Dear Epi!
Olen 15-vuotias poika Tuusulasta. Mittani ovat 86/173, ok? Löysin ullakoltamme paketoituja lahjoja ja tekoparran. Onko joulupukkia olemassa?
Nuori kundi Keravalta
Jätä tänä jouluna kinkku väliin. Joulupukin ontologia (kysymys olemassaolosta) askarrutti jo Platonia. Lainaus teoksesta ”Valtio” (Politeia, toinen kirja, 366A):
Platonin akatemian pikkujoulut.
Sokrates: Onko niin, että kuusen alle ilmestyy lahjoja joka joulu?
Glaukon: Totta kai, Sokrates.
Adeimantos: Tietenkin, Sokrates.
Sokrates: Mutta tyhjästä ei voi syntyä mitään. Onko siis totta, että joku on lahjat tuonut?
Glaukon: Varmasti.
Adeimantos: Sehän on selvää.
Sokrates: On siis joku tai jokin, joka lahjat tuo. Tämän tuojan idea on oltava joulupukki.
Kristillisellä keskiajalla joulun merkitys korostui, sillä se oli tyypillisesti talonpojalle ainoa vapaapäivä. Kirkkokuntaa vahvistaakseen skolastikot pyrkivät päättelemään aukottoman todistelman joulupukin olemassaolosta. Tunnetuin lienee Anselm Canterburylaisen ontologinen todistus:
1. Ihmisellä voi olla ajatus lahjamäärästä, jota suurempaa ei voi ajatella.
2. Oletetaan, että lahjojen tuoja on olemassa ainoastaan ajatuksena ihmisen mielessä.
3. Lahjat todellisuudessa ovat aina parempia kuin lahjat ainoastaan mielessä.
4. Voidaan siis ajatella lahjamäärää, joka on suurempi kuin lahjamäärä, jota ei voi ajatella: lahjamäärä, joka on olemassa myös todellisuudessa.
5. Ei voi olla lahjamäärää, joka on suurempi kuin lahjamäärä, jota suurempaa ihminen ei voi ajatella.
6. Siksi lahjamäär, jota suurempaa ei voi ajatella, täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.
7. Kannattaa siis uskoa joulupukkiin.
[poll id=”10″]Skolastinen järkeily katsottiin riittävän vahvaksi pohjaksi joulutradition jatkumiselle. Vuosisatoja kului kuusen ympärillä pyörien, kulkusten raikaessa. Sitten, joulumarkkinoille 1748, skotlantilainen David Hume julkaisi paradigmaattisen teoksensa Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä. Humen paljastama induktion kehäpäätelmällisyys johti kauhistuttavaan oivallukseen: ”Vain koska joulupukki kävi viime jouluna, ei se tarkoita, että hän kävisi tänä jouluna.”
Seuraukset olivat synkät. Valistuksen aika päättyi, kun luova luokka kääntyi hakemaan lohtua fiktiivisistä suuryksilöistä. Hegelin joulun henki vaihtui marxilaiseen materialismiin. Joulusta tuli kulutusjuhla. Hume sai risuja. Schopenhauer, ymmärrettyään lähetelleensä lahjatoivomuskirjeitä Korvatunturille täysin turhaan, totesi maailman olevan huonoin mahdollinen.
Hyvää joulua.
