Viimeisen parin kuukauden sisällä jokainen varmasti edes vähän mediaa seurannut on huomannut, että Krimin niemimaalla Venäjän ja Ukrainan rajalla on tapahtunut jotain. Käytännössä Venäjä on valloittanut osan Ukrainaa ja piirtänyt sen osaksi omia virallisia karttojaan. Tästä kaikesta on puolestaan herännyt sodan uhka.
Suomen ainoa perustuslaillinen velvollisuus on puolustaa maata, mikä tarkoittaa sitä, että aseellisen konfliktin syntyessä 17-64-vuotiaat miehet olisivat velvollisia menemään puolustamaan maata rintamalle. Puolustusvoimat tuottavat kuluja Suomen valtiolle noin 2,8 miljardia euroa vuodessa.
Jos Venäjä (tai jokin muu maa) siis hyökkäisi Suomeen, olisin yhdessä miljoonien muiden kanssa velvollinen lähtemään rintamalle. Täytyy toki muistaa se fakta, ettei sodankäynti nykymaailmassa ole pääosin asemasotaa. Kuitenkin sotaan usein kuuluu muiden ihmisten fyysinen vahingoittaminen ja tappaminen.
Olen lähes varma, että nykyaikainen hyvinvointivaltio on kasvattanut meistä ihmisistä inhimillisempiä, sillä primitiivisten tarpeiden, kuten ruoan ja juoman saamisen, täyttämiseen ei enää tarvitse käyttää energiaa vaan voimme keskittyä korkeampiin tarpeisiin. Tästä johtuen näen asian niin, että toisen ihmisen tappaminen nykymaailman olosuhteissa olisi monelle todella vaikeata. Jos esimerkiksi kuvittelisin itseni tilanteeseen, jossa liipaisinta painamalla voisin päättää toisen ihmisen elämästä, en varmasti liipaisinta painaisi. Olen pohtinut tätä useaan kertaan eri nuorten kanssa, ja jokainen tähän mennessä on ollut kanssani täysin tai ainakin lähes täysin samoilla linjoilla.
Mielestäni yleisen asevelvollisuuden vallitessa täytyisi Suomessa myös vallita yleisen sotimisen halukkuus sotatilanteessa. Uskon, että olisi tärkeää kartoittaa nuorten miesten asenteita sotimista kohtaan. Jos kartoituksessa todettaisiin, ettei sotimisintoa ole lähes ollenkaan, tulisi mielestäni ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. On hieman turhaa käyttää rahaa lähes kolme miljardia euroa puolustukseen, jota ei käytännössä oltaisi valmis käyttämään. Toki puolustusvoimat suorittaa muitakin valtiollisia tehtäviä kuin sotimista, joten koko määräraha ei kulu yleiseen asevelvollisuuteen ja puolustusvalmiuden ylläpitoon.
Puolustusvalmiuden ylläpitämisen sijasta pidän tärkeämpänä maailmanlaajuisen hyvinvoinnin ja demokratian turvaamiseta. Jos kaikkialla ihmisillä olisi hyvä olla, ei kenelläkään todennäköisesti olisi tarvetta sotimiseen. Tämä on tosin vielä kaukainen ja utopistinen ajatus nykymaailmassa esimerkiksi Afrikan osalta.
Huhtikuun loppupuolella koittaa taas Veteraanipäivä, jolloin korostetaan Suomen itsenäisyyden ja sotaveteraanien tekojen merkitystä. Itse uskon, että nykyaikana täytyisi fokusoitua kohti maailmaa. Itse en osaa asettaa rajoja Suomen ympärille. Vaikka koen olevani suomalainen, koen olevani myös esimerkiksi eurooppalainen ja ihan vain yleismaailmallinen ihminen. Veteraanien tekoja ei suinkaan kuitenkaan kuulu vähätellä, sillä 1930 – 1940-luvulla maailma oli niin erilainen, että 1990-luvun nuorena minun on vaikea sitä oikeastaan edes käsittää. Lisäksi veteraaneja ja muita edellisiä sukupolvia tulee toki muistaa siitä, että he ovat rakentaneet nykyistä hyvinvointivaltiota teoillaan ja päätöksillään.
Jos ensi kesänä syttyisi sota, aikoisin syödä jäätelöpalloni loppuun ja sen jälkeen kadota en mihinkään ja pysyä siellä, kunnes kaikki on taas hyvin. Tuskin sota kuitenkaan syttyy.
