Ajan hiljaista tietä Tuusulassa. Ainoa tuntomerkki, jonka avulla minun tulisi löytää Pokémon-mestari Öjvind Svinhufvudin luokse, on kotipihalla seisova Piaggio-merkkinen Ape-mopoauto. Aikani ajettuani näen jotain punaista puiden välistä ja löydän perille salaiseen mestarin tukikohtaan.
Seuraava haaste on löytää oikea ovi.
Tarpeeksi viitottuani epämääräistä salakieltä ikkunan läpi, minut päästetään sisälle aloittamaan haastattelu.
Aloitan kysymällä Svinhufvudilta, onko Pokémon-kouluttaja hänen unelma-ammattinsa, mutta joudun valitettavasti pettymään suuresti heti alkuun kuullessani kielteisen vastauksen. Ammatiksi Svinhufvud ei ole kuvitellut tätä jo pitkälle edennyttä harrastusta.
”Olen pelannut Pokémon-korteilla viidennestä luokasta asti, kun kuulin ensimmäisen kerran kavereilta, että niillä voi edes pelata. Sitä ennen olin vain kerännyt kortteja, joista ensimmäiset sain ala-asteen toisella luokalla mutsin työkaverilta.”
Svinhufvud on siis pelannut vasta viisi vuotta, mutta on jo nyt maajoukkueessa Suomen parhaimpien joukossa.
”Mä olin aika paska pelaamaan, ennen kuin pullatin kaikissa kauden turnauksissa ja pääsin vuonna 2010 maajoukkueeseen. Siitä eteenpäin olen ollut siellä. Suomessa pelaajat ovat yleensä kolmekymppisiä, ja ne omistavat korttejakin kaksitoista kertaa enemmän kuin minä. Minulla on vaan 300 000-400 000.”
Kuinka usein ostat kortteja, jos niitä on jo noin paljon? Niistähän on varmaan mahdotonta löytää jotain tiettyä korttia, elleivät ne ole jotenkin hyvässä järjestyksessä.
”No mä on ostan kortteja joka toinen kuukausi 200 eurolla eli 720 kappaletta. Ja mun kortteja on siis täällä kaikkialla läjissä. Kuten varmaan huomaat, mutta ne ovat kuitenkin järjestyksessä!”
En usko, että niistä voi löytää edes Pikachua nopeasti, joten otan aikaa Svinhufvudin etsimisestä. Minuutin kuluttua Pikachu on kuitenkin omassa kädessäni ihailtavani.
Entä kuinka harjoittelet Pokémon-korteilla pelaamista?
”En harjoittele. Riittää, kun tajuaa kerran pelin idean ja sitten pelaa muutaman kerran viikossa. Nyt käytän omaa taktiikkaa ja pelaan aina silloin tällöin itseäni tai kavereita vastaan. Kuulun myös joukkueeseen Hyvinkäällä, ja meillä on lauantaisin tapaamisia, joissa pelataan aina.”
Svinhufvud kertoo Suomen muistakin joukkueista. Hyvinkään joukkue on suurin ja paras, ja Turun joukkue on huonoin. Hyvinkään joukkueella on ollut myös sponsori, joka tuki joukkueen toimintaa. Joukkueen vetäjä Esa Juntunen on Svinhufvudin mukaan Suomen paras Pokémon-pelaaja ja kaikki Hyvinkään joukkueessa kuuntelevat hänen strategioitaan, vaikka kukaan ei käytäkään niitä koskaan turnauksissa.
Strategioista puheen ollen. Onko Pokémon tv-ohjelman katsomisesta mitään hyötyä strategiaa suunnitellessa?
”En katso sitä ohjelmaa. Sillä ei ole mitään yhteistä Pokémon-korttien kanssa. Kortit tuli ensin, ja mitkään Pokémon-tavarat eivät oikeastaan liity itse kortteihin mitenkään.”
Mutta hahmothan ovat samoja? Mikä on suosikkipokémonisi?
”Varmaan Ganger, koska se on niin helvetin tuuripainotteinen kortti. Kaikkia aina harmitti, kun mä voitin sillä heitellen noppia ja kolikoita, enkä edes paljoa ajatellut mitään. Sain sen joskus pari joulua sitten, eikä kukaan muu ole tykännyt pelata sillä. Eikä se ole arvokaskaan.”
Suosikkipokémoninsa hän ei kuitenkaan haluaisi itse olla. Pitkän mietinnän jälkeen Svinhufvud saa vihdoin päätettyä mikä Pokémon olisi.
”Varmaan Magikarp, koska se on niin hyödytön.”
Turhia Pokémoneja häneltä löytyy paljon. Pelikäytössä on vain 300-400 korttia, eli noin tuhannesosa kaikista hänen omistamista korteistaan.
”Tuo on yllättävän vähän. Monilla muilla on suurempi budjetti ja niillä onkin se 2000-3000 korttia käytössä. Mä menen joka vuosi vähän säästöbudjetilla, joten en saa ikinä mitään parhaita kortteja käsiini.”
Väitän, että hyvien korttien saaminen on vain tuurista kiinni, jolloin Svinhufvud menee lipsauttamaan, kuinka saadaan hyviä kortteja.
”Itse asiassa voi tietää, mitä kortteja paketista tulee, vaikkei avaisikaan sitä. Jos osaa katsoa, niin siellä pakettien sivuissa näkyy koodit, jotka tunnistavat vaan kunnon pelaajat. Jokaisessa pakassa tulee silti korkeintaan yksi hyvä ja yhdeksän turhaa korttia.”
Pyörittelen yhtä pakettia käsissäni yrittäen etsiä koodia reunasta, mutta en näe mitään siihen viittaavaa. Epäilen hieman, että Svinhufvud taisi juuri keksiä omiaan, mutta päätän olla hiljaa, etten nolaa itseäni. Kuinka arvokkaita korttisi sitten ovat, jos muka tiedät etukäteen mitä saat?
”No ensinnäkin olen itse ostanut ehkä 80 000 korttia ja loput olen saanut jostakin tutuilta. Tällä hetkellä arvokkain korttini on varmaankin Thundurus-EX, 80€. Kaikkien aikojen kallein korttini Luxray LV. X oli 230€, ja sain sen paketin nurkasta katsomalla.”
Öjvindin kallein omistama kortti koskaan oli Luxray LV. X
Mietin edelleen, voisiko olla mahdollista katsoa nurkasta kortit ennen paketin ostamista ja avaamista.
”Kaikki, jotka osaavat katsoa kortit etukäteen, tekevät niin. Missään ei ikinä kerrota, miten se tehdään. Kukaan ei halua, että kaverit saa parempia kortteja kuin itse. Jouduin itsekin fundeeraamaan sen ilman apuja.”
Suomessa tästä tietää Svinhufvudin mukaan vain muutama, mutta Yhdysvalloissa tämä on täysin yleistä. Yritän udella lisää inside-tietoa häneltä ja pienellä taivuttelulla saan kuulla vielä jotakin.
”Kumminkin jotkut japanilaiset hyökkää Hyveen sivuille ja saa tietää tästä… Siis meillä suomalaisilla on salainen pakka MM-kisoja varten. Tai siis se on Esan ja mun. Ei kukaan muu suomalainenkaan tiedä siitä.”
Kysyn vielä, voisiko Svinhufvud opettaa lyhyesti minut pelaamaan Pokémon-korteilla, mutta tämä on ilmeisesti mahdotonta, ja hän vain nauraa päälle. Kai minun täytyy sitten tyytyä keräämään Pokémoneja vain perinteisellä Game Boy -konsolilla.
