Olen asunut Yhdysvalloissa kuluneet kahdeksan kuukautta. Lähtö tänne oli jännittävää ja hermoja raastaavaa, sillä olen aina vältellyt riskien ottamista. Perheen ja oikeastaan kaiken tutun ja turvallisen jättäminen oli sydäntäsärkevää. Outoahan ajatteluni on, koska vaihto-oppilaaksi lähteminen on ennen kaikkea vapaaehtoista, mutta muuttaessani vuodeksi toiselle puolelle maapalloa joudun myös luopumaan monista sellaisista asioista, joita olen pitkään pitänyt itsestäänselvyyksinä. Elämä antaa ja ottaa.
Kulttuurishokki ei aluksi ollut niin kova kuin meille oltiin kerrottu. Moni asia tuntui minulle normaalilta ja luonnolliselta. Muutaman kuukauden jälkeen minun näkemykseni Yhdysvalloista kuitenkin kirkastui ja aloin nähdä kaikkia näitä eroja selkeämmin. Miten erilaista Yhdysvalloissa eläminen sitten on?
(Monet asiat Yhdysvalloissa on riippuvaisia siitä, missä päin asuu. Minä asun Ohion osavaltiossa, ja valtaosa kokemistani asioista on varmasti tyypillisiä nimenomaan tälle alueelle.)
Osa 1: Koulusysteemi
Kouluvuosi on jaettu kahteen lukukauteen. Tavallisesti oppilaat ottavat yhdelle vuodelle 7 – 14 kurssia, joista osa on joko koko vuoden tai puolen vuoden mittaisia. Suurin rakenteellinen ero on mielestäni tässä ja siinä, että kaikkia oppiaineita opiskellaan joka päivä. Tunteja on yhteensä seitsemän, ja niistä jokainen kestää 48 minuuttia. Välitunnit ovat neljän minuutin mittaisia. Koulussani on noin 1 200 oppilasta, mikä ei ole amerikkalaisella mittapuulla mitenkään valtavasti, ja tavallisesti koulurakennukset ovat niin isoja, että käytännössä välitunti antaa mahdollisuuden vain kävellä luokasta toiseen.
Kuulin paljon jo ennen tänne tuloani siitä, miten paljon kotiläksyjä oppettajat täällä antavat. Se on hyvin totta, mutta minä valitsin sellaisia kursseja, joissa kotona tehtävää on ollut yllättävän vähän. Minulla oli ensimmäisellä lukukaudellani viisi puolivuotista kurssia (bisnestä, piirtämistä, sosiologiaa, maalaamista ja study hall, jolloin oppilaiden tulee opiskella ruokalassa) ja kaksi vuoden kestävää kurssia (englanti ja Yhdysvaltain historia). Toisella lukukaudella valitsin luovaa kirjoittamista, kuoroa, digitaalisen median taiteita, mytologiaa ja julkista puhumista.
Kouluun ajetaan tavallisesti omalla autolla, vanhempien kyydissä tai koulubussilla. Itse käytän joka päivä koulubussia, jonka pysäkille on noin kahdensadan metrin matka kotoani. Pysäkit ovat yleensä todella lähellä toisiaan, jotta amerikkalaisten lasten ei tarvitsisi kävellä liikaa. Minun pitää olla pysäkillä joka aamu noin 7.15, ja koulu alkaa 7.50 (= ihan hirveän aikaisin). Pakkaan kouluun joka päivä omat eväät, tavallisesti vain voileivän ja banaanin, sillä koulussa oleva ruoka on maksullista ja ihan hirveän epäterveellistä: ranskalaisia, pizzaa ja oikeastaan kaikkea, mihin voi laittaa juustoa.
Vaihto-oppilaan asemassa olen silti pitänyt amerikkalaisesta koulusysteemistä paljon. Opettajat ovat täällä mielestäni keskimääräisesti nuorempia ja tulevat paljon paremmin toimeen oppilaidensa kanssa. Monet opettajat ovat todella ystävällisiä ja tietoisia nuoristaan, ja heille on tärkeää muodostaa henkilökohtainen side oppilaidensa kanssa. He myös avautuvat omista elämistään.
Koulu on minulle helppoa: en ole saanut vielä yhtäkään B:tä, joka vastaa arvosanaa 9 tai 8. Tunnit ovat suomalaiseen kouluun verrattuna lyhyitä ja aika rentoja. Monet tunnit käytetään siihen, että opettaja vain puhuu. Joissain aineissa kokeita on useammin, kuten historiassa, jossa pidetään 50 kysymyksen monivalintakoe kahden viikon välein. Lukukauden lopussa on koeviikko. Esseitä täällä kirjoitetaan harvoin, jos koskaan, sillä monivalintakokeet mahdollistavat sen, että kone voi tarkistaa kaikki kokeet. Osavaltioilla ei ole varaa maksaa opettajilleen käsinkirjoitettujen kokeiden tarkastamisesta. Englannin tunnilla olen joitakin kirjoitelmia tehnyt, mutta niistä en ole minkäänlaista palautetta saanut.
Kouluun meneminen on joka päivä tosi mieluista, mutta en haluaisi kasvattaa lapsiani tällaisessa koulusysteemissä. Vaikka monet opettajat ovat koulutettuja ja lahjakkaita ihmisiä, sekä ennen kaikkea loistavia opettajia, kaikki todellakaan eivät ole. Koulumenestys perustuu hyvin paljolti arvosanoihin eikä kykyyn ajatella, ja jotkut asiat tehdään oppilaille mielestäni liian helpoiksi. Olen itse pärjännyt täällä todella hyvin minimaalisella panostuksella koulutyöhön, mikä kertoo systeemin viallisuudesta. Vielä enemmän siitä viallisuudesta kertoo ehkä se, miten monella arvosanat ovat A:ta paljon huonommat. Lukio pyörii lähinnä valtakunnallisten standardoitujen kokeiden ja yliopistohakemusten ympärillä. Onko yliopistoon pääseminen sitten oikeasti lukion tärkein tehtävä?
