[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Iron Sky”] 
Genre: Tieteiskomedia
Ohjaaja: Timo Vuorensola
Tuottajat: Tero Kaukomaa, Oliver Damian, Cathy Overett, Mark Overett, Samuli Torssonen
Käsikirjoittajat: Johanna Sinisalo, Jarmo Puskala, Michael Kalesniko
Pääosat: Julia Dietze, Christopher Kirby, Götz Otto, Tilo Prückner, Udo Kier
Valmistusmaa: Suomi, Saksa, Australia
Budjetti: 7,5 milj. euroa
Ikäraja: 12
Kesto: 1 h 33 min
Ensi-ilta: 4.4.2012[/stextbox]
Suomalaiset elokuvat hakevat nykyään yhä enemmän kansainvälistä tyyliä ja vielä useammin elokuvat myös noteerataan ulkomaisissa medioissa. Siitä kertoi jo jouluelokuva Rare Exportsin menestys. Sen ohjaaja Jalmari Helander on muuten käynyt Hyrylän lukiota! Toinen kansainväliseksi menestykseksi povattu elokuva on juuri elokuvateattereihin saapunut scifiparodia Iron Sky, joka jo avausviikonloppunaan keräsi 2,3 miljoonan lipputulot. 7,5 miljoonan euron budjetin kulujen kattamiseen on vielä matkaa, mutta se on vain ajan kysymys. Elokuva on myös Suomen historian tähän mennessä kallein elokuva, mikä asettaa jo korkeat ennakko-odotukset elokuvalle.
Iron Skyn trailerit nousivat Youtubenkin päivän katsotuimpien joukkoon, mikä on mairitteleva saavutus. Tuntui kuin Iron Skylle olisi jo nyt varattu eturivin paikat Oscareita hakemaan. Elokuvan jälkeen fiilikset ovat erilaiset. Ei kyllä uskoisi suomalaiseksi. Hyvällä siis. Muuten elokuva oli pettymys.
Aloitetaan kuitenkin ideasta. Mahtavaa! Natsit ovat tehneet Kuun pimeälle puolelle tukikohdan ja valmistautuvat palaamaan Maahan levittämään arjalaisuuttaan vuonna 2018. Mukaan sotketaan Yhdysvaltojen energiariippuvuus Helium-3-aineeseen. Lisäksi elokuvassa on käynnissä jenkkien presidentinvaalikampanja, joka haluaa hyödyntää avaruuden vetovoimaa lähettämällä kuuhun astronautteja. Presidentti on hämmästyttävän paljon Sarah Palinia muistuttava nainen. Avaruussota on valmis. Päähenkilöinä toimivat saksalainen opettaja Renate Richter (Julia Dietze) ja hänen tuleva miehensä ja Kuun Führer Klaus Adler (Götz Otto). Dietze näyttelee rooliaan viattoman suloisesti ja valloittaa kyllä näyttelijäntaidoillaan monen sydämen. Kapuloita avaruusaluksen ohjaimiin laittaa myös jenkkiastronautti James Washington (Christopher Kirby). Washingtonin ja Richterin syttyvää rakkautta voisi moni sanoa paremmaksi rakkaustarinaksi kuin Twilightia.
Puvustus oli hyvää työtä.
Missä mennään sitten vikaan? Elokuvaa on työstetty jo monta vuotta, ja se ansaitsee jo senkin takia kulttimaineen. Juonta olisi kyllä pitänyt viedä vielä pidemmälle, sillä monessa kohtaa jopa ratkaisevat juonenkäänteet oli tehty naurettavan helpolla tavalla. Silloin yleisö nauroi pikemminkin säälistä lapsellisuuksien vuoksi. Tietyissä kohdissa elokuva jäikin B-luokkalaiseksi ”poikien” tekemäksi elokuvaksi. Epäaitoudet häiritsivät osin liiankin paljon. Käsikirjoitus olisi voinut hautua vielä muutaman vuoden lisää. Vaikka kyseessä on parodia, voidaan sekin tehdä kunnolla. Plussaa elokuva saa kuitenkin luovuudesta ja korrelaatioista Youtubessa leviäviin Hitler-parodioihin. Natseja pilkataan, mikä tuntuu hauskalta, mutta liiallinen jauhanta tuntuu katsojien aliarvioimiselta. Uskomme jo muutamasta kerrasta. Harvassa elokuvassa olen kuullut yhtä räjähtävää ja pitkäkestoista naurua kuin Iron Sky -elokuvan loppupuolen kohtauksessa. Pientä tikahtelua tulee vielä minuutin päästä vitsistä. Se on jo itsessään ainakin puolikkaan tähden arvoinen kohtaus.
Katsojien suhtautuminen elokuvaan riippuu pitkälti ennakkoasenteista. Odotin erinomaisuutta, tuli tyydyttävä. Elokuvan liiallisten kehujen lukeminen petti siis odotukseni. Toivottavasti joillakin odotukset ylittyvät. Koska Iron Sky on jo saavuttanut tietyn aseman suomalaisten, tai ainakin nuorten keskuudessa, kannattaa lipusta pulittaa kympin verran. Ainakin pääsee leikkimään tympeää kriitikkoa kavereille, jollei satu pitämään leffasta. Jos en olisi niin pettynyt elokuvan ylimarkkinointiin, olisi Iron Sky ainakin kolmen ja puolen tähden arvoinen. Nyt jäädään kahteen ja puoleen.
Uskon kuitenkin elokuvan menestyvän kansainvälisesti, vaikka arvioni ei elokuvaa kehukaan. Todennäköisesti Jussi-ehdokkuuksiakin elokuva saa. Luulisin puvustuksesta ainakin tulevan. Musiikkivalinnoista jäi mieleen hauska, hyvänoloinen biisi elokuvan alussa sekä viimeisen minuutin tunkeava hiljaisuus, jolloin viimeiset popcornien mässyttäjät paljastuivat armotta. Tästä elokuvasta puhutaan vielä paljon, ja sen vuoksi elokuvamenestys on suurempaa kuin muissa suomalaisissa elokuvissa.
