuu. Tik tok… viisari jatkaa eteenpäin huolettomasti. Sillä ei ole taakkanaan pelkoa tulevaisuudesta – ei stressiä, ahdistusta tai korkeita kirjapinoja. Sillä on vain tik ja tok.
Kello on tällä hetkellä itseni ja varmasti monen muunkin abin pahin vihollinen. Kesälomalla vielä niin kaukaisilta tuntuneisiin yo-kirjoituksiin jäljellä olevat päivät voi nyt laskea sormin. Lukusuunnitelma ei tunnu millään pitävän, aivan kuin jokin elämää suurempi voima koettaisi pitää minut erossa kirjoista. Aina kun onnistun raivaamaan kalenterista aikaa pänttäämiseen, se alkaa taas: tik tok tik tok. Pelkkä kellon äänikin on ajaa minut hulluuden partaalle. Keväällä todettu keskittymishäiriö mullisti opiskeluni. Toisaalta se antoi selityksen käytökselleni, mutta samalla se toi yhden taakan lisää jo valmiiksi rasittuneille hartioilleni. Miten ikinä selviäisin kirjoituksista? Tik tok… ähh lopettaisi jo.
Kello merkitsee minulle kasvavaa ahdistusta. Tik tok tik tok… Jokainen sekuntiviisarin lyönti tuo minut lähemmäksi hirviötäni. Kahdentoista vuoden opiskelunkaan jälkeen en koe olevani valmis kirjoittamaan ylioppilaaksi. Luulisi, että olisin täysin valmistautunut tulevaan koitokseen, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten ole koskaan ollut valmistautumattomampi.
Vuosi 2013 on ollut tähänastisen elämäni rankin. Viime kevätjuhlassa, rankan kevään jälkeen, koulumme rakkaat opettajat hellästi kehottivat minua palaamaan kouluun akut täyteen ladattuina ja levänneenä. Toisin kävi. Palasin kouluun raskain askelin perhettäni kesällä kohdanneen surun painaessa pääni kumaraan. Silti minun täytyi kuitenkin täysin valmistautumattomana palata arkeen. ”I died and came back.” Näistä lähtökohdista alkoi valmistautumiseni kirjoituksiin.
Saduissa uljaat ritarit kohtaavat hirviöt vailla pelkoa. He ovat voittamattomia. Aseenaan heillä on taikamiekka, uskomattomia voimia tai pataljoona sotilaita. Ennakko-oletusten mukaisesti he kiipeävät vuorelle, syöksyvät hirviön luolaan ja poistuvat voittajina. Me abit kohtaamme hirviön aseinamme kynä, kumi ja Hyveen ohjeiden mukaan kootut evästarjottimet. Taskujumalistammekaan ei ole hermoja raastavassa liikuntasalissa hyötyä, vaan ne piippaavat yksinään laukuissa jossakin kaukaisessa maassa. Toisin kuin ritareilla, abeilla ei ole vuosisatoja aikaa. Meillä on kuusi tuntia aikaa kukistaa hirviö, tik tok. Kuulostaa mission impossiblelta.
Meillä on kaksi vaihtoehtoa: a) Valita rantaelämä eli naida rikas urheilija, miljonääri, prinssi tai mafiapomo. b) Kavuta vuorelle ja kohdata hirviö. Uskaltaa voittaa itsensä tai epäonnistua katastrofaalisesti.
Elämässä ei ole onnellista loppua, vaan jotain vielä parempaa. Satu loppuu aina lauseeseen: ja niin he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti. Me taas saamme elää sen. Jos selviämme yo-kirjoituksista, selviämme mistä vain. Olemme kukin oman elämämme ritareita ja kohtaamme hirviön yhdessä. Joten nyt on aika piirtää sotamaalaukset naamaan, valita taistelustrategia ja hyväksyä se tosiasia, että ihminen voi tehdä vain parhaansa. Toisin kuin ritarit, me saamme uuden mahdollisuuden hirviön kanssa, jos epäonnistumme ensimmäisellä kerralla.
Annetaan kellon tikittää ja nautitaan viimeisestä vuodesta. Aamuja on jäljellä enää sata, joten nostetaan nenä kirjasta ja juhlitaan ritarillisesti! Boom kah!
