ÄI4-kurssilla kirjoitettiin muun muassa seksuaalivähemmistöistä ja suvaitsevaisuudesta. Hyve-lehti julkaisee kurssin mielenkiintoisimmat ja onnistuneimmat mielipidekirjoitukset.
Seksuaalinen suuntautuminen ei määritä ihmistä
Erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ovat olleet osa ihmisen luontoa koko evoluutiomme ajan. Maria Pettersonin kolumnin Heteroseksuaalisuus keksittiin vuonna 1868 (yle.fi 23.4.2017 , luettu 18.8.2017) mukaan vasta viimeisen 149 vuoden aikana olemme alkaneet luokitella eri sukupuoli- ja seksuaali-identiteettejä esimerkiksi sen perusteella, keneen rakastumme, kenen kanssa harrastamme seksiä tai kenen kanssa menemme naimisiin. Sana “heteroseksuaali” on käsitteenä suhteellisen uusi keksintö, jonka alkutarkoitus oli vain puolustaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Nykyään käsitteet hetero- ja homoseksuaali ovat muuttuneet merkitykseltään ja painoarvoltaan pehmeästä ja viattomasta ihmisiä luokittelevaan ja tuomitsevaan suuntaan. Eri seksuaali-identiteetteihin liitetään nykyään myös paljon stereotyyppejä, kun taas ennen ihmiset eivät edes pitäneet tätä ollenkaan ihmistä määrittelevänä ja merkitsevänä tekijänä.
Monet tutkijat ovat jo kauan tutkineet eri seksuaalisten suuntautumisten syntymistä ja syitä. Jussi Viitala kertookin kolumnissaan Seksuaalisen suuntautumisen selittää biologia (yle.fi, 10.12.2016, luettu 21.8) heteroseksuaalisuuden, biseksuaalisuuden, homoseksuaalisuuden ja transseksuaalisuuden olevan ihmisen biologisia ominaisuuksia, kuten silmän värikin. Mielestäni se, että ihmisen seksuaalisuus osataan vihdoin selittää biologisten tutkimusten avulla, voi positiivisesti avartaa joidenkin ihmisten näkökulmaa siitä ajatuksesta, että esimerkiksi homoseksuaaleissa olisi psyykkisesti jotain vikaa tai että muut kuin heteroseksuaalit luettaisiin sairaiksi. Tietoisuuden ja ymmärryksen kasvaessa seksuaalivähemmistöjen edustajien on helpompaa ja vapaampaa elää sellaisina kuin he itse ovat – ilman syrjintää.
Minun mielestäni ihmisten jako hetero- ja homoseksuaaleihin on turhaa, sillä erilaisia seksuaalisia suuntautumisia on niin monia ja niin yksilöstä riippuvia. Se, onko joku henkilö esimerkiksi homo tai hetero, kertoo koko ihmisestä vain todella pienen ja merkityksetömän osan, jota ei oikeasti edes ulkonäön, käyttäytymisen tai luonteen perusteella voi määrittää.
Monelle ihmiselle on esimerkiksi länsimaisen median vuoksi jäänyt hieman kärjistetty kuva eri seksuaalivähemmistöjen edustajista. Seksuaalivähemmistöihin liitetään myös usein aiheettomia ja turhia ennakkoluuloja. Hieman feminiinisen miehen katsotaan olevan homo, kun taas maskuliinisen naisen olevan lesbo, vaikka tosiasiassa esimerkiksi homomiehiä on monenlaisia. Ajattelen, että homo- ja heterojaottelu on liian yleistä. Pettersonkin kirjoittaa: “Nykyään jaottelu heteroihin ja homoihin on niin yleistä ja tavallista, että voi olla vaikea ajatella, ettei jako ole ollut olemassa kovin kauaa.”
Kuitenkin ihmisten seksuaalisten suuntautumisten eri tyyppeihin jako ja niiden havaitseminen on ollut tutkijoille tärkeää. Eri seksuaalisten suuntautumisten, kuten homoseksuaalisuuden, tunnistamisen jälkeen ihmiset ovat oppineet asiasta ja alkaneet suvaita vähemmistöjä enemmän. Oman seksuaalisen identiteetin tunnistaminen voi myös auttaa löytämään omanlaista seuraa ja luoda yhteisöllisyyden tunnetta. Se, että ihmiset ovat erilaisia seksuaaliselta suuntautumiseltaan ja identiteetiltään, on hieno asia, sillä kaikenlainen erilaisuus on niin sanottua rikkautta.
Onneksi viime vuosikymmenten aikana ajatus erilaisten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien hyväksymisestä on levinnyt jo laajalti maailmalla ja ihmiset ovat siinä suhteessa monissa maissa jo tasa-arvoisia eikä sana “hetero” ole enää vastine normaalille. Viitala mainitseekin kolumnissaan, että itsemurhan syihin miehillä liittyy usein homoseksuaalisuus, joten meidän modernilla yhteiskunnallamme olisi suhtautumisessamme jotain parannettavaa. Seksuaalivähemmistöistä ja niiden suvaitsemisesta tulisi opettaa ja asioita tiedostaa enemmän kouluissa ja muualla, jotta ihmiset eivät luo seksuaalivähemmistöistäennakkoluuloja ja stereotypioita. Ihmisten tietämättömyys on yksi suurimmista syistä seksuaalivähemmistöjen syrjimiseen ja epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Viitala muistuttaakin: “Tietämättömyys on vaarallinen tauti.”
Anonyymi
Katsooko rakkaus sukupuolta?
Maria Pettersson väittää kolumnissaan Heteroseksuaalisuus keksittiin vuonna 1868 (https://yle.fi/uutiset 23.4.2017, luettu 20.8.2017), että ihmisten erottelu seksuaalisen suuntautumisen perusteella on vasta parin sadan vuoden sisällä syntynyt ilmiö. Petterssonin kertoman mukaan Karl Maria Kertbeny, joka oli unkarilainen toimittaja, olisi keksinyt käsitteen “heteroseksuaalisuus” puolustaakseen ihmisiä, joita tulevaisuudessa kutsuttaisiin homoseksuaaleiksi. Kuitenkaan miehen ja naisen välisen rakkauden ja seksin historia yltää läpi homo sapiensin eli nykyihmisen olemassaolon ajan. Vain lisääntymiskykyisten vastakkaisten sukupuolten välinen yhdyntä voi johtaa jälkeläisiin, joten se on evolutiivisesti välttämätöntä.
Homoseksuaalisuuskaan ei ole uusi ilmiö. Homoseksuaalisuutta on tavattu myös muiden eläinlajien yksilöiden välillä. Homoseksuaalisuudella voi olla evolutiivinen merkitys: homot, jotka eivät lisäänny, pystyvät auttamaan sukulaistensa lasten hoidossa. Mielestäni on ihana ajatella, että homoseksuaalisuudella on tärkeä tehtävä evoluutionkin kannalta.
Pettersson kertoo, että esimerkiksi antiikin Kreikassa ihmisten tapoja rakastaa jaoteltiin muulla tavalla kuin seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Hänen mukaansa maissa, joissa kristinusko on valtauskontona, kirkko määritteli rakkaudelle säännöt. Pettersson kertoo, ettei kirkon historiassa ollut tärkeää hetero–homo-jako vaan se, tähtääkö seksi lisääntymiseen vai ei ja tapahtuuko se avioliiton ulkopuolella vai ei. Hän sanoo, että vain lasten saamiseen tähtäävä seksi avioliiton sisällä on ollut seksin ainoa sallittu muoto, kunhan akti tehdään lähetyssaarnaaja-asennossa. Mistä siis juontuu nykypäivän kirkon käsitys siitä, että rakkaus on vain miehen ja naisen välistä? Eikö samalla logiikalla voisi väittää, että seksi nainen päällä on syntiä? Mielestäni kirkko on juuttunut muinaisuuteen avioliittokäsityksessään. Itse olen seurakuntanuori ja uskon Jumalaan, joka ei katso ihmisen seksuaalista suuntautumista. Monet tuntemani seurakunnan työntekijät ovat kanssani samaa mieltä siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki pitäisi saada voimaan ja toimimaan kaikissa seurakunnissa.
Nykypäivänä kaikki eivät suhtaudu homouteen hyvin. Homot saattavat kohdata niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Väkivallan tekijät saattavat perustella tuomittavaa käytöstään sillä, että he “pelkäävät homoja”. Miksi ihmiset pelkäisivät toisten ihmisten välistä rakkautta? Itse en ymmärrä sitä. Kristinuskossakin tärkein sanoma on rakkauden kaksoiskäsky, jossa kehotetaan rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseään. Joten voisimmeko me kaikki kohdella ihmisiä hyvin seksuaalisesta suuntautumisesta välittämättä? Me kaikki ihmiset olemme yhtä arvokkaita. Eihän esimerkiksi silmien väri vaikuta siihen, miten suhtaudumme ihmiseen, joten seksuaalisen suuntautumisenkaan ei pitäisi vaikuttaa asenteisiimme. Jotkut saattavat ajatella, että homoudesta pitäisi kertoa heti uudelle tuttavuudelle. Mielestäni se on naurettavaa. Eihän kukaan esittele itseään hetero-Jukkana, joten miksi Pekan, joka on homo, pitäisi esitellä itsensä homo-Pekkana. Seksuaalinen suuntautuminen on vain yksi piirre ihmisessä samalla tavalla kuin edellä mainittu silmien väri.
Onneksi yhä useampi ihminen on suvaitsevampi ja useammat valtiot ovat lopettaneet homoseksuaaleista teoista rankaisemisen. Nykyään “homoiksi itsensä luokittelevien” on helpompi kertoa muille avoimesti omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Monet ystävistäni ovat avoimesti lesboja eli naispuolisia homojaseksuaaleja tai biseksuaaleja, jotka ovat kiinnostuneita romanttisesti sekä tytöistä että pojista. Nykyään esimerkiksi kouluissa jaetaan tietoa erilaisista seksuaalisista suuntautumisista ja sukupuoli-identiteeteistä, mikä tietenkin lisää suvaitsevaisuutta. Kuitenkin “homo” on valitettavasti yleinen haukkumasana etenkin peruskouluikäisten kielessä.
Bloggaaja Petri Penna kirjoittaa blogipostauksessaan Miksi Helsinki Pride pitää järjestää? blogissaan “That Fucking Princess Petri” (http://petripenna.blogspot.fi 1.6.2017, luettu 20.8.2017) Helsinki Pridesta, joka on Suomen suurin seksuaalivähemmistöjen tapahtuma. Penna kertoo: “On myös suuri väärinkäsitys, että Helsinki Pride on mielenosoitus.” Hän selventää, että sen tarkoitus on antaa tietoa seksuaalivähemmistöistä ja vähentää sekä poistaa ennakkoluuloja. Bloggaaja muistuttaa, että kaikki ovat tervetulleita viettämään mukavaa aikaa Helsinki Prideen seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta. Hän sanoo, että myös koirat ovat tervetulleita tapahtumaan. Helsinki Pride on Pennaselle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä tapahtuma. Hän paljastaa haaveensa osoittaa rakkauttaan julkisesti ilman, että muut ihmiset jäisivät tuijottamaan tai kuiskimaan. Itse en ole valitettavasti päässyt osallistumaan Helsinki Prideen. Tavoitteenani on päästä osallistumaan ensi vuonna. Haluaisin osallistua myös Setan, joka on seksuaalivähemmistöjen asemaa ajava ihmisoikeusjärjestö, toimintaan. Olenhan itsekin ihminen, joka kuuluu seksuaalivähemmistöön.
Anonyymi
Saako nykymaailman säännöillä rakastaa niin kuin tahtoo ?
Ihmisten sukupuoli, seksuaalisuus ja erilaiset seksuaaliset halut ovat aina kiinnostaneet muita ympärillä olevia ihmisiä. Aina on haluttu vetää raja homojen ja heteroiden välille. Miksi heteroseksuaalisuutta pidetään normaalina ja homoseksuaalisuutta ei? Miksi se on ollut ainoa oikea seksuaalinen suuntautuminen jo niin kauan aikaa? Maria Pettersson ilmaisee kolumnissaan Heteroseksuaalisuus keksittiin vuonna 1868 (https://yle.fi/uutiset , 23.4.2017, luettu 18.8.2017), että heteroseksuaalisuus on käsitteenä melko tuore asia. Niin sanottuja homoja ja heteroita on ollut siis yhtä kauan, kuin on ollut ihmislajikin, sillä ihmiset ovat tunteneet erilaista vetoa toisiinsa.
Ennen ihmisiä ei jaoteltu suuntautumisen mukaan, vaan jokainen sai olla oma itsensä, sillä minkäänlaisia identiteettejä ei ollut vielä keksitty. Miksi nykypäivänä jaottelu on niin selkeää, ja miksi sellainen on pakko ylipäätään tehdä? Mielestäni ihmisellä on se perusoikeus, että hän saa nykypäivänä rakastaa ja osoittaa rakkautta kenelle tahtookaan.
Petterssonin mukaan yleisin jako länsimaissa kulkee heteron ja homon välillä, kun ihmisiä jaotellaan sen mukaan, mistä tai kenestä he ovat kiinnostuneita seksuaalisesti. Tämä jako on melko tuore keksintö, ja ennen rakkaus ja seksi on jaoteltu aivan toisin. Nykyään jako on niin selkeä, että sen tuoreutta on hankala hahmottaa.
Petersson ottaa esille kolumnissaan antiikin Kreikan. Kreikassa oli monenlaisia tapoja rakastaa ja osoittaa rakkautta, mutta mitään rajaa ei vedetty seksuaali-identiteettien välille. “Antiikin kreikassa vapaat miehet rakastivat kahdella tavalla. Oli maallinen rakkaus, joka oli vähän yksinkertaista ja jonka kohteena saattoivat olla pojat tai naiset. Sitten oli taivaallinen rakkaus, hienompi ja ylevämpi, jonka kohteeksi kelpasivat vain pojat”, kirjoittaa Pettersson. Kuten tästä voi todeta, antiikin Kreikassakaan ei siis puhuttu homoseksuaaleista.
Kirkko on ollut suuressa osassa seksuaalisuuden määrittelyssä. Pettersson ilmaisee, että toisin kuin nykyään usein luullaan, heteroーhomo-jako ei ole ollut kirkon tai kristinuskon historiassa tärkein jakolinja, vaan tärkeämpää oli se, harrastetaanko seksiä avioliitossa vai sen ulkopuolella ja tähtääkö se lisääntymiseen. Ainoa hyväksytty yhdyntä oli se, jota harrastettiin lasten saamiseksi ja tapahtui miehen ja naisen välillä. Kaikki mikä oli avioliiton ulkopuolista rakkauden ilmaisua, oli syntiä. Eikö ihminen nyt saisi rakastaa, vaikka kyseessä ei olekaan hankkia yhteisiä lapsia tai mennä naimisiin?.
Pettersson mainitsee artikkelissaan, että heteroseksuaalisuus-sanan keksiminen johti aivan uuteen identiteettiin. Kyse ei siis ollut vain siitä, että olisimme keksineet uuden sanan, vaan suuremmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta, joka vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen seksuaalisuuteen. Noin 1870-luvulta alkaen ihminen saattoi kuvitella itsensä heteroksi ja julistaa olevansa hetero. Ihminen saattoi ajatella kuuluvansa tiettyyn ryhmään tai lahkoon samalla tavalla tuntevien ihmisten kanssa. Täten syntyi aivan uusi identiteetti, heteroseksuaalisuus.
Tieteellinen maailma etsii edelleen vastausta kysymykseen: ”Mikä aiheuttaa homoutta?” Petterssonin mielestä ajatellaan, että heterous on ihmisen perusasetus ja että jokin poikkeama aiheuttaa homouden. Fyysistä merkkiä homoseksuaalisuudesta etsittiin ensin ulkonäöstä. Usein ulkonäkö heijastaa luonteenpiirteitä, ei seksuaalisuutta. Naisilla “lesbon tunnusmerkkejä” olivat usein maskuliininen ulkonäkö ja käyttäytyminen, Jos nykypäivänä naiset harrastavat miesten lajeja esimerkiksi jääkiekkoa, ovat he helposti leimattavissa lesboiksi. Kun taas joku poika pitää vähän naisellisemmasta harrastuksesta, hän on heti homo. Miksi ihmisille asetetaan tietynlaiset käyttäytymistavat ja mielenkiinnon kohteet?
Kun heteroseksuaalisuus yleisenä seksuaali-identiteettinä keksittiin länsimaissa, useimmat pitivät sitä parempana kuin homoseksuaalisuutta. Edelleen jotkut olettavat, että he ovat heteroutensa takia ylempiarvoisia kuin toiset. Minkä takia ihmisiä arvotetaan sen perusteella, kenestä he pitävät tai kenestä ovat kiinnostuneita? Kyseessä on samanlaista eriarvoisuutta, rasismia, kuin mitä ihmiset kokevat myös ihonvärinsä kanssa..
“Vuosikymmenten aikana on kuitenkin tapahtunut selvä muutos, ja vaikka heteronormi on yhä voimakas, yhä useammin heteroseksuaalisuus, homoseksuaalisuus, biseksuaalisuus ja muita seksuaalisuuksia nähdään erilaisina mutta samanarvoisina asioina. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman heteroseksuaalisuuden keksimistä ja termin, käsitteen ja identiteetin yleistymistä”, toteaa Pettersson.
Nykypäivän seksuaalisuuksien hyväksyntä näkyy erinomaisesti miesten hyvinä ystävyyssuhteina, bromansseina. Mikko Puttonen kirjoittaa artikkelissaan Nykyinen homoystävällinen ilmapiiri on johtanut myös heteromiesten ”bromanssien” kukoistukseen – miesten välinen ystävyys on syventynyt, selvisi tutkimuksessa (http://www.hs.fi/tiede, 10.5.2017, luettu 21.8.2017), että nykyään heterokaverukset voivat olla henkisesti ja fyysisesti lähempänä toisiaan kuin ennen.Puttonen kirjoittaa: “Pelko homoksi leimautumisesta ei enää rajoita heteromiesten käytöstä niin kuin ennen. Uudenlainen miesten välinen läheisyys ja jopa rakkaus ilman seksisuhdetta on nyt tavallisempaa kuin vielä pari vuosikymmentä sitten.”
Tärkein suhdetta määrittävä tekijä on mahdollisuus kertoa ystävälle kaikesta, mikä mielessä liikkuu. Avoimuus tunteissa erottaa bromanssin tavallisesta ystävyydestä. Nuoret miehet voivat myös sanoa rakastavansa ystäväänsä, vaikkeivät tuntisikaan seksuaalista vetoa tähän, ja ennen tällainen oli lähes mahdotonta. Tämä kertoo suuresta harppauksesta seksuaalisuuden ja erilaisten identiteettien maailmassa. Uusia harppauksia eteenpäin on toivottavasti vielä tulossa tulevaisuudessa.
Maria Mäki-Kuhna
