Kevään 2024 osalta ylioppilaskirjoitukset ovat nyt ohi. Osalle tämä tarkoittaa loman alkamista ja lukion loppumista, osalla isoin urakka on vielä edessäpäin. Itse aloitin kirjoitukset toisen lukiovuoteni keväällä kirjoittamalla historian, ja voin sanoa, että ensimmäinen kerta salissa jännitti. Tässä jutussa kerron vinkkejä, jotka auttoivat minua valmistautumaan kirjoituksiin, lievittivät stressiä ja olivat hyödyllisiä kirjoituspäivänä.
1. Mitä aiemmin aloitat, sitä paremmin pysyt aikataulussa. Aloitin lukemisen jo joulukuun alussa. Monelle se saattaa tuntua todella aikaiselle, mutta minulle se toimi. Näin vältyt liiallisilta paineilta aikataulussa pysymisessä. Tällä tavoin ei myöskään tarvitse istua tietokoneen ja vihkon ääressä aamusta iltaan. Esimerkiksi aamun voit pyhittää lukemiselle ja illalla tehdä jotain muuta. Myös hyvä lukusuunnitelma, jossa pysyt, on tärkeä!
2. Abikurssi kannattaa todellakin käydä. Historian abikurssilla harjoittelimme erityisesti erilaisia tehtävätyyppejä ja niihin vastaamista. Koen, että siitä oli paljon apua vastaustekniikassa. Abikurssilta saat myös hyviä tärppejä mahdollisiin koeaiheisiin aineenopettajalta!
3. Pyhitä kirjoituksia edeltävä päivä jollekin muulle kuin lukemiselle. En usko, että viimeisenä päivänä lukeminen ja uuden opiskelu on enää hyödyllistä. Mielestäni viimeisenä päivänä on tärkeää saada ajatukset pois kirjoituksista ja tehdä jotain muuta stressin lievittämiseksi. Urheile, tapaa kavereita tai tee jotain, mistä pidät!
4. Pakkaa valmiiksi ja nuku riittävästi! Kirjoituksia edeltävänä päivänä kannattaa pakata tavarat valmiiksi. Muista henkilöllisyystodistus ja kuulokkeet! Ajoissa nukkumaan meneminen on lähes pakollista. Väsyneenä kokeen tekeminen tuntuu tuplasti vaikeammalta!
5. Koepäivän vinkit: muista tarkistaa, jaloitella ja syödä. Koe on pitkä, varsinkin jos siellä viettää täyden ajan, mikä on varsin suositeltavaa. Hyvät eväät ovat todella tärkeät. Pakkaa jotain ravitsevaa ja helposti syötävää ruokaa, pientä makeaa unohtamatta. Vessassa kannattaa käydä, kun siltä tuntuu, vaikka ei tarvitsisikaan. Pieni jaloittelu saa ajatukset liikkeelle. Kun olet saanut kokeen valmiiksi, kannattaa tarkistaa vielä kerran, jos vain aikaa riittää. Itse olin jo todella väsynyt reilun viiden tunnin jälkeen, mutta päätin tarkistaa kaiken vielä kerran. Löysin useita pieniä kirjoitus- ja näppäilyvirheitä. Nämä virheet ärsyttävät jälkeenpäin, siksi kokeessa kannattaa olla huolellinen, vaikka väsyttäisikin.
6. Älä luovuta heti. Kokeen alussa tehtäviä silmäillessä saattaa tulla olo, ettei osaa mitään. Kannattaa kuitenkin lähteä itselleen helpoimmasta liikkeelle ja kirjoittaa paperille, mitä asiasta tulee mieleen. Tulet yllättymään, kuinka paljon lopulta asiasta tiedät. Usko siis itseesi!
Näillä asioilla minä selvisin ensimmäisistä kirjoituksista. Vielä neljä koetta jäljellä ja samoilla eväillä eteenpäin. Pitää muistaa myös välillä irrottautua kouluasioista, ja tehdä jotain aivan muuta. Kaikille yhteisesti tsemppiä tuleviin syksyn kirjoituksiin!