Jokainen kuuntelee musiikkia erilaisissa tunnetiloissa, kuten surullisina aikoina. Listasin tähän artikkeliin omia suosituksiani! Toivottavasti saat uusia fiilistelykappaleita! Itketysbiisit Anson Seabra Welcome to WonderlandCéline Dion How Does A Moment Last ForeverChristina…
Loppurutistus käyntiin
Abivuoden viimeisetkin hauskuudet ovat nyt ohi, ja on aika vakavoitua hetkeksi. Penkkarit sekä abiristeily menivät, ja nyt istutaan takaisin pöydän ääreen ja kaivetaan vielä viimeiset kerrat lukiokirjat esiin. Kevään ylioppilaskirjoitukset…
Wanhat tanssivat jälleen
Kuvat: Susanna Meitsalo Helmikuussa vuonna 2020 oli meidän kakkosten aika luoda lukioaikamme parhaita muistoja: oli Wanhojen tanssien aika. Usean kuukauden mittainen valmistelu ja jännitys kulminoituivat kahteen kimalluksentäyteiseen päivään. Olin itse…
Toisen asteen koulutus kuuluu kaikille
Kävin hiljattain katsomassa palkitun eteläkorealaisen elokuvan Parasite. Elokuva on täysin kansainvälisen huomionsa ja kehujensa arvoinen, sillä se todella liikutti, nauratti ja pisti ajattelemaan. Keskiössä on nelihenkinen kädestä suuhun elävä perhe,…
The Baltic Sea Project – kansainvälinen Itämeri-hanke rikkoo oppiainerajoja
Itämeri on meille kaikille tuttu, ja oppitunneilla sen saastuneisuudesta on puhuttu paljon. Vuoden 2020 alussa koulussamme aloitettiin Itämeri-projekti, jonka kautta oppilaat pääsevät erilaisten kurssien ja tapahtumien kautta tutustumaan paremmin Itämereen…
Pehmoeläimiä ja vankeja – Penkkarit 2020
Ystävänpäivänä koitti jälleen jokavuotinen abien penkkaripäivä. Päivä oli mitä mahtavin, ja kaikkien abien kasvoilla loistikin valtavia hymyjä. Hupia ja naurua riitti kerrakseen, karkista puhumattakaan! Päivä sisälsi abiruokailun, jossa tietysti opettajat…
Notre Damen Kellonsoittaja – Kuka olisi arvannut, että musikaalit voivat olla hauskoja?
Teatterissa ei tainnut olla yhtäkään paikkaa vapaana. Olen aina ollut sitä mieltä, että musikaalit eivät ole minun juttuni ja ylipäätänsä näytelmätkin vain menettelevät. Liian modernit taidenäkemykset menevät yleensä yli minun…
Tarjotaanko kaikille yhtä ravitsevaa ruokaa?
Haastattelin muutama viikko sitten Tuusulan Ruokapalveluiden keittiöesimiestä Tanja Nevamäkeä kouluruokailusta. Syön päivittäin vegaaniruokaa ja olen pannut merkille, että viikossa on useita päiviä, jolloin ruokala-annoksestani puuttuu varsinainen proteiininlähde. Tahdoin selvittää, vastaako…