Opiskelijavaihto opettaa muutakin kuin kielitaitoa

Opiskelijavaihto opettaa muutakin kuin kielitaitoa

 

 

 

Opiskelijavaihto rikastuttaa elämää ainutlaatuisella tavalla. Se luo monia ikimuistoisia kokemuksia, mahdollistaa uuteen kulttuuriin ja ihmisiin tutustumisen sekä opettaa ja kasvattaa nuorta aikuistumaan ja itsenäistymään.

Opiskelijavaihdosta tulee usein mieleen pidempiaikainen, jopa koko lukuvuoden kestävä vaihtovuosi uudessa maassa maailman toisella laidalla. Kun opiskelee kieliä lukiossa, opiskelijavaihtoon voi lähteä koulun kautta lyhyemmäksikin ajanjaksoksi esimerkiksi viikon mittaiselle intensiiviselle “kielikurssille”.

Tuusulan lukiossa olen tutustunut espanjan ja saksan kieleen ja saanut upean tilaisuuden osallistua koulumme järjestämiin (noin viikon kestäviin) opiskelijavaihtoihin.

Koulumme kulttuuri- ja kansainvälinen toiminta ovat monipuolista vastapainoa muun opiskelun ohella. Ystävyyskoulutoiminta lukiossamme mahdollistaa opiskelijavaihdon niin Espanjaan, Saksaan kuin Venäjällekin. Vaihtoon kuuluu vierailu ja tutustuminen uuteen maahan, sen kieleen ja koulujärjestelmään sekä asuminen paikallisissa perheissä.  Matkustimme viime syksynä espanjan ryhmän kanssa Espanjaan, Madridiin, ja saksan ryhmän kanssa Saksaan, Hermannsburgiin. Sekä espanjalaiset että saksalaiset tulivat Suomeen vastavierailulle tämän kevään aikana.

Vaihtoon liittyy kuitenkin myös paljon vastuuta, tehtäviä ja omaa aktiivisuutta. Tänä vuonna Opetushallitus on mukana tukemassa Espanjan matkaa, mutta vastavuoroisesti saimme tehtäväksemme hauskan ja mielenkiintoisen videoprojektin toteutuksen. Kuvasimme espanjankielisiä haastatteluja, esittelyjä espanjalaisesta elämästä ja nähtävyyksistä sekä muita videoklippejä. Materiaalia voidaan jatkossa käyttää esimerkiksi opetusmateriaalina. Projekti toi mukanaan vastuun jakamista ja ahkeraa työntekoa hauskuutta unohtamatta.

Kaiken edellä mainitun lisäksi ehkä kaikkein antoisinta opiskelijavaihdossa on kuitenkin elinikäisten kaverisuhteiden solmiminen ja unohtumattomien kokemuksien kokeminen erimaalaisten opiskelijoiden kanssa. Sain kummaltakin matkalta hyvin tärkeitä ystäviä ja myös “toisen perheen”, jossa voin myös tulevaisuudessa vierailla uudelleen. On uskomatonta, että ystäviä ja tuttuja on nykyään ympäri Eurooppaa.

Suosittelen jokaista nuorta heittäytymään unelmiensa vietäväksi ja edes kerran elämässään lähtemään rohkeasti mukaan opiskelijavaihtoon. Takaan, että ikimuistoisia kokemuksia ja ystäviä ei unohda koskaan. Samalla näkee maailmaa ja pääsee tutustumaan aivan uudenlaiseen kulttuuriin pintaa syvemmältä. Ehdottomasti worth it!

 

Espanjalaiset opiskelijat vastavierailulla Helsingin Kauppatorilla

Espanjalaiset opiskelijat vastavierailulla Helsingin Kauppatorilla

Saksalaiset opiskelijat vastavierailulla Helsingin Tuomiokirkolla.

Saksalaiset opiskelijat vastavierailulla Helsingin Tuomiokirkon portailla

Avatar photo
Nora Raahenmaa