Pitkään venynyt kesä alkaa taittumaan jo syvälle syksyn kurimukseen, ja viimeisen vuoden ensimmäinen jakso on jo takana. Tilanteen surrealistisuus on käsin kosketeltavaa, mutta tuo kaikki uppoaa jonnekin alitajunnan syövereihin, kunnes ne sieltä kaivautuvat pintaan ja saa miettimään: mihin aika on oikein kadonnut? Tulevaisuudesta on tullut nykyhetki, ja ennen kuin edes huomaakaan, on tuo kahden ja puolen vuoden taival jo takana. Sanaa ”abi” viljellään ympäri ämpäri, ja lukio on täynnä uusia ykkösiä. Kai se on pakko hyväksyä, että lukio alkaa olla omalta osalta lopuillaan.
Kuten moni on varmaan huomannut hermoromahduksen partaalla olevista abeista ja kyltistä, joka oli liikuntasalin edessä, että syksyn YO-kirjotukset olivat juuri. Kaksi kuudesta on hoidettu, huhhuh. En edes uskalla ajatella, mitä on vielä tulossa. Edessä (ja takana) on tärkeitä hetkiä, jotka osakseen määrittävät, minne pääsemme opiskelemaan. ”Ei kirjoituksista kannata ottaa stressiä, ne vain määrittävät tulevaisuutesi.” Näiden rohkaisevien sanojen saattelemana epätoivon säestämä tanssi oppikirjojen kanssa päättyi jäätävään kliimaksiin yliformaalissa kirjoitustilanteessa. Kauhutarinoita unettomistä öistä ennen kirjoituksia kaikui korviini useista suunnista, ja se sai minut ajattelemaan, stressasinko liian vähän. Abivuonna tapahtuu paljon, ja hommia pitää tehdä, mutta kukaan ei pakota stressaamaan.
Lukion lopussa alkaa tulla eteen tulevaisuuden kannalta tärkeitä kysymyksiä: minne menen opiskelemaan? Opiskelupaikoista on joka vuosi kova kisailu, ja usein kysymys muuttuu: minne pääsen opiskelemaan? Pääsykokeillakin on tietenkin suuri osa opiskelija joukon valinnassa. Monilla on selvä visio tulevasta, ja he valmistautuvat hyvin toteuttaakseen sen. Lääkis, oikkis ja muut stereotypiset vaativat opiskelupaikat ovat monien panostajien huulilla, kun samaan aikaan moni vasta yrittää löytää itselleen jotain mieleistä. Lukiosta eteenpäin siirtyminen on ehkä suurin loikka elämässä tulevaisuuden ja aikuistumisen kannalta. Vaikka muutos yleensä hirvittää hieman, odotan itse opiskelijaelämää ja tulevaisuutta innolla.
Kevään ”kirjoitussuma” on vasta tulossa, ja perslihakset on kohta taas jännitettävä hyvien tuloksien toivossa. Vilisevien kaavojen, numeroiden ja kirjaimien viidakossa on tärkeä muistaa ottaa taukoja ja ”iisii”. Kaverit, musiikki, ulkoilma, biletys ja siihen (yksilöstä riippuen) liittyvät päihteet auttavat tasaamaan YO-rumbaa ja pitämään täysjärkisenä. Vaikkaikin kirjoituksista puhutaan paljon ja seuraava opiskelupaikka on tärkeä juttu, ei tule unohtaa silti ohi kiirivää nykyhetkeä, joka on ainut olemassaoleva asia. Kirjoituksiin valmistautumisen ei tarvitse tarkoittaa sosiaalista itsemurhaa, sillä lukemisen voi suunnitella tarkasti, jolloin aikaa jää muuhunkin. Suunnittelu, opettajien neuvot ja kertauskurssit tuovat paljon tarvittua tukea ja lohtua kylmässä abin maailmassa.
Abien ”kohtalon hetket” ovat käsillä. Syksyn kirjoituksien tuloksien kuumottelu on jo alkanut ja niin ovat myös epähauskat vitsit siitä, miten ”kohta jo” pitäisi aloittaa lukeminen kevään kirjoituksiin. Jotkut ovat hyvinkin jo aloittanut lukemisen, mutta minulla ei lukeminen tule kuuloonkaan vielä, sillä olen juuri ja juuri on palautunut edellisistä kirjoituksista. Kohta on aika ratkaisuille ja hypyille tuntemattomaan. Niitä odotellessa.
