Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset ovat nyt vihdoinkin ohi. Astuessaan viimeistä kertaa liikuntasalin ovesta ulos valtasi suuri helpotuksentunne jok’ikisen abiturientin pääkopan. Nyt ne ovat ohi. Nyt loppui kuukausikaupalla kestänyt pänttääminen. Tunne oli epätodellinen. Alkuvuoden aikana oli vaikea kuvitellakaan elämää oppikirjojen kiehtovan maailman ulkopuolella. Mutta kyllä muutakin elämää onneksi on. Nyt on abilla mahdollisuus oman harkintakykynsä mukaan rentoutua hetkeksi, tai vaikka vähän pidemmäksikin hetkeksi raastavan abikevään jälkeen. Uudet tuulet alkavat kuitenkin jo hiljalleen puhallella.
Vaikka kirjoitusten loppuminen aiheutti useimmissa abeissa ensiksi suuren ilon ja vapautumisentunteen, liittyy tähän ajanjaksoon, jota olemme juuri nyt käymässä läpi, vastakohtaisiakin tuntemuksia. Eron hetki on nimittäin käsillä. Lukion jälkeen suuntaamme kukin omiin suuntiimme: yksi pyrkii Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan, toinen teekkariksi Lappeenrantaan, kolmas Rovaniemen poronhoitolinjalle, neljäs pitää välivuoden ja viides siirtyy suoraan työelämään lähimarketin kassalle. Tällainen eriytymisilmiö aiheuttaa valitettavasti, mutta väistämättömästi, joidenkin kaverisuhteidemme katkeamisen. Vahvimmat suhteet eivät tietenkään järky, onhan nykytekniikan avulla yhteydenpito tuhansienkin kilometrien päähän vaivatonta.
Olemme useimmat kuluttaneet koulunpenkkiä jo 12 vuotta. Siirtyminen tästä tutusta ja turvallisesta järjestelmästä uuteen tuntemattomaan saattaa tuntua pelottavalta, jopa järkyttävältä. Tai toisaalta hyvin mielenkiintoiselta ja pitkään odotetulta. Olemme aikuistumis- ja itsenäistymisvaiheessa, kukin omassa vauhdissamme, ja monet meistä ovatkin varmasti jo kyllästyneet holhoukseen niin koulumaailmassa kuin kotiympäristössäkin. Muutto omaan asuntoon, vaikkapa täysin vieraalle paikkakunnalle uusien ihmisten keskelle saattaa vaikuttaa houkuttelevalta, kiehtovalta ja jännittävältä. Varsinkin, kun piskuisen Hyrylän kadut, kaupat ja perunapellot ovat tulleet vuosien saatossa jo aivan liian tutuiksi. Seuraavat askeleet odottavat ottajiansa elämässämme, ja mehän todella olemme valmiit ottamaan ne.
Abiuden aikakausi alkaa olla osaltamme päätöksessään. Vuoden kestävän ajanjakson kliimaksi eli penkkarit ja sen jälkeinen abiristeily ovat jo kauan sitten taaksejääneitä tapahtumia. Vielä on tietysti edessä kesäkuun ensimmäisen päivän ylioppilasjuhlat, joita abit odottavat innokkaasti, osa tosin ehkä valitettavasti turhaan. Kaikista suomalaisabeista ei kovasta yrityksestä huolimatta tai juuri sen puuttumisesta johtuen tule koskaan ylioppilaita. Juhlien peruminen ja valkolakin palauttaminen Stockmannille ovat asioita, joita ei toivoisi sattuvan kenellekään. Jokaisen, joka on kevään ylioppilaskoerumbassa yrittänyt kaikkensa, on kuitenkin syytä olla itseensä tyytyväinen, oli tuloksena sitten neljä improbaturia tai kymmenen laudaturia tai mitä tahansa siltä väliltä. Faktahan on kuitenkin se, ettei omia kykyjään voi ylittää. Eikä kenenkään maailma kirjoitusarvosanoihin tule päättymään. Nyt vaan innolla kyselemään opettajilta alustavia pisteitä ja jännityksellä odottamaan, mitä tuleman pitää.
Toivotan kaikille abeille oikein menestyksekästä tulevaisuutta ja intoa jatko-opiskeluihin. Monilla lähestyvät jatko-opiskelupaikkojen pääsykokeetkin jo hurjaa vauhtia, joten toivottavasti motivaatiota ja aikaa on riittävästi niihin valmistautumiseen. Opiskelupaikat ovat nykypäivänä tiukassa, joten keskittyminen on jo viimeistään pääsiäisen jälkeen syytä kääntää pääsykokeisiin. Suotakoon nyt kuitenkin jokaiselle ainakin muutama stressitön ja kirjaton päivä. Ne me abit olemme ahkeruudellamme ansainneet. Tehkäämme jotakin, joka tuottaa meille iloa ja rentoutusta. Näin energiavarastommekin kasvavat uusien haasteiden odottaessa.
Vinkiksi vielä kaikille, että ylioppilasjuhlatamineet kannattaa hankkia jo hyvissä ajoin etukäteen. Kaupoissa nimittäin on melkoinen vilinä ja vilske jälleen toukokuun viimeisinä päivinä mattimyöhäisten ollessa liikkeellä, eikä valikoimissakaan ole silloin enää hirmuisesti valinnan varaa.
