Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen vuoden 2022 Elävä kirjasto -tapahtuma järjestettiin 16.11.2022. Elävä kirjasto on perinteinen tapahtuma Hyrylän toimipisteessä. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda esiin niin erilaisia ihmisiä ja heidän kokemuksiaan kuin lisätä ihmisoikeuksien ja ihmisarvon toteutumista sekä suvaitsevaisuutta ja tietoisuutta vähemmistöistä. Tapahtuman aikana opiskelijat pääsevät lainaamaan erilaisia kirjoja, eli erilaisia ihmisiä, kuulemaan heidän elämästään ja keskustelemaan heidän kanssaan. Tapahtuman päämääränä on vähentää syrjintää, ennakkoluuloja ja stereotypioita.
Tapahtuman järjestäminen
Elävä kirjasto -tapahtuman järjesti Tuusulan lukion oppilaskunnan hallitus (OPKH).
Suunnittelimme tapahtuman järjestämistä, käytännön asioita ja lainauksia OPKH:n kokouksissa. Jaoimme jokaiselle oppilaskunnan jäsenelle omat tehtävät tapahtuman järjestämiseksi. Jokaisen jäsenen tuli hankkia tapahtumaan lainaus ja sopia hänen saapumisestaan koululle. Osa oppilaskunnan jäsenistä teki kuvaamataidon luokassa Elävä kirjasto -tapahtumaan mainokset käytäville. Mainonta näkyi myös sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Instagramissa.
Tapahtumapäivän aamuna haimme koululle vieraillemme tarjoiltavat ruoat ja juomat. Elävät kirjat vastaanotettiin tai haettiin koululle sovitulla tavalla. Päivän aikana järjestettiin neljä lainausta, kaksi ennen ruokailua ja kaksi ruokailun jälkeen. Jokaisen lainauksen välissä oli 15 minuutin tauko. Tauon aikana lainauksilla oli mahdollisuus tulla syömään välipalaa ennen ruokailua. Jokaisen lainauksen kanssa oli yksi oppilaskunnan jäsen, joka avasi luokan ovet ja leimasi lainauksen jälkeen opiskelijoiden passit. Päivän jälkeen lähetimme kirjoille palautekyselyt ja kävimme kokouksessa läpi tapahtuman kulkua. Elävä kirjasto -tapahtuma oli mukava kokemus järjestäjän näkökulmasta. Järjestäjänä pääsin puhumaan kaikille lainauksille ja näkemään kulissien taakse.
Laserskater
Kolmatta kertaa Elävässä kirjastossa mukana oleva Laserskater on rullaluistelijan ja hyväntekeväisyystyöntekijän yhdistelmä. Laserskeittaaja-hahmon lisäksi hän on kokopäivätyössä. Työpäivän jälkeen miehellä on vasta mahdollisuus lähteä rullaluistelemaan. Parhaimmillaan mies rullaluistelee viikossa kolme tai neljä kertaa, vuodessa 150–160 kertaa. Kotipaikka miehellä on Myyrmäessä, jossa lähes kaikki ihmiset tuntevat hänet.
Laserskeittaajan hahmo syntyi kahden harrastuksen pohjalta: sarjakuvanörttiydestä ja rullaluistelemisesta. Esikuvana toimi yhdysvaltalainen sarjakuvahahmo Skateman, jonka pohjalta mielikuvassa yhdistyi uudenlainen stailattu hahmo. Hahmosta tuli lopulta suositumpi kuin mies itse aluksi uskoikaan. Nykyään kaikki ihmiset heittävät ylävitosia ja ottavat yhteiskuvia hahmon kanssa. Kaupungilla laserskeittaaja auttaa kerjäläisiä, tippaa katusoittajia ja neuvoo turisteja. Päämääränä miehellä on tehdä vähintään yksi hyvä teko päivässä.
Laserskeittaajan kaltaisia hahmoihin pukeutuneita hyväntekijöitä löytyy maailmalta lukuisia, ja näin on ollut aina 1970-luvulta lähtien. Yhdysvalloista hahmoja löytyy eniten, mutta Japani on toinen keskuspaikka. Myös Euroopassa on paljon erilaisia hahmoja. Kuten arvata saattaa, mahtuu joukkoon siis hyvin monenlaisia tyyppejä. Joukossa on muutama nainenkin: Yhdysvalloissa esimerkiksi Amazonia ja Nyx.
Laserskeittaaja saa osakseen ihmettelyä hahmon nimestä. Asiaan on kuitenkin selkeä vastaus: laser-sana tulee hahmon kädessä olevasta koristevalosta ja skater-sana viittaa rullaluistimiin. Itsepuolustusvälineenä hahmolla on pippurisumute, jonka lisäksi vakiovarusteisiin kuuluvat kamera, puhelin, kengät, rahaa, valot eteen ja taakse, ensiapuvälineet sekä työkaluja.
Rullaluistelu onnistuu miehen mukaan talvisin, jos ei ole lunta eikä jäätä. Muussa tapauksessa luistelu siirtyy jäälle. Kerrospukeutuminen on tärkeää kelien kylmetessä. Laserskeittaaja toteaa kuitenkin kestävänsä hyvin kylmyyttä, mikä johtuu siitä, että tehtävänsä aikana hän liikkuu paljon ja on jo tottunut vuosien kuluessa kylmyyteen.
Aivovammainen
Mikko Ruponen on eläkkeellä oleva ensihoitaja. Ruponen työskenteli ambulanssissa ensihoitajana, kun hän vammautui töissä ollessaan. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1994 ja vietti tavallista nuoren miehen elämää moottoripyörällä ajellen. Viides päivä marraskuuta vuonna 2001 hän oli ambulanssissa töissä, kun kuorma-auto törmäsi hälytysajoneuvoon. Ruponen sai vakavan aivovamman. Siitä lähtien hänen “päätyönään” on ollut kuntoutuminen. Vaikka vamma on muuttanut paljon miehen elämää, on hän onnettomuuden jälkeen silti urheillut, käynyt keikoilla ja mennyt naimisiin.
Vammansa takia Ruponen väsyy helpommin, muistaminen on hankalaa ja tasapainon kanssa on haasteita. Vamma vaikuttaa arkeen, mutta se ei ole estänyt Ruposta tekemästä asioita. Hän kertoo, että vamma rajoittaa joidenkin urheilulajien harrastamista, muun muassa moottoriurheilua. Ruponen ei pysty vammansa takia ajamaan autoa. Muuten rajoitteita urheilulajeihin liittyen ei juuri ole. Moottoripyörällä hän ei tule luultavasti ikinä ajamaan. Polkupyörällä hän onkin sitten ajanut yli 3000 kilometriä. Miehen arvot ovat muuttuneet onnettomuuden ja vammautumisen seurauksena täysin. Hän on joutunut opettelemaan kaiken uudestaan ja “hyvään suuntaan on ilmeisesti menty”.
Ruponen painottaa, miten tärkeää toisten ihmisten auttaminen on. Esimerkiksi onnettomuustilanteissa ihmiset saattavat kävellä ohi tai jäädä tuijottamaan. Hänelle ihmisten auttaminen on tullut tutuksi muun muassa kokemusasiantuntijana toimimisen kautta. Ruponen painottaa, että “kaveria ei jätetä” ja että “kavereita autetaan loppuun asti”. Hän pitää tärkeänä, että jokainen yrittää auttaa toisia ihmisiä parhaansa mukaan.
Ruponen on joutunut opettelemaan onnettomuuden jälkeen kaiken uudestaan. Hän kertoo, että kuntoutuminen jatkuu edelleen yli 20 vuotta onnettomuuden jälkeen.
HIV-positiivinen
Tänä vuonna Elävästä kirjastosta oli mahdollista lainata hyvin mielenkiintoinen kirja. Kirja oli nimeltään HIV-positiivinen. HIV-positiivisuuden lisäksi hän on myös homoseksuaali.
Kirja kertoi kuuntelijoilleen siitä, millaista oli elää vuosikymmenten aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli ensin rikos ja sitten sairaus. Silloin HIV-pandemiaa kutsuttiin Jumalan rangaistukseksi homoille. Kertoessaan tarinaansa elävä kirja rikkoi monia ennakkoluuloja ja levitti hienolla tavalla tietoa HIV-viruksesta.
Hän kertoi myös siitä, miten oli saanut HIV-taudin kumppaniltaan, mutta se oli ollut hänelle iloinen asia. Nyt hän tiesi, että he molemmat kuolevat samaan aikaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä 1990-luvun loppupuolella alettiin tarjoamaan ilmaista lääkitystä HIV-potilaille. Hän kertoi lääkkeiden kehittymisestä ja siitä, kuinka pitkälle niiden kehityksessä on tultu ja miten lääkkeet nykyään toimivat. Tutkimusten avulla on todettu, että lääkkeiden käyttäjä ei voi enää levittää HIV- virusta, sillä virus on saatu niin hyvin piiloon kehoon. Lääkkeitä ei alettu kehittää ennen kuin ensimmäinen nainen sai HIV-viruksen ja ymmärrettiin, että sen leviäminen ei riipu seksuaalisuudesta. Nykyään elävä kirja johtaa järjestöä, jossa levitetään tietoisuutta seksuaalivähemmistöistä ja HIV-positiivisuudesta.
Kulttiasiantuntija ja kirjailija
Kulttiasiantuntija ja samalla kirjailija, oikealta nimeltään Terho Miettinen, oli yksi tämän vuoden Elävän kirjaston lainattavista kirjoista. Terho oli nuorempana huono kouluarvosanoissa. Siitä huolimatta hänestä tuli menestyksekäs kirjailija. Kirjailijan lisäksi Terho on helsinkiläinen kolmen aikuisen lapsen isä, kauppatieteiden maisteri, kestävyysurheilija ja työntekijä IT-alalla.
Terho syntyi helluntailaiseen sukuun. Hän kertoo saaneensa paljon hyviä muistoja lapsuudessaan, mutta jokin alkoi hiljalleen epäilyttämään häntä. Hän esimerkiksi näki sairaalloisia helluntailaisia kokouksia. Tapahtuneet asiat olivat niin erikoisia, että Terho päätti ryhtyä kirjoittamaan ajatuksiaan muistiin. “Työtä on tehty paljon, kolme vuotta siihen [kirjan julkaisuun] meni. Luin ja pohdin”, totesi Terho kirjalainauksessaan. Terho Miettisen ja Raija Pellin yhteistyössä tekemä kirja Harhaanjohtajat – Vahvassa uskossa julkaistiin vuonna 2018. Kirja kertoo karuista rikoksista vahvauskoisten maailmassa. Kirjasta tuli Terhon omien sanojensa mukaan yllättävä menestys. Nyt Terholla on jo seuraava kirjaprojekti tuloillaan.
Terho kertoi lainauksessaan Suomen suurimmaksi pyramidihuijaukseksi kutsutusta Wincapitasta, joka lupasi asiakkailleen nopeaa rikastumista. Yrityksen sanoma levisi suusta suuhun, uskonveljeltä uskonveljelle, kuten Terho totesi. Luvatut rikastumat jäivät kuitenkin yleensä saamatta. Tähän ansaan Terhokin lankesi. Aiheeseen liittyen Terho mainitsi myös kryptohuijauksista. Terho totesi: “Ei ole nopeaa tapaa rikastua, paitsi lotto.” Kirjailijan mukaan rahaa kannattaa laittaa mieluummin osakkeisiin ja alkaa pikku hiljaa kasvattamaan omaisuutta. Ei ole olemassa oikotietä onneen.
Kulteissa ja lahkoissa käytetään Terhon mukaan hyväksi ihmisen tarvetta kuulua johonkin ryhmään, olla osa jotakin. Jos ihminen on mukana hengellisessä ryhmässä, hän pääsee osalliseksi ryhmää, ja sen lisäksi osaksi jotakin korkeampaa kuin maallinen maailma. Terho muistutti lainauksen loppupuolella lähdekriittisyyden tärkeydestä. Esimerkiksi kehumistilanteessa, kun jotakin ihmistä kehutaan, pitää muistaa antaa hälytyskellojen soida: kaikilla ihmisillä ei ole puhtaat jauhot pussissa, vaan joku saattaa yrittää hyötyä tilanteesta kuin tilanteesta. Jos puhutaan kulttijohtajista, he useimmiten pyrkivät jollakin tavalla hyötymään tilanteesta ja ovatkin usein onnistuneet siinä.
ADHD
Anna Paasonen sai ADHD-diagnoosin noin neljä vuotta sitten. Paasosta harmittaa, että hän sai diagnoosin vasta nyt, sillä hän kertoo ADHD-oireiden peittelyn aiheuttaneen mielenterveyshaasteita. Paasosella on kolme lasta, joilla kaikilla on ADHD-piirteitä, mutta he eivät pääse tutkimuksiin, koska pärjäävät “liian” hyvin koulussa. Paasonen pitää ADHD:sta puhumista tärkeänä, koska on tärkeää saada diagnoosi ajoissa. Ennen diagnoosia Paasonen koki paljon itseinhoa: hän piti itseään laiskana ja saamattomana.
Paasosen ala-aste sujui hyvin, samoin yläaste. Niistä aineista, joista Paasonen piti, hän sai hyviä arvosanoja. Lukioon mennessä “pakka hajosi” ja opiskelusta tuli hankalaa. Tarkat ohjeet ja vaatimukset auttavat Paasosta suoriutumaan tehtävästä. Paasonen kertoo helposti jumittuvansa, jos ei tiedä tarkkaan, mitä pitäisi tehdä. Paasonen kertoo, että hänellä on tarkkaamattomuuden lisäksi aistiherkkyyttä esimerkiksi äänien, värien tai vaatteiden suhteen. Myös muistiin palauttaminen on vaikeaa, eikä luetusta jää mieleen mitään. Kun hyperfokukseen pääsee, sen katkeamisen jälkeen asiaan palaaminen on hankalaa, miltei mahdotonta. Toisaalta tunteet menevät nollasta sataan. Impulsiivisuuden takia ei tule aina ajateltua, onko jokin asia järkevä tehdä. Miettiminen alkaa vasta, kun asia on tullut tehtyä. Välitön palkinto on helpompi kuin tulevaisuudessa oleva mahdollinen palkkio. Ohjeiden kuunteleminen on haastavaa. Ajanhallinta ja ajan hahmottaminen tuottaa haasteita. Paasosen on vaikea hahmottaa, jos tehtävän pitää olla valmis viiden päivän päästä. Kahden päivän työt tulee herkästi tehtyä yhden päivän aikana, useimmiten viimeisenä iltana viime tippaan. Hän toivoisi, että pystyisi tekemään asioita tasaisemmin.
Ihmisillä saattaa olla käsityksenä, että ADHD-lääke on ihmepilleri, joka toimii kaikilla. Paasosella lääkitys ei ole kuitenkaan auttanut kovinkaan paljon. Lääke auttaa Paasosella ensisijaisesti ahdistukseen. Paasonen kertoo ADHD:hen liittyvän addiktoitumista ja riippuvuuksia esimerkiksi alkoholiin, muihin päihteisiin tai liikuntaan. Asiat, joihin liittyy vahva aistielämys tai nopea mielihyvä, koukuttavat. Asia, josta ei puhuta, on ADHD:hen liittyvät univaikeudet. On vaikeuksia nukahtaa, kun päässä pyörii samaan aikaan miljoona ajatusta.
Ihmiset ovat suhtautuneet eri tavalla diagnoosiin, mutta pääosin kuitenkin hyvin. Joillekin asia on ollut vaikeampi hyväksyä. “Hyvistä kavereista kannattaa pitää kiinni”, Paasonen toteaa. Paasonen kertoo vielä, että jos yhtään mietityttää omaan oppimiseen tai mielenterveyteen liittyvät haasteet, on niitä hyvä lähteä selvittämään. Voi joutua puhumaan monelle ihmiselle ennen kuin saa oikean diagnoosin ja apua.
Noita
Viime vuoden tapaan lainattavista kirjoista löytyi paljon ajatuksia herättävä noita, joka tunnetaan paremmin nimellä Kuparikettu. Kupariketun tarina on kaikin puolin silmiä avaava. Hän kertoi, kuinka elämänsä varrella tapahtuneet asiat saivat vihdoin selityksiä, kun hän noin kymmenen vuotta sitten alkoi tutkimaan, mitä noituus on. Tutkimisen jälkeen hän alkoi ymmärtämään, että hän on itse noita. Vaikka noitiin liitetään paljon ennakkoluuloja siitä, kuinka ilkeitä ja pahantahtoisia he ovat, oli Kupariketusta saatu vaikutelma täysin päinvastainen. Empaattisen oloinen ja säteilevä Kuparikettu kertoi luennollaan noituudesta monipuolisesti.
Kuparikettu on myös noidan lisäksi kirjailija, sisällöntuottaja, henkinen ohjaaja ja vaikuttaja, jonka tuottamaa sisältöä seuraavat tuhannet ihmiset päivittäin. Myös jo yhden kirjan kirjoittanut Kuparikettu on julkaisemassa toista kirjaa noituudesta ensi syksynä. Kuparikettu pyrkii työnsä avulla rikkomaan stereotypioita ja monipuolistamaan noidan hahmoa sekä tuomaan noidan hahmon tähän päivään. Kuparikettu korostaa noituuden perustuvan yksilölliseen elämänkatsomukseen, jonka takia jokainen noitakin on erilainen. Hän totesikin, että tärkeintä on vain uskoa itseensä ja olla oma itsensä.
Transnainen
Tämän vuoden elävä kirjasto mahdollisti tutustumiseen transnaiseen Claudiaan. Hän kertoi koskettavalla tavalla siitä, kuinka onneton elämä vaihtui vihdoin reilu kolme vuotta sitten parempaan. Kohta 48-vuotias Claudia sai kaapista tulemisen jälkeen uuden mahdollisuuden tehdä elämästään oman näköistä. Voimavara, jonka saa siitä, että voi olla oma itsensä, on valtava. Claudia totesikin elämänsä olevan tällä hetkellä pelkkää hymyä, mikä todellakin huokui hänestä.
Toki vastoinkäymisiäkin on ollut paljon. Kaapista tulemisen jälkeen pitkäaikaisimmat ystävät lopettivat yhteydenpidon, samoin kun omat vanhemmat ja suku. Myös monien vuosikymmenten kokemuksella toiminut portsari sai kyseenalaistavia katseita, vaikka kokemusta oli enemmän kuin monella muulla yhteensä. Kaikkien näiden tapahtumien jälkeenkin Claudia on päättänyt silti elää vain ja ainoastaan itseään varten. “Oma elämä on alkanut tuntumaan oikealta ja kaikki loksahtaa paikoilleen.”
Buddhalainen
Mikko Vimalamitra opettaa zenbuddhalaista valokuvausta, jossa kuvataan, miten maailma nähdään. Zenbuddhalaisessa valokuvauksessa otetaan huomioon värit, pintarakenne, yksinkertaisuus, valo ja tila. Tärkeää ei ole niinkään se, kuinka hieno kamera on. Riittää, kun osaa käyttää kameran perusasetuksia tai kännykän kameraa .
Zen tarkoittaa syvämietiskelyä ja tyyntä tarkkaavaista mieltä. Syvässä meditaatiotilassa omilla ajatuksilla ei ole sillä hetkellä merkitystä. Vimalamitra antaa lukiolaisille vinkin tehdä silloin tällöin valokuvausretken, jolloin ei puhuta kenenkään kanssa, vaan annetaan omien ajatusten kulkea – keskitytään hengittämään ja kävelemään hitaasti ympäristöä huomioiden. Metsässä voidaan lisäksi kuvata mielenkiintoisia asioita.
Buddhalaisuudessa ei tuomita, tekeekö ihminen hyviä vai pahoja tekoja, vaan tarkastellaan, onko toiminta taitavaa tai taitamatonta. Taitava toiminta on sellaista, mistä yhteisö hyötyy. Jos ihminen tekee väärin, toiminta on taitamatonta. Wabi Sabi on hienovaraista japanilaista estetiikkaa , jossa kauneutta nähdään epätäydellisyydessä.
Vimalamitra ohjasi kirjalainauksensa lopuksi lyhyen meditaatioharjoituksen, jonka aikana sai rentoutua ja unohtaa arjen murheet.
Satanisti
Tämän vuoden elävässä kirjastossa oli mahdollista kuulla ja tutustua satanismiin.
Koulumme auditorion yläosan ovella tunnelma oli hyvin jännittynyt. Oli vaikeaa arvella, minkälaisen kirjan tulisi seuraavaksi kuulemaan. Kun lainaus alkoi ja kaikki olivat istuneet paikoilleen, sai kaikki kuulla erittäin mielenkiintoisen esittelyn satanismista.
Satanisti kertoi satanismin historiasta, joka alkoi 1960-luvulla, jolloin Anton LaVey perusti Saatanan kirkon. Saimme myös kuulla tietynlaisista piirteistä ja opeista, joita satanismiin kuuluu. Satanismi on kristinuskon vastainen aate. On kuitenkin tärkeää olla sekoittamatta satanismia saatananpalvontaan. Vaikka nimi saattaa johtaa ajatuksiin, että satanismissa uskotaan Saatanan olemassaoloon, näin ei kuitenkaan ole. Satanismin periaatteena on se, ettei oikeastaan uskota mihinkään yliluonnolliseen asiaan.
Satanisti kertoi omasta heräämisestään satanismiin, joka tapahtui hänen teinivuosinaan. Kristinuskossa erittäin tärkeää on siveellisyys ja se, että esimerkiksi seksuaalisuutta yritetään tukahduttaa. Teinivuosinaan satanisti heräsi siihen, että seksuaalisuus ja eroottisuus eivät ole huono juttu ja alkoi miettimään hengellistä suuntaa, jossa näitä luonnollisia tunteita ja ajatuksia tuettaisiin. Silloin hän löysi satanismin. Hän kutsuu tätä hänen hengelliseksi herätyksekseen.
Sober furious
Sober furious oli yksi tämän vuoden lainattavista kirjoista, jonka kansien takana oli nuorekas ja elinvoimainen Laura Wathén. Wathenin tarina alkoi jo lukioikäisestä Laurasta, jolla oli ollut ongelmia alkoholin käytön kanssa. Wathen kertoi, kuinka hän kyllästyi siihen ajatukseen, että ilman alkoholia ei voisi olla hauskaa. Lopulta juominen ja darraisat aamut alkoivat kyllästyttää, ja Wathén päätti alkaa darravapaalle elämälle. Toki lopettaminen ei ollut helppoa, ja Wathén kertoikin, että piti löytää syy siihen, minkä takia ei juo.
Nyt jo noin kymmenen vuotta ilman alkoholia elänyt Wathén on luonut uran ajatuksesta “ilman alkoholiakin voi olla hauskaa”. Raittiuden puolesta puhuminen alkoi Wathénin ja hänen ystävänsä yhteiseltä Instagram-tililtä, jonka suosio yllätti molemmat tilin ylläpitäjät. Instagramin lisäksi kaverukset pitävät yhteistä Darravapaana-podcastia. Kaiken tämän lisäksi he ovat yhdessä lanseeranneet bilekonseptin, jonka tarkoituksena on bilettää ja pitää hauskaa ilman alkoholia isolla porukalla. Vaikka Wathén puhuukin raittiuden puolesta, korosti hän erityisesti sitä, että hän ei ole ottanut tehtäväkseen ylipuhua ketään pois alkoholin käytöstä. Wathénin ajatuksena on levittää positiivista ajatusta alkoholittomasta elämästä ja rikkoa alkoholinormatiivista yhteiskuntaa.
