Eevert Haikola on koulumme abiturientti ja tehnyt todella paljon työtä sekä koulun suhteen mutta myös oman lajinsa eteen. Eevert kuuluu Hyrylän lukion urheiluvalmennus tiimiin, josta on paljon hyötyä treenaamisen suhteen. Urheiluvalmennuksen treenistä saa yhden ylimääräisen treenin päivässä ja se parantaa tietoisesti myös jaksamista päivään. Kysyimme Eevertiltä muutaman kysymyksen liittyen kouluun ja urheiluvalmennukseen.
Miltä viimeinen koulupäivä lukiossa tuntuu?
– Jännittävältä ja tyhjentävältämme, vaikea sanoa mutta mukava kuitenkin.
Oletko saanut urheiluvalmennuksesta kaikkea irti?
– On ollut treenikertoja, joilla ei ole ollut parasta mahdollista vaikutusta esimerkiksi kisoihin, mutta suurin osa on ollut hyödyllisiä ja oppimisenpaikkoja.
Aiotko palata urheiluvalmennukseen kahden viimeisen jakson aikana?
– Riippuu siitä, mitä on ohjelmassa ja miten ehdin. Voin tulla piipahtamaan. En kuitenkaan suurimpaan osaan.
Minkä neuvon annat tuleville abeille?
– Valitkaa kertauskurssit ja pyrkikää viimeistään nyt panostamaan opiskeluun, koska jos ei ole ollut tunneilla hereillä, kertauskurssilla käsitellään tärkeitä asioita.