Tämä on testamentti, jota en pitkään aikaan uskonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni 12.2.2013 eräässä…
Tämä oli nyt tässä
Kolme vuotta on pitkä aika. Pitkään on kulunut siitä, kun ysiluokan viimeiset ponnistukset olivat osaltamme täydessä vauhdissa. Siirtyminen oppivelvollisuuden suorittamisen jälkeen kohti lukio-opiskelua odotti vain muutaman kuukauden päässä. Ensimmäinen päiväni…
Päätoimittaja muodonmuutoksessa: naurulta ei vältytty!
VAROITUS! ALLA OLEVAT KUVAT SAATTAVAT TRAUMATISOIDA HERKIMPIÄ JA KARSKIMPIA LUKIJOITA. Viimeisen numeronsa kunniaksi päätoimittajamme Joona Kosloff suostui pieneen muutosleikkiin. Asiallisesta tyylistään tunnetusta toimittajasta tehtiin räväkkä rokkari. Kenties tässä on uusi…
Uudet päätoimittajat esittelyssä
Paula Tiitta, kieliopillinen päätoimittaja Vastuullani ovat kaikki Hyveen tekstit. Huolehdin, että toimittajat saavat juttunsa valmiiksi ajoissa ja tarkistan sitten niiden oikeinkirjoituksen. Johdan toimittajakunnan kuukausittaiset kokoukset, joissa suunnitellaan seuraavan numeron sisältö.…
Nuoret, olette syvältä!
Antti Korhonen -tapaus on herättänyt kiivasta keskustelua ympäri sosiaalista mediaa. On selvästi näkyvillä kaksi puolta: opettajia puolustava tai oppilaita puolustava. Se kuuluisa keskitie tuntuu kuitenkin olevan yhtä suuressa käytössä kuin…
Ostoslistalla kengurunkoipia ja Pauli-vanukasta
Päätimme laittaa lähikauppojemme myyjät koetukselle ja esittää vaativia ja hieman tyhmiäkin asiakkaita. Kysyimme muuan muassa hiustenkuivaajaa vauvalle, kuorintaveistä banaanille ja paljon muuta. Hankalista kysymyksistämme huolimatta saimme oikein hyvää asiakaspalvelua suurimmaksi osin,…
Hyrylän paras kahvila on…
Kuinka arvostelu tehtiin? Kevään kunniaksi arvostelun kohteeksi joutuvat tällä kertaa Hyrylän alueen kahvilat, joita löysimme viisi kappaletta: Paakari-Kahvilan, Kahvila-Konditoria Elinan, Hyry-Baarin, Tuusulan uimahallin kahvion sekä Kotin Kahvilan. Arvosteluun vaikuttavat tekijät…
Vappusimat testissä
Testasimme viittä eri kaupan valmissimaa ja vertasimme niitä kotitekoiseen. Vappu merkitsee vapaapäivän ohella myös hauskaa juhlapäivää rakkaiden ihmisten ja perinneherkkujen parissa. Jotkut matkustavat kenties sukulaistensa luo, toiset taas lähtevät piknikille…
Vappubilelista vol. 2
Vappu ja kevät ovat täällä taas! Hyveen toimitus listasi rakkaille lukijoilleen musalistan hifisteltäväksi vappuaaton piknikillä tai aurinkoisina kevätpäivinä. Listalta löytyy muun muassa suomalaisia klassikoita kuten Irwin Goodmanin Ei tippa tapa ja PMMP:n Kevään…
”Voiks tätä syyä?”
Vappu on karnevaaliaikaa. Karnevaalissa roolit vaihtuvat, korkeasta tulee matalaa ja pyhästä maallista. Karnevalismin hengessä Hyve julkaisee tällä kertaa opettajien sammakoiden sijaan opiskelijoiden hupsuja juttuja. Abiturientti joulun tienoilla: Mä oon miettiny,…