Viime viikon perjantaina monen abin pitkä odotus palkittiin. Lopullisten ylioppilaskirjoitusten tuloksien saapuminen aiheutti muun muassa jatkuvan puhelimen soimisen ja Facebookin ylikuormituksen. Jokatoinen Facebook-päivitys koski yo-tuloksia: ”ylioppilas -13, vita mössan, musta tulee sittenkin ylioppilas”, ”kiva ku teist tulee ylioppilaita…”.
Tuloksia saatiin odotella kahdeksan viikon ajan. Ne viikot olivat pitkiä ja stressaavia. Monen abin odotus palkittiin, myös minun.
Viimeisen vuoden kevät on nyt melkein ohi. Kokonaisuudessaan kevät oli todella stressaava. Ensin oli suuri luku-urakka, toisille vähän suurempi kuin toisille. Ahkeran lukutyön tehtyäni ja kirjoitusten loputtua alkoi mielestäni se stressaavin aika: jatkuva mielessä jossittelu, laskeeko pisteet ja mihin ne riittävät. Lisästressiä loi vielä valmistautuminen valintakokeisiin. Itse olen kokenut edelliset viisi kuukautta elämäni stressaavammaksi ajaksi. Oikein mitään ei voinut tehdä, ainostaan odottaa. Meille abeille tuli viime torstaina tieto, siitä että tulokset saapuvat koululle perjantaina. Odotus olisi vihdoin ohi.
Tulokset saatuani ja varmistuttuani siitä, että saan painaa kesäkuun ensimmäisenä päivänä valkolakin päähän, oli tunteeni mahtava! Ensin minut valtasi suuri ilo ja helpotus, että vihdoin se on ohi! Kuitenkin itse en voinut uskoa todeksi sitä, että kolmen vuoden lukiouurastus on nyt takana.
Tuloksien saapuminen sai ainakin meidän perheessämme liikettä niveliin. Nyt on hirveä kiire saada kaikki paikat kuntoon ja siistiksi. Onneksi jo etukäteen hankittu ylioppilaslakki ja mekko eivät tuota lisästressiä. Vaikeutta tuo myös juhlien järjestelyssä kutsuvieraslista. Ylioppilasjuhlat ovat olleet kautta aikojen niin sanottu ”kuka tahansa saa tulla”-juhla, mutta silti on hyvä huomioida läheisiänsä soittamalla tai lähettämällä kutsun postitse. Itse istuin puhelin kourassa melkein koko lauantaipäivän soitellen vielä viimeiset sukulaiset ja ystävät. Ylioppilasjuhlat ovat myös hyvin perinteiset juhlat. Juhlapöydässä tarjoillaan lähes aina voileipäkakkua ja täytekakkua, mutta pieni erilaisuus ei näissä juhlissa ainakaan tee haittaa. Useimmat vieraat käyvät helposti vertailemassa parinkin pöydän herkkuja.
Juhlien järjestelyssä tulee aina vastaan kompastuskiviä: otetaanko pitopalvelu, paljonko kutsuntaan vieraita? Minut yllätti ihmisten lahjatoivekysymyksiin vastaaminen. Kuka tässä vaiheessa tietää jo, mistä astioista haluaa syödä seuraavat kaksikymmentä vuotta ja vaaditaanko opiskelija-asunnossa pussilakanat yhdelle vai kahdelle hengelle?
Nyt ei kuitenkaan enää juhlien järjestäminen aiheuta harmaita hiuksia minulle, koska nautin suuresti tästä onnesta ja ilosta, enkä malta odottaa reilua kymmentä päivää, kun meidän lukiomme uudet ylioppilaat seisovat valkoiset ylioppilaslakit päässään ja laulavat Gaudeamus igituria. Varmasti ainakin minä muistelen läpi elämäni parhaita hetkiä lukiosta ja itsensä voittamista kirjoituksissa. Lämpimät onnittelut minulta kaikille uusille ylioppilaille ja heidän läheisilleen, sekä suuri kiitos lukiomme opettajille!
