Päivän antiin kuului muiden muassa Juha Savolaisen mielenkiintoinen esitys aiheenaan Tieteiden ja taiteiden kohtaaminen. Sarjassaan kuudestoista Platonin Akatemia järjestettiin 16. toukokuuta perinteen mukaisesti Järvenpään Kallio-Kuninkalassa. Kuten aikaisempina vuosina myös nyt…
Viimeiset sanat ja lakki päähän
Abin postkirjoitukselliseen aikaan, eli jälkeen varsinaisten ylioppilaskirjoitusten, kuuluu yleensä yksi yhdistävä asia ennen valmistujaisjuhlia. Tietysti tuon tervetulleen koulusta vapaan ajan käyttää kukin tavallaan töitä tehden, lomaillen tai pääsykokeisiin lukien. Kuitenkin…
Toisen urakka on toisen kurssikoe
Olin ystäväni kanssa teellä toisen reaalikoepäivän jälkeen. Tunnelma oli voitonriemuinen ja helpottunut, koska enää jäljellä olisi vain matematiikka ja sitten piinaava koitos olisi ohitse. Keskustelimme rooiboskupposten äärellä eräästä lempiaiheestamme, ja…
Hyvin suunniteltu on teoriassa puoliksi tehty
Muistan, kun joskus lukion alussa taisin kuulla puhuttavan lukusuunnitelmasta. Kuulemma olisi joka koeviikolla hyvä tehdä erikseen oma lukusuunnitelma, jotta pystyisi hyödyntämään ajan mahdollisimman tehokkaasti. Arvatkaa vain, teinkö lukusuunnitelmaa kertaakaan. Koeviikkorutiini…
Vaalihuumaa ehdokkaiden haastatteluista
Niinistö vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi nuoria koskevaan kysymykseen. Viime viikon sunnuntaina valittiin Suomelle presidentti Tarja Halosen seuraajaksi seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Kokoomuksen Sauli Niinistö päihitti vihreiden Pekka Haaviston prosentein 62,6–37,4. Tulos on ja pysyy, enkä näin…
Elävä kirjasto 2011 sytytti lukiolaiset!
Keskiviikkoaamuna 16.11. kävi Hyrylän lukion kirjastossa jo kova tohina. Korjasimme viime hetken muutoksia osallistujalistaan, keitimme kahvia ja vastaanotimme vierailevat tähdet mukaan tekemään kanssamme tätä varsin mielenkiintoista päivää. Samalla kun juhlistettiin…
Olisittepa olleet näkemässä
Oli suoranainen sääli, jopa häpeä ja huutava vääryys, ettei lukiomme joulujuhlaan 21.12.2011 ottanut osaa kuin kourallinen toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita. Perinteisesti joulujuhlan järjestävät ensimmäisen vuoden opiskelijat ja tänä lukuvuonna…
Abivuoden sietämätön ahdistus
Sitä voisi luulla, että juuri viimeinen vuosi olisi kaikkein rankin. Tuona vuonna on käytävä viimeiset pakolliset kurssit loppuun, saavutettava 75 kurssin rajapyykki, selviydyttävä ylioppilaskirjoituksista ja haettava jatkokoulutuspaikkaa. Ensimmäisenä ja toisena…