Useassa mediassa on väitetty, että Facebook on menettämässä suosiotaan nuorten keskuudessa. Nuoret siirtyvät muille sivustoille, kuten Instagramiin ja Twitteriin. Itsekin olen ajautunut rekisteröitymään molempiin palvelimiin. Tässä kolumnissa pureudun kuitenkin Instagramin jännittävään maailmaan.
Ensinnäkin, Instagramin idea on melko hämmentävä itsessään: Siellä käyttäjät voivat lisätä kuvia, joita muut käyttäjät voivat kommentoida ja tykätä. Käytännössä käyttäjät siis jakavat kuvia itsestään, jotta muut voisivat arvioida niitä. Toki Instagramiin laitetaan myös kuvia esimerkiksi ruoista, mutta pääosa kuvavirrasta koostuu selfieistä.
Kuten kaikkialla, myös Instagramissa on tietenkin erilaisia käyttäjiä. Kaikkia väliltä ”en ole olemassa, mutta minulla on käyttäjä” -tyypistä ”huomiohuoraan elääkseni” -tyyppiin löytyy. Itse asettaudun jonnekin ääripäiden välille sekä kuvien määrässä että laadussa.
Pohdin usein Instagramia käyttäessäni, miksi sinne lisätään kuvia. Me siis lisäämme kuvia nettiin usein vailla minkäännäköistä tarkoitusta. Esimerkiksi 1980-luvulla nuoret eivät liimanneet kuvia koulujen seinille muiden arvioitaviksi. Tekniikan edistymisen takia on kuitenkin typerää verrata 1980-lukua ja 2010-lukua toisiinsa tämän asian suhteen.
Pienessä mielessäni on kuitenkin syntynyt teoria, jonka mukaan Instagramiin kuvien laittamiseen syntyy motivaatio kahdesta päätekijästä, joita ovat itsetunnon kasvattaminen ja halu olla suosittu. Näiden lisäksi on tietysti muitakin tekijöitä, mutten usko, että hirveästi näitä kahta tekijää täysin poissulkevaa selitystä löytyy.
Onkin mielenkiintoista, mitä Instagramilla yritetään saavuttaa. Elämän mielekkääksi kokemiseen liittyy usein tunne itsestä arvokkaana. Täytyykö nykymaailmassa arvostus hakea Instagramiin kuvia lisäämällä?
On myös hämmentävää, millä keinoin huomiota ja arvostusta Instagramissa kerätään. Esimerkiksi on käyttäjiä, jotka lisäävät itsestään päivittäin saman näköisen kuvan samasta paikasta samoilla hashtageilla. Kyseisten käyttäjien käyttämät hashtagit ovat esimerkiksi #likeforlike ja #followforfollow. Onko tilanne todella niin epätoivoinen, että tykkäyksiä ja seuraajia tarvitsee kerjäämällä kerjätä? Pohdin usein, saavatkohan kyseiset henkilöt tarpeeksi arvostusta todellisessa elämässään. Myös toistuvasti mietin, tunteeko joku itsensä arvostetuksi, kun tuntematon henkilö tuntemattomasta maailmankolkasta tykkää kuvasta, koska olettaa saavansa omaan kuvaansa tykkäyksen. Voiko kyseinen teko tuottaa jonkinnäköistä positiivista tunnereaktiota?
Instagramiin on myös pesiytynyt joukko ihmisiä, jotka tuntuvat määrittävän elämäänsä tykkäyksien kautta. Jos Instagram-profiilin kuvauksessa lukee ”unf4unf”, on mielestäni jossain määrin kadottanut otteen todellisuudesta. Ei ketään oikeasti pitäisi kiinnostaa, jos jokin henkilö seuraa vain saadakseen itselleen uuden seuraajan. Ei sama päde todellisessakaan maailmassa. Samaan kastiin lasken usein ihmiset, joilla lukee profiilin kuvauksessa: ”Help me to get 500 followers.” Kysynpähän vain, mitä sitten tapahtuu? Saako kyseinen henkilö sitten rahaa, naisen, miehen, lapsen, arvostuksen, rakkauden, elämän tai jotain muuta merkittävää. Mikään ei oikeasti muutu.
Usein nykymaailmassa saattaa tuntua, että elämää ylipäätänsä määritellään esimerkiksi tykkäyksien ja kommenttien määrällä. Täytyy toki myöntää, että usein sosiaalisessa mediassa suosiota omaavasta henkilöstä tulee yleensä positiivinen mielleyhtymä.
Instagram on itsessään mielestäni miellyttävä paikka, kunhan vain jättää seuraamatta kaikkein aktiivisimpia huomionkerjääjiä. Itsessään Instagramia vastaan minulla ei ole mitään sanottavaa. Onhan se nyt totta, että omaa silmää miellyttäviä kuvia on kiva katsoa. Onhan sekin tietysti totta, että omiin kuviin tykkäyksien saaminen on mukavaa.
Omia motiiveitani laittaa pärstä kaikkien nähtäville, kirjottaa kolumneja ja twiitata kaikesta turhasta en edes jaksa lähteä arvuuttelemaan.
Oikeasti, ketä jaksaa kiinnostaa?
#readforread #shareforshare #meekotiis #hankielämä #mäkinkoitan
