”Hei, sä varmaan tulit haastattelemaan rehtoria?” kanslisti arvaa ja opastaa rehtorin päämajayksikköön. Sinne minne ei vapaaehtoisesti mennä.
Rehtori Riitta Eeronheimo on valmis haastatteluun. Tosin työpöytä ei ole. Puupinta peittyy tärkeisiin ja ei-niin-tärkeisiin lippulappusiin, joita pitävät paikallaan useat irralliset kynät. Töitä siis riittää, mikä tuleekin nopeasti ilmi. Nyt Eeronheimolla on 24. vuosi menossa rehtorina Hyrylän lukiossa, ja työhön kuuluu ryhmänohjausta nelivuotisille, jonkin verran matematiikan ja fysiikan opettamista sekä runsaasti henkilöstö- ja taloushallintoa ynnä muuta suunnittelua.
Luontokuvaus harrastuksena
Mutta voiko lapsuuden toiveammatti olla rehtori?
”Se oli arkkitehti. Tai rakennusalan diplomi-insinööri. Tommonen ammattihaave kesti koko keskikouluajan ja lukioajan, mutta sitten kun tuli hakuaika, niin en hakenut.”
Eeronheimon vei mennessään matematiikka ja ihastus fysiikkaan. Molemmista hän kuitenkin teki laudaturit.
”Aina on ollut opiskelu mielessä. Tällä hetkellä opiskelen Photoshopin käyttöä. Koska olen palannut takaisin valokuvausharrastuksen piiriin. Luontokuvaukseen. Olin viettämässä syntymäpäiviäni Brasiliassa syyskuussa. Maailman suurimmalla kosteikkoalueella Pantanalissa olin kahdeksan vuorokautta. Kuvasin jaguaareja ja kaimaaneja ja valtavan suurta määrää erilaisia lintuja. Myöskin näitä vyötiäisiä. Sellaista, joka on tuolla koulun vitriinissäkin.”
Keskustelu luonnosta jatkuu pitkään. Yhteensä seitsemän kertaa Eeronheimo näki matkallaan jaguaarin ja seurasi kahta sellaista pidemmänkin aikaa.
”Esimerkki luonnonkiertokulusta. Kun toinen alkaa syömään toista. Kuolleena kaimaani kääntyy selälleensä. Käpälät on pystyssä. Sen jälkeen korppikotkat tulevat syömään. Sitten korppikotka etsii kaimaanista heikoimman kohdan. Arvaa mikä se vois olla?”
Toimittajan vastaus kaula on väärin.
”Voisi luulla, mutta ne lähti just päinvastaisesta päästä”, rehtori paljastaa ja ilmassa on pientä naurua. ”Siinä on mun mielestä aikamoinen näky.”
Kuvaaja: Riitta Eeronheimo
Abiturientit alkavat kohta panikoida kevään ylioppilaskokeita, mutta myös penkkareita.
Millä rehtori tuotaisiin kouluun tänä vuonna? Lähdemme tietysti haastamaan parasta kulkuvälinettä!
”Mä olen saapunut akantappajalla. Se on sivuvaunuinen moottoripyörä. Olen saapunut helikopterikuljetuksella, niin että poliisiauto haki kotoa ja vei minut tuonne Malmin kentälle ja sieltä se helikopteri laskeutui tuonne koulun pihaan. Tämä tapahtui vuonna 1997.”
Taitaa olla vaikea laittaa helikopteria paremmaksi…
”Sitten olen ratsastanut aivan niin kuin Jeesus. Nimittäin mulla oli vaalea tällainen villakangastakki ja salkku kädessä ja istuin sivuttain. Ratsastin Riihikalliosta. Ainoastaan puuttui nämä lehvät, joita joku olisi laittanu eteen. Huumoria on kyllä ollut. Ja postipaketti on ollut aika hieno juttu! Mut oli puettu postin keltaseen sadeasuun – housut ja takki. Ja sit siihen oli laitettu postipaketti. Postista tultiin mut hakemaan ja sihteerin piti minut lunastaa.”
Abirentuista puheen ollen. Mihin kaikkeen joutuu venymään, jotta saisi pelastettua abin kirjoitukset?
Eeronheimo kehuu suurinta osaa abeista, jotka hoitavat hyvin asiansa. Sen sijaan joillakin elämäntilanne on sekaisin.
”Sekaisin menon aiheuttaa myös se, että abilla on kännykkä.”
Eeronheimo meinaa tällä sitä, että jos asuu yksin ja kännykkä on ainoa herätyskello, voi joskus akku pettää.
”Silloin voi rehtori hypätä autoon, koputtaa oveen ja herättää. ’Nyt äkkiä kouluun! Nyt on ylioppilaskirjoitukset menossa. Minä hommaan kyllä välineet ja eväät.’”
Ajatusvirheitä sattuu jokaiselle, eikä rehtorin tarvitsisi huolehtia näinkään paljon.
”Mutta sydäntä on. Joskus tulee tehtyä tällaista.”
Ylioppilaskirjoituksissa kokonaisuuksien hallintaa
Minkä takia oppilaiden tulisi valita Hyrylän lukio yhteisvalinnassa?
Tähän rehtorilla riittää perusteita. Kohtuullisen kokoisessa lukiossa oppii tuntemaan toisensa ja itseään voi toteuttaa monella eri tavalla. On filosofian keskustelukerhoa, Platonin akatemiaa ja vaikka Agora-matkaa. Lukio on lähellä, ja tänne on helppo tulla.
”Monet ajattelee, että lähtisi muualle, mutta matkoja tulee, koulupäivät pitenee, harrastukset vähenee.”
Eeronheimo kehuu myös oppilaskunnan hallitusta. He käyvät opettajankokouksissa ja järjestävät kahvituksia. Mutta eniten kiitosta saa Elävä kirjasto.
”Viime vuonna se oli aivan upea! Mietin, minkälaisia kontakteja tuollaisilla nuorilla opiskelijoilla on, että saavat niin paljon julkkiksia tänne. Johanna Tukiaisesta tuli esiin aivan uusia piirteitä. Paavo Väyrynen ja Salattujen elämien Ismo Laitelan näyttelijä Esko Koverokin saatiin paikalle! Tämä on ainoa lukio, jossa tapahtuma on jo perinne.”
Hyrylässä yritämme löytää toistemme vahvuusalueita ja tukea niitä parhaimman mukaan.
”Viime keväänä tää tyttö kirjoitti kuusi laudaturia, niin kyllähän se oli aivan upea. Tavallinen lukio antaa erilaisille opiskelijoille kaikille menestymisen mahdollisuuden. Ja mistä sitä nauttii? Pojat ovat tottuneet osallistumaan asioihin, vaikka yleensä ajatellaan, että tytöt puuhaa kaikkea lukioissa. Meillä on mahdollisuuksia.”
Ylioppilaskirjoituksiin vinkkeinä Eeronheimo painottaa erityisesti kokonaisuuksien hallintaa.
”Esimerkiksi kysymys hiukkasfysiikasta. Mie kertoisin laajemmin, mitä se on tutkimuksena, Cern ja Higgsin hiukkanen. Ja jos on vielä opiskelija, joka on päässyt Cernissä käymään! Lisäisin nämäkin tiedot. En kovin suppeassa mielessä vastaisi. Hiukkasfysiikkaa on vähän mainittu fysiikan ykköskurssilla ja lisää atomi- ja ydinfysiikassa muistaakseni.”
Kuvaaja: Riitta Eeronheimo
Pakko kysyä väliin jotain kevyempää. Eli rehtorin arvomaailmaa ja oppiaineisiin sidonnaisia kysymyksiä.
Kuuluuko Suvivirsi kevätjuhlaan?
Tuumaustauko on jo pidemmän puoleinen. Harkitusti Eeronheimo puolustaa Suvivirttä.
”Siitä on kaikonnu sellainen uskonnollinen merkitys pois. Sen voi ajatella, että luonto herää. En koe siinä mitää, että se aiheuttaisi ongelmia.”
Entä kuinka moni prosenttisesti lyhyt matikka on prosenttilaskuja?
”Ihan hyvin yhen tai kahen tehtävän eestä, mitä ylioppilaskirjoituksissa vaaditaan. Ekassa ja kolmoskurssissa on eniten.”
Fysiikan osalta Eeronheimoa ei kiinnosta niin paljon Felix Baumgartnerin ennätyshypyn fysiikan lait. Enemmän häntä kiinnostavat tähtitiede ja hiukkasfysiikan asiat.
Tupakan poltto ärsyttää, tulevaisuus kiinnostaa
Eeronheimon murre alkaa kuulua yhä enemmän läpi, mitä kauemmin juttelemme. Tulee myös ilmi, että hän on kotoisin Tornionjokilaaksosta. Nykyään hän asuu Helsingissä, ja on asunut 16 vuotta Tuusulassa.
”Mie olin sitä mieltä, että jokaisen pitäisi ehtiä kouluun 25 minuuttia yli 8. On erittäin tärkeää, ettei opettajan tarvitse aloittaa opetusta moneen kertaan siinä tunnin alussa”, tunnustaa Eeronheimo suoraan, että varttijärjestelmä ei miellyttänyt häntä alun perin.
Ja mikäpä opiskelijoissa eniten häntä ärsyttää?
”Tupakanpoltto. Onneks se on vähentynyt. Ja sitten tämä tapa, että jätetään viimeiseen hetkeen asioitten hoito.”
Tulevaisuus kiinnostaa selkeästi rehtoria, sillä ennustuksiinsa hän käyttää runsaasti aikaa ja perusteluita.
”Mie uskon että ne kaikki (Hyrylän, Jokelan, Kellokosken lukiot) tulevat olemaan jossain vaiheessa yhtä. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset vaatii uutta laitteistoa, mutta se ei ole lainkaan yksinkertainen asia. Eihän ne ole mitkään sähköiset ylioppilaskirjoitukset, jos me käytetään tietokonetta vain tekstinkäsittelyyn. Silloin pitää olla jotakin muuta!”
Esimerkkeinä hän mainitsee jonkin esseen teon tai pienen tutkielman, jonka tiedot etsitään netistä ja kirjoitetaan omin sanoin kuudessa tunnissa.
”Vuonna 2017 on nyt povattu, että sellainen voisi tulla. Ehkä 2016. Siihen mennessä tulee painetta jo muuttaa opetussuunnitelmaa.” Ja mielensä Eeronheimo pahoitti aamulla lehteä lukiessaan, että konsertti/valtuustosalit rakennetaan seurakuntakeskukseen.
”Koska niin kauan kun mie oon tässä talossa ollu, niin on suunniteltu uutta lukiorakennusta. Ja mulla on täällä 24. vuosi menossa. Aattelin, että nyt! Voisi kuntakin panostaa nuoriin, koska nuorissa on meidän tulevaisuus.”
Pakkoruotsin inhoajat. Voitte huokaista helpotuksesta. Nimittäin, jos Eeronheimo saisi päättää, niin ne kaksi vierasta kieltä saisi itse valita.
”Se voisi jollakin tavalla motivoida. Jollakin tavalla meidän tulisi miettiä kielitaitomme monipuolistumista.” Lisäksi hänen mukaansa pitäisi miettiä, onko oikein, että terveystiedossa on vain kolme kurssia, kun fysiikassa valtakunnallisia syventäviä on peräti kahdeksan. Niillä on usein sama reaalin painoarvo monissa jatko-opiskelupaikoissa.
Rehtori huokaa. Toimittaja haastaa hänet kertomaan vitsin.
”No joo… Kirjoitusvirheistä. Olin joskus opetuspäällikkönä Varkaudessa. Silloinen kouluhallitus lähetti virallisen kirjeen, joka käsitteli Kuoppakankaan lukion asioita. Ja kun tiedät, niin kirjoitusvirheitä tulee helposti ja sitä ei huomaa, niin päätöksessä luki Kuppakankaan lukio.”
Pientä hekottelua syntyy. Tosielämän tilanteet ovat usein perinteisiä koululaisvitsejä hauskempia.
”Wordilla kun piti kerran kirjoittaa Ahokas, niin kone näytti, että se on väärin, ja kone korjasi sen. Sen jälkeen siinä luki avokas.”
Helposti lähestyttävä lenkkeilijä
Eeronheimosta saa varsin positiivisen kuvan, mutta millaiseksi johtajaksi hän omin sanoin itseään kuvaa?
”Toisten mielestä mä olen helposti lähestyttävä. Joskus sanon suoraan – pilke silmäkulmassa kumminkin. Vaikka aina se ei näy”, rehtori lisää.
”Olen avoin niin pitkään kuin se on mahdollista. Noh mähän myös rakastan matematiikkaa, joten talous pitää olla kunnossa. Ja joskus kun ei asiat ratkea heti, niin ne jää vellomaan päähän. Arvaas milloin ne ratkeaa? Useasti, kun olen neulonut sukkaa.”
Kolmen varttia on mennyt ja siirrytään perinteiseen kysymykseen: Mikä on ollut viime aikoina suurin hyveesi?
”Varmaan, että olen huolehtinut itsestäni. Teen useasti viikonloppuisin pitkiä lenkkejä. Joskus jopa 15 kilometria. Se auttaa minua työssä jaksamisessa. Ja nautin vapaa-ajalla kulttuurista. Muun muassa jazzista pidän. Ja mistä tahansa, jonka voin korvien ja silmien kautta elää!”
Eeronheimo myöntää tehneensä uransa alkupuolella töitä yötä päivää. Mutta kuulemma kaikki tekevät niin jossain vaiheessa.
Haastattelu on käyty, ja enää kuvat pitäisi ottaa. Eeronheimo sanoo henkilökuvausta vaikeimmaksi, sillä kuva pitää asetella hyvin. Paineet kasautuvat toimittajalle. Rehtori kampaa hiuksiaan ja toimittaja näppäilee testikuvia.
”Katso, ettei silmät ole kiinni!”
Toimittaja huokaisee helpotuksesta, kun lopulta yksi kuva hyväksytään.
”Niin ja voin lähettää niitä kuvia niistä kaimaaneista. Sitä kuvaa, jossa poseeraan kaimaanin kanssa ottamalla hännästä kiinni, en valitettavasti voi lähettää. Kuva on kamerassa Lappeenrannassa ja omistaja lähtee Australiaan ottamaan kuvia auringonpimennyksestä. Upeaa olisi ollut lähteä itsekin mukaan, mutta pitäähän sitä joskus käydä töissäkin!”
