Selitä seuraavat hashtagit, Minna Pessa-Makkonen

Selitä seuraavat hashtagit, Minna Pessa-Makkonen

Minna

Helsinkiläinen Minna Pessa-Makkonen on ollut toinen lukiomme äidinkielen opettajista kohta seitsemän vuoden ajan, ja tavallisten kurssien opettamisen lisäksi hän on muun muassa toinen Hyveen ohjaavista opettajista, 13C-ryhmän ryhmänohjaaja ja tutor-toiminnan toinen vastuuopettaja.

 

Mikä on lempikirjallisuuslajisi, kirjasi ja kirjailijasi?

– Mä tykkään monenlaisesta kirjallisuudesta eli ei ole yhtä suosikkilajia. Lempikirjailijani on ehkä José Saramago, ja toisaalta myös Stephen King. Ihan kaikista eniten mun suosikkikirja on José Saramagon ”Kertomus sokeudesta” ja lisäksi tällä hetkellä olen innostunut Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-kirjasarjasta. Odotan kovasti, että siitä tulee neljäs osa. Ne on omaelämäkertoja ja jotenkin niin henkilökohtaisia, että onnistuvat sanomaan jotain tosi yleistä ja hienoa siitä, millaisia me ihmiset ollaan. Ne on koukuttavia.

Ärsyttääkö ”alkaa tekemään”?

– Ärsyttää. Kotuksella on lähtenyt ehkä vähän käsistä viime aikoina. Tai ei ”alkaa tekemään” mua oikeasti ärsytä. Se ärsyttää mua sen takia, että olen tottunut korjaamaan sen. Lisäksi kaikki kielenhuollon yo-valmennusmonisteet menevät uusiksi, kun ne tekee tällaisia muutoksia. Ainoa kielenhuollollinen asia, mikä mua oikeasti ärsyttää on sinä-passiivi.

Miten muuttaisit suomen kieltä?

– En muuttaisi sitä, se muuttuu itsekin.

Kummat ovat pahempia: yhdyssanavirheet vai pilkkuvirheet?

– Yhdyssanavirheet.

Mitä kirjaa luet tällä hetkellä?

– Margaret Atwoodin Herran tarhurit -nimistä kirjaa.

Pystytkö jättämään ammattisi lomilla, vai häiritsevätkö kielivirheet vapaa-ajalla?

– [Syvä huokaus.] Kyllä varmaan. En mä oikeasti ihan hirveästi ärsyynny kielivirheistä. En ole sellainen kielipoliisi, joka koko ajan käy huomauttelemassa. Enemmänkin mua ehkä huvittaa. Tykkään Facebookin Yhdyssana on yhdyssana -ryhmästä, jossa nauretaan muiden kielivirheille.

Pinterest, Instagram, Twitter vai Facebook?

– Twitter. Siellä on mielenkiintoisimmat keskustelut esimerkiksi opetusalasta.

Haluaisitko kirjoittaa kirjan?

– En tiedä, ehkä.

Jos saisit valita äidinkielesi uudelleen, minkä kielen valitsisit?

– Voi vitsi, ruotsi! Ruotsi on ihana maa. Ruotsalaiset on ihania, ja musta olisi tosi hauskaa olla suomenruotsalainen niin voisi mennä Ruotsiin vähäksi aikaa asumaan ja tehdä siellä töitä. Ruotsalaiset ovat mahtavia!

Mikä oli ensimmäinen sanasi?

– En tiedä. Täytyy kysyy äidiltä. Toivottavasti se oli äiti.

Mikä on suosikkimurteesi? Entä inhokki?

– Hmm… Mun suosikkimurre on varmaan Tampereen alueen murre ja en inhoa murteita. Itse puhun ainoastaan stadin slangia vähän, enemmän kuin täällä Tuusulassa kuitenkin.

Onko yksi vanha kirja parempi kuin pussillinen uusia?

– Usein.

E-kirja vai perinteinen kirja?

– Sekä että. Tykkään siitä siis, että on kirja, jota voi selailla, ja kirjasta ihan esineenäkin. Nyt viime aikoina oon lukenut paljon e-kirjoja. Se on niin helppoa, kun sinne saa hirvittävän määrän kirjoja, ja ne on mukana aina. Ei tarvitse miettiä.

Onko opiskelijoiden kielitaito muuttunut internetslangin yleistyttyä?

– On. Internetissä on totuttu siihen, että asiat sanotaan lyhyesti, ja vaikka on taito osata sanoa asiat lyhyesti, niin pitkien tekstien tuottaminen vaikeutuu selkeästi opiskelijoilla koko ajan. Ja yhdyssanavirheet lisääntyy.

Selitä seuraavat hashtagit:

#Selfie

– Omakuva

#TBT

– En tiedä. Siis ”tbt”? Ei tuu mitään. Mikä se on?
– Se on ”Throwback thursday” eli ikään kuin ”Takaumatorstai” suomeksi.
– Aa joo totta kai!  Kyllä mä sen tiedän.

#Potkikaa

– No voi ei, en tiedä sitäkään! Ei kuulosta kivalta.
– Siis se on käännös englanninkielisestä hashtagista ”Kik me” ja tarkoittaa ”Jutelkaa Kikissä”.
– Aa joo, tiedän. En ole koskaan käyttänyt, olen ihan väärää ikäluokkaa.

#F4F

– Friends for ever?
– ”Follow for follow” eli suomennettuna: ”Seuraus seuraamisesta”.

#OOTD

– Kamala mitä sä kysyt multa tämmöisiä. En minä tiedä! Mun hastagit on näit #äi2twippi, #opehommat tai #perhearki.
– Se tarkoittaa siis ”Outfit of the day” eli päivän asukokonaisuus suomeksi.

Mikä on ollut viime aikoina suuri hyveesi?

– Mun olisi pitänyt miettii tää valmiiksi, kun tiesin et tää tulee… Viime aikoina mun suurin hyve on ollut se, että olen hemmotellut mun perhettä hyvällä ruoalla.

Avatar photo
Miika Kosloff

Hyveen graafinen päätoimittaja vuosina 2013-2015. Harrastuksinaan tällä sopivasti perfektionistillä tekniikan ylioppilaalla on valo- ja videokuvauksen lisäksi lähinnä tekniikalla räplääminen.